sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Alastalon salissa luettu!


Vihdoinkin kuulun kirjallisuudenystävien harvalukuiseen, mutta toivottavasti alati kasvavaan klaaniin, joka voi sanoa lukeneensa Volter Kilven Alastalon salissa. – Kyllä, luin kirjan ja vieläpä lukulaitteesta. I love my Sony Reader! Mainio peli. Ja kiitos Elisa Kirjan, jonka sivuilta opus ilmaiseksi imeytyi sutjakkaasti Sonyni uumeniin. Tuskin olisin ilman tätä mahdollisuutta ryhtynyt projektiin juuri nyt.

Aloitin omintakeisen järkäleen lukemisen (726 sivua) lokakuun lopussa lomamatkalla Santiagossa Chilessä. Ajattelin maailman muuttumista, sen suuruutta ja pienuutta lukiessani Starbucksin katuterassilla kustavilaismiesten parkkijahkailusta.

Alastalon salissa tapahtuu muutaman iltapäivätunnin aikana nimensä mukaisessa paikassa, jonne pitäjän miehet kokoontuvat allekirjoittamaan asiakirjaa uuden kolmimastoisen laivan rakentamisesta. On sanottu, että kirjassa ei tapahdu  mitään, mutta se on tietämättömien panettelua. Siinä tapahtuu paljon. Valitaan piippua (legendaarinen monen kymmenen sivun kohtaus!), tehdään totia, pohditaan millä osuudella itse kukin lähtee mukaan parkkiprojektiin, tehdään lähtöä, mutta palataan takaisin ruokapöytään – sekä kuullaan monta tarinaa ja jotkut pahoittavat mielensä.

Kirjasampo.fi-sivulla romaanista kerrotaan näin: ”Kuvaus on hetkeen sidottua tajunnanvirtaa, henkilöiden ajatusten liikettä paikasta toiseen, ajasta toiseen: menneeseen ja tulevaan. Yksilölliset kokemukset ja sosiaalinen todellisuus sulautuvat ehjäksi kokonaisuudeksi. Isännissä näyttäytyy eteenpäinmenevän ihmisen malli, parkkilaiva on aineellinen ihmisen pyrkimysten ja haaveiden vertauskuva.”

Jotenkin noin, aivan. Kyse ei ole vain psykologisesta syvätarkkailusta, vaikka erityisesti se tuottaa lukijalle hersyviä hetkiä. Kilpi osuu monissa kohdin niin nappiin ihmismielen koukeroita kuvatessaan, ettei paremmasta väliä. – Ja kuin vaivihkaa tekstistä piirtyy kuva aikakauden (1800-luvun lopun) elämänmenosta ja yhteiskunnallisista suhteista varsinaissuomalaisessa rannikkopitäjässä.

Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä on sukua Alastalon salin kerrontatavalle. Sisäiselle puheelle ja henkilöiden kokemille vaikutelmille annetaan paljon tilaa. Proustin jälkeen Alastalon salissa on jopa helppo teos, sillä se on ajallisesti ja paikallisesti rajattu. Hetkeen puristettu maailma. Proustin romaanissa aikajänne on pitempi ja teos monikertaisesti laajempi sisältäen itsenäisiä kokonaisuuksia, jotka kuitenkin nivoutuvat yhteen. Alastalon salissa on myös suomalainen ja paikallinen, kun taas Proustin ympyrät ovat suuremmat, vaikka perin ranskalaiset. Proust myös heijastelee yhteiskunnan rakenteita ja ajankohtaisia ilmiöitä Kilpeä tietoisemmin, jopa osallistuvammin.

Volter Kilven kieli yllätti minut, ja ihastutti. Erikoista, omalakista ja luovaa, hetkittäin jopa kalevalaista ja koko ajan äänteellisesti muikeaa. Olen varma, että Mikko Rimminen on saanut vaikutteita Pusikaljaromaaninsa Kilveltä. Kummassakin luodaan yksilöllistä kielenkäyttötapaa. Keksitään ja luodaan maailmaa kielen avulla. Tajunta virtaa ja sanat tanssivat.

Muutama tuttavani on kertonut yrittäneensä lukea Kilven huikeaa pääteosta, mutta ovat samaan hengenvetoon tunnustanut uupuneensa varsin pian kummalliseen kieleen ja tapahtumien olemattomuuteen. Harmi, sillä tässä jos jossain vaivannäkö palkitaan.

Onko Alastalon salissa paras suomalainen romaani, kuten väitetään? Sitä en tiedä, mutta yksi parhaista varmasti. Sen lukenut muistaa aina mitä tuli tehtyä. Hyvä (”paras”) romaani jättää jäljen, antaa merkityksiä vielä aikojen päästä ja synnyttää henkisen pääoman tunnetta.

Tuli haikea olo, kun Alastalon salissa loppui. Ja huikea, kun sain sen luettua. Enkä ihmettelisi, jos alan lukea sitä joskus vielä uudestaan.

P.S. Hupaisa yksityiskohta - huomasin sen vasta nyt, Panu Rajala kirjoitti nettipäiväkirjassaan 1.7.2013: ”Ensimmäisenä heinäkuuta on eräs merkkipaalu: aloin viimein lukea Volter Kilven romaania Alastalon salissa.” - Meitä on siis muitakin myöhäisheränneitä.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Politiikkaa & viiniä


Mikä maa, mikä valuutta? Joskus tulee matkustettua toiseen maahan ja kaupunkiin ilman varsinaisia taustatietoja. Sehän on lomamatka, ei mikään kulttuurimatka tai yhteiskunnallinen sightseeing. Joo, voi sen noinkin nähdä, mutta lukemalla edes matkaoppaan saa reissusta enemmän irti. Puhumattakaan siitä, että lukee hieman enemmän.

Taannoisen Chilen matkan lukemistooni mm. lentomatkalla (yhteensä 17 tuntia ilmassa!) kuului Jesus Manuel Martinezin kirja Salvador Allende ja Chilen kohtalonvuodet (suom. Jyrki Lappi-Seppälä, Into 2013, alkuteos 2009). Se kertoi antoi Allende-tiedon lisäksi laajan katsauksen Chilen historiaan ja sisäpolitiikkaan.

Huomasin tietäväni vain vähän yksityiskohtia Salvador Allendesta ja hänen vaiheistaan. Chilen poliittinen kuvio vaikutti omintakeiselta, joskin demokraattiselta.  Martinezin kirjassa on hauska ”tietävä tyyli ”, kirjoittaja kertoo avoimesti kenen puolella on ja piikittelee mehukkaasti. – Hän ei esimerkiksi halua mainita sen kenraalin nimeä joka johti vallankaappausta.

Kävin reissun aikana uudessa Muistojen ja ihmisoikeuksien museossa (Museo de la Memoria y los Derechos Humanos), jossa keskityttiin syyskuun 11. päivään 1973 eli sotilasvallankaappauksen ja Allenden kuoleman päivään. Vaikuttava museo, jolle Martinezin kirjan lukeminen antoi paljon taustaa.

Nykyisin voi olla vaikea tavoittaa Allenden valtaannousun symbolisia merkityksiä. Sitä voisi verrata samanlaiseen edistysiloon kuin Barack Obaman valintaa ensimmäiselle kaudelle aiheutti kautta maailman.

Santiagossa sattumalta osuttiin sunnuntaikävelyllä puistoon, jossa oli menossa jonkinlainen poliittinen kansanjuhla kirppareineen. Ämyreistä kaikui El pueblo unido jamás será vencido. Häkellyttävä fiiliis.

Matkalukemistooni kuului Lonely Planetin matkaopas Chile & Easter Island (2012) sekä hotellihuoneessa ollut vuosikuvakirja Santiagosta ja Chilestä. Viimeksi mainitussa oli useampi sivu chileläisen viinin historiasta. Siitä olisi voinut lukea enemmänkin, sillä vierailin kolmella viinitilalla Valle de Casablancassa (sieltä olevia viinejä löytyy Alkostakin). Pitäisi varmaan hankkia lukulampun alle Heikki Remeksen Maistuu viinien kanssa -sarjan osa Chilen viinit (Moreenikustannus 2011).

Pakko kehua, hyviä viinejä sain maistaakseni erityisesti Bodegas Ressä ja Kingstonin tilalla. – Matkan seurauksena tunnustaudun Andien takaisten viinien ystäväksi. Tosin Casablancan laaksossa aikomus lisätä viinintuotantoa on ongelmallinen. Pohjavesivarat ovat rajalliset.

Työpöydälläni on nyt Auli Leskisen tuore romaani Petojen aika. Se vie 11.9.1973 jälkeisen ajan kauhuihin ja syövereihin Chileen. Olen kahden vaiheilla, alanko lukea eli lähdenkö siihen maailman vai jätänkö vaikutelmat nyky-Chilestä päällimmäisiksi. Epäilyn syynä ei ole halu kieltää menneisyyyttä, olen siitä tietoinen ja nähnyt mm. siihen liittyviä elokuvia, viimeksi Chilessä Muistojen museossa katsoin Gonzalo Justiniano elokuvan Anmesia (1994). Siinä pohdittiin jopa absurdein juonenkääntein voiko  julmille käskyläisille antaa anteeksi, vai onko viisaampaa kostaa kaikki pahuus ja kauheus.

Chile-pohdintaa myös Kotimaa24:n blogissani

tiistai 12. marraskuuta 2013

Finlandia sivu suun


Huh, huh. Finlandia-romaanit pääsivät yllättämään. En muistanut valmistautua julkistamiseen ja kuullin ehdokkaat ikään kuin sattumalta. Hävettää. En ole myöskään lukenut yhtään ehdokaskirjaa, mutta kaikkien kirjailijoiden teoksia kylläkin.
Olen tavannut ehdokkaista kaksi, sillä haastattelin heitä muuta vuosi sitten Kotimaahan. He ovat J-P Koskinen ja Riikka Pelo. Sympaattinen muisto kummankin tapaamisesta. Koskisen tapasin kirjamessuilla Helsingissä ja Pelon Cafe Engelissä. Koskisen kanssa puhuimme romaanista Viisi todistajaa (2005) ja Pelon kanssa esikoisromaanista Taivaankantaja (2006).
Viime vuonna otin projektiksi lukea kaikki ehdokkaat, mutta tänä vuonna luovun projektista suosiolla. – Tästä on tulossa minulle määrällisesti huono lukuvuosi, vaikka kyllä sinnekin mahtuu hetkensä.

Finlandia 2012 -projektin loppupostaus täällä

lauantai 2. marraskuuta 2013

Kirjamessut sivu suun


Chilen matkan vuoksi Helsingin kirjamessusta jäivät tänä vuonna väliin. Harmi, sillä messuilla on saanut tatsin ja fiiliksen kirjamaailmasta. Nyt vietin viimeisen messupäivän viime sunnuntaina Madridin ja Brysselin lentokentillä. Matka Santiago de Chilestä Helsinkiin kesti noin 33 tuntia (Helsingin kone oli ylibuukattu).

Kotiin palattuani luin Suomen Kuvalehden jutun, jossa kotimainen kaunokirjallisuus rinnastui kansikuvan mukaan vessapaperiin. Vai tarkoittiko kansikuva, että kotimainen kaunokirjallisuus sopii vessassa luettavaksi: se ei muuten ole lainkaan huono paikka lukuharrastukselle…

SK:n artikkelissa kriitikko Putte Wilhelmsson esitti näkemyksen, jonka mukaan moderni meikäläinen kaunokirjallisuus on liiaksi kiinnostunut itsestään, ei maailmasta ympärillään, kirja jää umpinaiseksi. Voi olla niinkin, sillä maailma ei enää ole yhteiskunnallinen todellisuus vaan paljon globaalimpi juttu. Sellaisen kuvaaminen on vaikeaa tai mahdotonta ellei katsele asiaa yksilön kautta. Tosin globaaleja teemoja tavoitteleva romaani tuottaa uskoakseni aina valjun lukukokemuksen. Yksilö ei oikeasti kestä globaalia tarkastelua, sillä ihmiskunnan enemmistö on lokaali, merkittävä osa jopa ultralokaali. Itsensä globaalikansalaiseksi mieltävä ihminen ei ole kaunokirjallinen ellei häntä kuvaa lokaalina yksilönä, jolloin hän lakkaa olemasta ”globaali”.

Chilessä ei yleisesti ottaen puhuta englantia, vain yksinomaan espanjaa. Minun näkökulmastani se oli globaalia, mutta yhteisestä näkökulmasta siitä ei seuraa mitään, sillä emme pystyneet paikallisten kanssa juuri kommunikoimaan. Espanjakielinen maailma on niin suuri, että englantia ei tarvita mihinkään – suomalaiselle englanti sitä vastoin on portti suureen maailmaan, globaalin kuviteltu ensiporras.

Kaunokirjallisuudessa ei voi olla globaalia kuvausta ilman teoksen maailman ihmisten monipuolista kielitaitoa. Kirjan ihmiset eivät voi olla yksikielisiä (ruotsi ei maailmalla paljon auta, vaikka yllättäen puhuimme sitä Chilessä eräällä viinitilan oppaalle, joka oli pitkään asunut Norjassa – meillä oli siis yhteinen kieli(aihio) ja syntyi globaalin veljeyden häivähdys…).

Toki ymmärrän, että voi kuvata globaaleja voimia ja niiden vaikutuksia yksilöihin ilman että yksilöt kommunikoivat keskenään, mutta ei siitä lajityypiksi ole.

Lisäksi ymmärrän, että globaalisuus kaunokirjallisuuden yhteydessä voi tarkoittaa, että esimerkiksi romaani voi tulla mistä päin maailmaa tahansa ja niitä lukemalla huomaa lukevansa ihmisen tarinaa.

Ja edelleen ymmrärär, että bglobaalia voidaan lähetyä kielitaidottomuuden (ja väärin lukemisen/tulkitsemisen kautta), mutta se ei ole nyt pointtini.

- - -

Matkalla aloin lukea sähköisesti Alastalon salissa. Olen erittäin tyytyväinen Sony Readeriini. Lentokoneessa menomatkalla näin jonkun lukevan Kindleltä ja toisen Kobolta. Lisäksi porukoilla näkyi Galaxyja ja iPadeja, ehkä niissäkin oli ladattuna e-kirjoja, tiedä häntä.

Volter Kilpeä e-kirjana Santigo de Chilessä & Starbucksissa. Ihan mielenvikaista & globaalia! - Sony Reader & Alastalon salissa -projektini on hyvässä käynnissä (luettuna kohta puolet).

torstai 17. lokakuuta 2013

Alastalon salissa Chilessä


Edessä on liki 23 tunnin matkustus Chileen. Mitä ottaa mukaan luettavaksi? Taas tämä sama kutkuttava ongelma. Reissussa kelpaa huononpinkin kirja, sanotaan, mutta kyllä mieluisa on parempi valinta. Ja lisäksi jos se sattuu olemaan hyvä, niin matka saa lisää merkitystä.

Olen päätynyt eräänlaiseen itsestäänselvyyteen eli Jesus Manuel Martinezin kirjaan Salvador Allende ja Chilen kohtalonvuodet (suom. Jyrki Lappi-Seppälä, Into 2013, alkuteos 2009). Sen lukemisen olen aloittanut jo ennen matkaa, mutta kirja pääsee myös mukaan reissulle.

Lisäksi ostin uuden lukulaiteen, Sony Readerin. Latasin sinne muutamia kirjoja Gutenberg-projektista sekä Elisa-kirjoista ilmaiseksi muun muassa Alastalon salissa ja Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Ainakin Volter Kilpeä yritän tavata sähköisesti. Odotan kokemusta mielenkiinnolla.

Sekä matkaa että kirjan lukemista.

P.S. Alastalon salissa lienee väistämätön kohtaaminen kaikille Proustin ja kadonneen ajan etsinnän ystäville.