tiistai 21. helmikuuta 2012

Ihmisvihaajan anatomia


Kuka osaa luetella kaikki William Shakespearen kirjoittamat näytelmät? En ainakaan minä. Niitä on muuten 37, eivätkä ne kaikki ole kokonaan Shakespearen kirjoittamia, vaikka hänen nimissään kulkevatkin.

WSOY:n kulttuuritekosarjassa ilmestyy Shakespearea jatkuvasti. Esimerkiksi Lauri Siparin suomentama Timon Ateenalainen (Timon of Athens) oli minulle – teatteritieteen maisterille – kokonaan uusi tuttavuus. Sitä ei tiettävästi ole koskaan esitetty Suomessa, mutta Siparin uuden suomennoksen myötä toivoisi Timon Ateenalaisen löytävän tiensä näyttämöille, sillä sen verran syvälle ihmisluontoon siinä poraudutaan.

Shakespearen nimissä olevan näytelmän toiseksi kirjoittajaksi tiedetään Thomas Middleton. Teksti on kirjoitettu vuosien 1604–06 välillä.

Tarinan Timon on rikas mies, joka kestitsee ystäviään ylenpalttisesti, lainailee ja lahjoittelee avokätisesti kaikille tarvitseville. Hän ajattelee, että sitten jos hän itse on pulassa ja avun tarpeessa, ne joita hän on auttanut, auttavat vuorostaan häntä. Mutta ihmisluonto ei ole sellainen, vaan itsekäs ja lyhytnäköinen.

Timon köyhtyy ja ystävät kääntävät hänelle selkänsä. Kokemus ihmisten petollisuudesta tekee Timonista ihmisiä vihaavan erakon. Molièren Ihmisvihaajan päähenkilö Alceste löytää Timonissa vertaisensa sielunkumppanin.

Suomennoksen esipuheessa Harri Virtanen lähtee liikkeelle Anders Breivikistä ja pettymyksestä ihmisluontoon. Virtasen mielestä pettymys voisi olla kehityksen alkupiste, mutta Timonille se merkitsee tuhon alkua. Kun ihminen osoittautuu petolliseksi, katoaa hyväuskoiselta syy elää.

Kyynisesti ajatelleen Timon saa mitä tilaa eli jos luotat katteettomasti toisiin ihmisiin, tulet raskaasti pettymään. Tämä ei kuitenkaan ole kannanotto pyyteettömään lähimmäisenrakkauteen, siitä Timonin avokätisyydessä ja "hölmöydessä" ei ollut kyse.

P:S. Vuosi sitten sanoin ryhtyväni lukemaan Shakespearen Cymbelineä. En lukenut vaikka lupaus annettiin täällä

tiistai 7. helmikuuta 2012

Ilo omistaa

Kirjan selkä osui silmääni. Tuli hyvä mieli. Tulee aina kun näen sen. Minulla on Reijo Pitkärannan Suomen kirkkojen latina (SKS 2004) hyllyssäni.

Ecclesiarum Finlandie Inscriotiones Latinae. 700-sivuisen kirjan ideana on esitellä kaikki piirtokirjoitukset kirkoissa, kellotapuleissa ja hautausmailla. Esiteltäviä kohteita on yli 900 ja kohteessa voi olla useita latinakielisiä tekstejä, jotka nykyihmiseltä menevät sivu suun, sillä enää vain harva latinisti kulkee joukossamme.

Kun Pitkärannan kirja ilmestyi, ihastuin siihen oitis. Mutta kirja oli varsin kallis ja se jäi haaveeksi. Kunnes kolmisen vuotta sitten törmäsin siihen Helsingin kirjamessuilla SKS:n osastolla. Huikea alennus!

Palasin messuilta Suomen kirkkojen latina kasissani.

Kuten arvata saattaa, en ole lukenut kirjaa, siihen ei ole tarvetta, mutta selannut sentään olen. Kirja on upea ja on onni omistaa se. Se on myös esineenä miellyttävä (kuten SKS:n kirjat usein tapaavat olla).

Törmään jatkuvasti kirjakaupoissa kirjoihin, jotka olisi mukava ja hieno omistaa, mutta järki sanoo, että älä osta, vaikka alennus on huomattava. Mutta Suomen kirkkojen latinan kohdalla järki jäi toiseksi.