Taidemaalarin houreinen kuolema

Irlantilaissyntyinen brittitaitelija Farncis Bacon (1908-1992) on yksi modernin taiteen tunnetuompia taidemaalareita. Hänen töistään on maksettu huutokaupoissa häkellyttäviä summia, parhaasta 23 miljoonan euroa. Baconin ekspressiivissä töissä on usein vääristyneitä ihmisiä kärsimyksen ja tuskan äärirajoilla. Eivät mitään kaunotaidetta, vaan modernin ihmisen elämäntnnon manifestaatioita.

Bacon kuoli Madridissa. Sinne pienen hoitokotiin sijoittuu myös Max Porterin pienoisromaani Francis Baconin kuolema (suom. Irmeli Ruuska, WSOY). Erikoinen ja intensiivinen lukukokemus. Kirja etenee eräänlaisina viimeisiä tauluina, joita houraileva taitelija näkee, kokee tai muistelee. Teksti on tajunnanvirtaa, yritystä pitää kiinni elämästä, joka pakenee. Baconin tajuntapauhe on rujoa ja suoraa kuten hänen työnsä.

Kirjassa on 68 sivua, johon sisältyy useita tyhjiä lehtiä lukujen eli taulujen välillä. Pienoisromaani? Vai novelli, jolla on romaanimainen muoto?

Paksu Passio on ilo lukea

Tuli luettua tuhti kirja. Kannatti. Finlandia-ehdokkaana ollut Passio on Pirkko Saision taidonnäyte. Hän sai juuri romaanistaan kirkon kultuuripalkinnon. "Saisio vie lukijan notkeasti eri tilanteisiin ja kuljettaa tarinaa ajasta toiseen asettamalla lukijan seuraamaan elämän iloja ja tragiikkaa. Tätä heijastaa talouden ja vallankäytön rajat niin juutalaisessa kulttuurissa kuin neuvostoajan vankileirillä. Juonen ytimessä kulkee kulta-aarre, ja keskiössä on ennen kaikkea ihmisen kurkottaminen onneen, rakkauteen ja toivoon", palkintoperusteissa todetaan.

"Passion henkilöt katsovat kirkkoon ja Jumalaan ja etsivät vastausta. Saisio ei tarjoa pysyvää ja yksinkertaista vastausta, vaan kirjan juoni – tai sen puuttuminen – on kuva eurooppalaisen ihmisen etsinnän jatkumisesta."

Yli 700-sivuinen Passio laukkaa hengästyttävästi, eri puolille huojuen, historiaa, kärsimystä ja ihmisen paikkaa elämän virrassa myötätunnolla kuvaten.

Lue arvioni kirjasta täältä eli Kotimaa.fi:stä