torstai 17. lokakuuta 2013

Alastalon salissa Chilessä


Edessä on liki 23 tunnin matkustus Chileen. Mitä ottaa mukaan luettavaksi? Taas tämä sama kutkuttava ongelma. Reissussa kelpaa huononpinkin kirja, sanotaan, mutta kyllä mieluisa on parempi valinta. Ja lisäksi jos se sattuu olemaan hyvä, niin matka saa lisää merkitystä.

Olen päätynyt eräänlaiseen itsestäänselvyyteen eli Jesus Manuel Martinezin kirjaan Salvador Allende ja Chilen kohtalonvuodet (suom. Jyrki Lappi-Seppälä, Into 2013, alkuteos 2009). Sen lukemisen olen aloittanut jo ennen matkaa, mutta kirja pääsee myös mukaan reissulle.

Lisäksi ostin uuden lukulaiteen, Sony Readerin. Latasin sinne muutamia kirjoja Gutenberg-projektista sekä Elisa-kirjoista ilmaiseksi muun muassa Alastalon salissa ja Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Ainakin Volter Kilpeä yritän tavata sähköisesti. Odotan kokemusta mielenkiinnolla.

Sekä matkaa että kirjan lukemista.

P.S. Alastalon salissa lienee väistämätön kohtaaminen kaikille Proustin ja kadonneen ajan etsinnän ystäville.

torstai 10. lokakuuta 2013

Mainiota, Munrolle Nobel!



Kanadalainen Alice Munro sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Hyvä valinta. Häpeäkseni tunnustan, että olen lukenut vain yhden Munron teoksen, vuonna 2010 suomeksi ilmestyneen novellikokoelman Liian paljon onnea (suom. Kristiina Rikman, Tammi). Se teki vaikutuksen.

Kirjoitin kyseisestä kirjasta lyhyesti Kotimaahan alkuvuodesta 2011 otsikolla Muutoksen aika. Ruotsin akatemian päätöksen kunniaksi sama uudestaan:

”Jälkeenpäin  on helppo huomata, että elämässä on hetkiä, jolloin asiat saivat uuden suunnan. Tämä havainto on kanadalaisen Alice Munron novellikokoelman Liian paljon onnea kantava teema. Jokaisessa novellissa päähenkilön elämässä tapahtuu asioita, joiden jälkeen arki ei enää palaa entiselleen.

Erityisen  mieleenpainuva on novelli Miten meidän tulisi elää. Siinä käydään läpi monta vuosikymmentä ja kaksi avioliittoa. Lopussa päähenkilö huomaa lukevansa nuoren kirjailijan teoksesta kuvauksen itsestään opettajana. Tämän seurauksena sukupolvien ja elämänasenteen kuilu aukeaa jyrkkänä.

Niminovelli poikkeaa muista kirjan teksteistä, sillä se kertoo historiallisesta henkilöstä, maailman ensimmäisestä naispuolisesta matematiikan professorista, venäläisestä Sofja Kolvaleskajasta. Muutosten, elämän saranakohtien varjot ovat siinäkin läsnä.”

(Tämä kirjoitus julkaistu myös toisaalla Kotimaa24:n Permantopaikka-blogissani)

lauantai 5. lokakuuta 2013

Teema antaa ohjeita


Monen kirjoittajan toiminta ohjaavat irtolauseet, ohjeet ja opit, joita on kuullut tai lukenut jostain. Mika Waltarin opas Aiotko kirjailijaksi? vuodelta 1935 kuluu edelleen ihmisten käsissä ja mielissä. Sieltä minulle on jäänyt mieleen ajatus: jätä illalla lause kesken, niin aamulla on helpompi jatkaa.

Helsingin Sanomien Teema-aikakauskirjasta (3/13) löytyy varmasti hyviä onelinereita kirjoittajan työkalupakkiin. Teeman aiheena on ”lue ja kirjoita paremmin”. Lehti on rakennettu 99 juttupalan varaan. Kaikissa joku kirjailija, toimittaja tai kirjoittamisesta innostunut antaa ohjeita ja neuvoja eri näkökulmista. Kannessa poseeraa itse Suurkynäilijä Jari Tervo.

Aikaiseminkin Teema on keskittynyt kirjallisuuteen, Tove Jansson -kokonaisuudellaan. Mutta nyt ollaan kyllä asian ytimessä.

Joku voi kakoa, kun Jussi Halla-aho antaa ohjeita kirjallisen ilmaisun hiomiseen. Kakokoon rauhassa, Halla-ahon Scripta-blogi on luetumpi kuin moni ”oikea” kirja ikinä.

Pelkkä tyyli ja muodon hallinta eivät vielä ole mitään. Sanomisen palolla pääsee pitemmälle, mutta jos kirjallisen kommunikaation alkeet puuttuvat, niin homma menee joka foorumilla huutamiseksi.

Osui silmään dekkaristi Seppo Jokisen aikanaan saama kommentti: ”Sinusta saattaisi tulla kirjailija, jos sinulla vain olisi jotain sanottavaa.”

Kirjoittaminen on olemista suhteessa maailmaan. Omasta sijainnista on oltava jokin näkemys, jotta lukija voi mielessään kommentoida omaa sijaintiaan. Kirjallisuus on navigointia.

Kirjan lukeminen on triangelidraama, jossa tekijä, teos ja lukija ottavat mittaa toistaan. Kirjailija voi yrittää paeta vastuutaan ja sanoa, että teos on irronnut hänestä ja että se tulee toimeen omillaan. Ei se tule. Tekijällä on vastuu suhteestaan maailmaan, kuten kaikilla ihmisillä, ja teoksen ansiosta myös muut voivat todentaa suhteen laadun ja nähdä koordinaatit.

Kirjallisuus ei ole peili vaan ikkuna.