lauantai 25. lokakuuta 2014

On sääli ihmistä


Sallittakoon otsikon viittaus August Strindbergin Uninäytelmään, jossa lause ”On sääli ihmistä”, toistuu monta kertaa. Sama huokaisu pyrki huulilleni Helsingin kirjamessuilla.

On sääli kirjaihmistä.

Tarjontaa on niin paljon. Hyviä kirjoja – kuka ne lukee? Kuka ostaa? Kuka maksaa? Ja mikä antikvaaristen kirjojen paljous ja ihanuus! En uskaltanut lähietäisyydelle, etten vain ostaisi jotain. Nyt jo omat kirjahyllyt notkuvat.

Surukseni luin jostain, että nyt sisustamisessa on tosi trendikästä koti ilman kirjahyllyä.

Ihan naurattaa.

(Eilen olin kirjamessuilla ja huomenna myös – tänään  mietin muuta kuin kirjan tulevaisuutta… ehkä illemmalla tartun Maria Peuran romaniin Ja taivaan tähdet putoavat)

tiistai 21. lokakuuta 2014

Babaa tuuraamassa

Sain käsiini Helsingin kirjamessujen ohjelmalehtisen. Huh. Taas on kirjanystävän pää pyörällä. Mistä aloittaisin, mihin lopettaisin? Torstaista sunnuntaihin aamusta iltaan ei voi Messukeskuksessa luuhata, joten täytyy valita päivä.

Yllättäen valinta tehtiin puolestani.

Nimittäin kustantajalta Kirjapasta tuli puhelinsoiton ja pyydettiin tuuraajaksi. Toimittaja Baba Lybeckin oli tarkoitus perjantaina 24.10. klo 11 Aleksis Kivi -lavalla haastatella Porvoon piispa Björn Vikströmiä tämän kirjasta Sana tulee näkyväksi. Ohjelmavihkosessa kysein tilaisuus on korostettu ja leimattu Baballe. Valitettavasti Barbara Lybeck on estynyt olemaan paikalla juuri tuolla kellonlyömällä, joten sain ilon ja kunnian nousta lavalle piispaa haastattelemaan.

En ole hänen kirjaansa lukenut, mutta vielä ehtii.

Ylipäättään on hyvä, että piispat kirjoittavat kirjoja, joissa avaavat ajatteluaan sekä  lähestyvät kristittynä elämisen arkea ja peruskysymyksiä. Tosin Vikströmin kirjan nimi Sana tulee näkyväksi ei ehkä ole kaikkein mukaansatempaavin, vaan kalskahtaa teologiselta perushavainnolta. Kirjan alkuperäinen nimi on Mer än ord eli suoraan suomennettuna ”Enemmän kuin sana”. Eihän sekään mikään killeri ole.

Aion kysyä Vikströmiltä muun muassa hänen kirjansa nimestä

(Teksti julkaistu myös Kotimaa Pron kahvipöytä-blogissa)

lauantai 18. lokakuuta 2014

Itse tehtyä ja varastettua


Sämplättyä runoutta, osa 1

Almanakka

Halusin vain selvittää taivaanrannan takaa
(kun vihdoin luulen unohtaneeni)
onko todellakin, päivä jokainen, vain kertakäyttöinen
(ja unohdan)

Syksy,
katselen sinua kolmatta päivää ylhäältä tornista
autojen helmijono kierii kohti talvea

Lävistää
aika toisen ajan
ei ole näille päiville
tehty iltaa

Lokit
kiertelevät, kiljuvat
lahden yllä metelöivät,
sellainen matinea
kevättä – kevättä – kevättä
helisevät linnut puistossa

- - -
Almanakka-runo on synnytetty, koostettu, sämplätty yhdistämällä lähinnä runojen ensimmäisiä rivejä runokirjoista, joita melko sattumanvaraisesti poimin kirjahyllystäni. Pari rakennetta on lievästi rikottu, muutoin olen noudattanut leikka-liimaa-periaatetta. Nimen uudelle kokonaisuudelle keksin itse. Sämplit on nokittu paikoilleen suunnilleen seuraavassa järjestyksessä:
Lauri Otonkoski, Cameo (WSOY 2005)
Pirjoliisa Tuominen, Unohdan että olen (WSOY 2000)
Tuomas Timonen, Vuosi oli kaatuneita puita (Tammi, 2003)
Tiina Kaila, Kala on meren kuva (Otava 1983)
Anja Erämaja, Töölönlahti (WSOY 2013)
Maaria Leinonen, Kuin avaisin vierasta ovea (Kirjapaja 1986)
Entä mikä on lopputulos? Kokeilu? Vanha vitsi? Itsenäinen kokonaisuus? Nokkela kollaasi? Hyvä runo? Huono runo? Typeryyttä? Tutkimusmatka runon olemukseen? Tekijänoikeuksien rikkomus?

lauantai 11. lokakuuta 2014

Yllätysterveisiä Frankfurtista


Frankfurtin kirjamessut ovat viittä vailla paketissa. Suomi on ollut maailman suurimmissa kirjakarkeloissa teemamaa, joten meikäläinen media on raportoinut kiitettävästi kirjallisen vientimme hetkistä parrasvaloissa.
Jotenkin on jutuista syntynyt vaikutelma, että kirjalliset agentit ovat päivän sana. Ilman heitä ei liikahda sivukaan potentiaalisessa käännöskirjassa.
Aamulenkillä koiraa ulkoiluttaessani tapasin sattumalta paikallisen K-kaupan kulmalla tutun kirjallisuusmiehen. Kysyin, miksi et ole Frankfurtissa. Sanoi tulleensa sieltä juuri edellisenä yönä. Hän oli sitä mieltä, että kirjalliset agentit ovat vielä pieni tekijä Härmälandiassa. Kustantajat hoitavat valtaosan diileistä nokikkain.
Toinen seikka, jonka tuttu kustannusalan mies kertoi, oli että e-kirja ei jaksa lentää meillä, eikä naapurissakaan. Ruotsissa e-kirjan myynti on laskenut reilusti, vaikka nimikkeiden määrä on kasvanut.
Harmillista.
Jatkoin sitten koiran kanssa matkaa kirjallisia terveisiä mielessäni pohtien.

torstai 9. lokakuuta 2014

Taas Nobel pääsi yllättämään!

Mitä oliskaan kirjasyksy ilman Nobel-yllätystä!

Ne tekivät sen taas, kun ranskalainen Patrick Modiano sai tuon arvostettavan palkinnon. En ole lukenut Modianoa, en ainkaan muista - näin on pakko sanoa, sillä on mahdollista että on vuosien saatossa tullut lukeneeksi kirjan, jonka tekijää ei muista eikä koko kirjaakaan, sillä se ei tehnyt vaikutusta. Paitsi että nyt kirjalija saa Nobelin.

Tuorein Modiano-suomennos on vuodelta 1987 (Kadonnut kortteli).

Joskus luulin olevani edes hitusen kirjallisesti sivistynyt, mutta viime aikoina Nobel-komitean edessä on alkanut alkaa tuntua, että en sittenkään ole. Minkäs teet.

Ranskalainen Claude Simon sai kirjallisuuden Nobelin 1985. Minulla on hyllyssäni hänen romaaninsa Flanderin tie. Edelleen lukemattomana.

Pitäiskö hankkia jokin Modiano siihen viereen?

lauantai 4. lokakuuta 2014

Jälkimaku ratkaisee


Taas on aika kirjallisuuskilpailujen – ja kirjamessujen. Kirjan ystävää koetellaan.
Turun kirjamessuilla  on julkistettu ehdokkaat tavoittelemaan Vuoden kristillinen kirja 2014 -titteliä.
Ja ehdokkaat ovat ovat Kristiina Hanhirovan Rakkautta, rukouksia ja rauhoittavia (WSOY), Ilkka Koiviston Blogitaivas repeilee. Kirjoituksia uskosta pilke silmäkulmassa (Päivä), Hannu Nymanin Vieraiden varassa. Matkalla uskomme kansainvälisille juurille (Karas-Sana), Heikki Räisäsen Taistelua ja tulkintaa. Raamatuntutkijan tarina (Kirjapaja), Antti Siukosen ja Harri Heikkasen Lasten katekismus (Lasten Keskus)  sekä Jouni Tillin Suomen pyhä sota (Atena).
Kilpailun voittaja julkistetaan Helsingin kirjamessuilla. Voittajakirjan valitsee tänä vuonna kirjailija ja äidinkielenopettaja Pauliina Rauhala, kiitetyn Taivaslaulun kirjoittaja.

Olen lukenut  ehdokkaista vain kaksi, Räisäsen ja Koiviston blogeista kootun sikermän.

Veikkaukseni on, että Lasten katekismus voittaa. Minusta Räisäsen muistelmat on varteenotettava opus kisassa ja sen tulisi voittaa. Mutta viime kädessä kyse on siitä, mitä valinnan tekevä diktaattori käsittää kristillisellä kirjalla ja mikä on hänen oma uskonnäkemyksensä & asennoitumisensa uskosta puhumiseen tapoihin ja sisältöihin.

Kristillisen kirjan voi ymmärtää ainakin sanoma-, kulttuuri- tai tietolähtöisesti. Asiaa voi tarkastella kirkollisessa kuplassa tai ilman kuplaa.

Tai voi lukea kaikki kuusi kirjaa ja tehdä valinnan sen perusteella, mikä itseä eniten miellytti ja mistä jäi kutkuttavin jälkimaku. Niin minä tekisin ja varaisin mahdollisuuden yllättää itsenikin.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Pienen kirjaston aihio


Kirjallista muuttoa, osa 9

Muuton jäljiltä järjestelen yhäti kirjahyllyä kaikessa rauhassa. Siirsin samaa aihepiiriä olevat kirjat toistensa viereen ja huomasin: minullahan pieni kirjasto tai sellaisen aihio. No, myönnetään, kirjasto on mahtipontinen sana kahdeksalle Berliini-aiheiselle kirjalle. Lisäksi löytyy kaksi Baader-Meinhof-kirjaa, joissa jaetulla Berliinillä on oma roolinsa.

Berliini-kirjat eivät totisesti olleet mielessäni kun vein muuton alla ison pinon kirjoja erääseen divariin. Omistaja sanoi ettei maksa mitään, mutta voin ottaa kiitokseksi yhden kirjan. Mukana ollut poikani tokaisi, että  isä kerää Berliini-kirjoja. Sitä en tiennytkään ennen kuin se lausuttiin ääneen. Divarin omista sanoi, että yksi hänellä on. Se oli Gitte Lauströerin Berliini – avoin kaupunki (Kirjayhtymä 1984, suom. Juha Siltanen).

En ole kirjaa lukenut, mutta en hämmästyisi, vaikka lukisinkin.