lauantai 9. syyskuuta 2017

Kynällä kirjoittaminen on lifestyleä


Enpä olisi arvannut, että löydän itseni kynämyymälän avajaistilaisuudesta. Ja vieläpä vain yhden kynämerkin, Suomessa ei-vielä-niin-tunnetun saksalaisen. Mutta mikä siinä, kynät ovat oma kiehtova maailmansa. Hyvät kynät ovat elämän ilo ja arjen luksusta.

Helsingissä vastapäätä Havis Amandaa sijaitseva myymälä ei ole siinä sattumalta. Paikalla liikkuu runsaasti turisteja, jotka voivat tunnista kynämerkin. Myös alueella toimistoissa työskentelevät saattavat antaa arvoa hyvälle kynälle. Minkä tahansa brändin flagship-myymälä on aina kova juttu ja kertoo kaupungin statuksesta ja ostovoimasta.

Suoimi nousuun kynä kerrallaan.

Myymällä hieman hintavia, mutta ei läheskään superkalliita (sellaisiakin on runsaasti tarjolla varsinkin Keski-Euroopassa) kirjoitusvälineitä, kyseinen kynäbrändi vetoaa lifestyleen. Miksi kynä ei voisi olla osa muuta pukeutumista. Kynän väri voi korostaa muun pukeutumisen kokonaisuutta siinä missä muutkin asusteet. Toki valmistajalta löytyy hieman klassisempaakin kynää, mutta kaikessa sen designissä on bauhaslainen motto: muoto on osa funktiota.

Tiettävästi kyseinen flagship-myymälä on parin kolmen viikon aikona myynyt jo yli  2000 erilaista kynää. Minusta se on paljon. Ilolla tervehdin rohkeutta ja luottamusta siihen, että käsinkirjoittaminen nähdään kaupallisesti kannattavaksi kynäbisnekselle. Muutoin Helsingin kynätarjonta on aika niukkaa. Parkkeria (Akateeminen) ja Montblancia (Unioninkadulla) löytyy jos osaa etsiä, ei paljon muuta.

Ehkä ajat ovat muuttumassa. Eräs sukulaispoika on lähdössä opiskelmaan ulkomaille. Hän sai ylioppialslahjaksi wanhanajan mustekynän, ja aikoo lähettää sillä kirjoitettuja viestejä kavereilleen.

Käsin kirjoittaminen voi olla myös statement.

Viime kesänä törmäsin hääjuhlassa eläkkeelle siirtyneeseen konsulttiin. Juhlaan liittyi jokin yleinen kirjoitustehtävä, ja hän kaivoi povitaskustaan mustekynän. Mies sanoi, ettei koskaan kirjoita millään muulla kuin sillä.

P.S. Tarkkaavainen lukija näkee halutessaan kuvasta, minkä merkkisestä kynästä yllä on puhe.


lauantai 2. syyskuuta 2017

Poliisi kello kädessä

Kirjallisuus on niin kuin se luetaan. Itse kullakin on omat erityiset silmälasit, joiden avulla syntyy itselle tärkeä tai mielekäs tulkinta. Usein kirja myös antautuu luontevasti yksityiselle näkökulmalle, mutta toki väkisinlukeminen voi tuottaa vesiperän tai hölynpölyä. Otin riskin ja luin erikoisvinkkelistä eli tässä tapauksessa kelloharrastuksen näkökulmasta ruotsalaisen Arne Dahlin uuden dekkarin Rajamaat (Into 2017, suom. Kari Koski, 356 sivua).

Rajamaat aloittaa uuden rikosromaanisarjan, jonka toinen päähenkilö on tukholmalainen poliisi Sam Berger. Hän osoittautuu kelloharrastajaksi. Kellot ovat myös osa Rajamaiden rikosvyyhteä, sarjamurhaajan jahtaamista. Kellonrattaat näkyvät lakkapainatuksena kirjan kannessa. Kellot ikään kuin tikittävät romaanin ylivirittyneen tunnelman taustalla.

Sam Bergerillä on kuusi arvokelloa, joita hän vaihtaa joka sunnuntai. Kirjan tapahtumien mittaan Bergerillä ehtii olla kaksi kelloa ranteessaan, suurimman osan ajasta vintage-Rolex

Kelloilla on romaanin päähenkilölle myös filosofinen merkitys. Sivulla 260 Berger kertoo: ”Kellot rauhoittavat minua. Pienten hammasrattaiden yhteistyössä on jotain ainutkertaista. Se vie minut toiseen maailmaan ja saan siitä voimaa. Siellä aika on aina samalaista. Rauhallista ja yksikertaista. Monimutkaisuuden ansiosta.”

Enpä tiedä, olisinko ilman kellokytköstä koskaan tarttunut Rajamaihin. Onneksi työtoveri vinkkasi asiasta.

Rajamaat päättyy epätyypillisesti klifhangeriin. Jatkoa siis seuraa, sillä oikein mikään ei aloitusosassa selviä, vaikka siltä ehti hetken näyttää.

P.S. Arne Dahlin kymmenosaisesta poliisin erikoisryhmästä kertovista romaaneista tehdyn tv-sarja kaksi tuotantokautta on pyörinyt myös Suomessa usempaankin otteeseen.