sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Postikortit kertovat sairaaloiden historiasta

Jos joutuisit sairaalaan, lähettäisitkö sieltä postikortin kotiväelle tai tutuille? Tuskinpa vain, mutta toisin oli viime vuosisadan takavuosikymmeniä. Postikorttien lähettämisestä tuli suosittua 1890-luvulta lähtien.

Koska entisaikoina sairaaloissa vietettiin potilaana usein paljon pitempi aika kuin nyt, kuulumisia kerrottiin postikortein. Tämän ilmiön pohjalta on syntynyt erityisen kiinnostava kirja Terveisä sairaalasta - Postikortit kertovat pääkaupunkiseudun sairaaloiden historiasta. Olen tutustunut siihen viime kuukausina, kun olen istunut Meilahden sairaala-alueen käytävillä. Kirja on ollut siellä  esillä.

Postikortit sairaaloista paljastavat myös rakennetun ympäristön muutoksia. Esimerkiksi Meilahden sairaala-alue on ollut huomattavan väljä nykyiseen verattuna.

Itse olen syntynyt Eiran sairaalassa, joka on alunperin ruotsinkielisten lääkärien perustama yksityissairaala. 1897 valmistunut nykyinen jugendtyylinen Eiran sairaala antoi nimensä myös Eiran kaupunginosalle.

Erityisen jännittäviä ovat postikorttikuvat ja kertomukset kadonneista yksityissairaaloista, esimerkiksi muutaman vuoden toimineesta Rimpelinin siraalasta, joka suljettiin 1900-lvun alussa koska sen idea perustui puoskarointiin eli tuberkuloosin hoidossa käytettyyn omatekoiseen rohtoon (jossa oli ainakin tervaa ja konjakkia).

Tämän mainion kuttuuri- ja kaupunkitietoisuutta levittävän kirjan julkaisija on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS:n taidetoimikunta. Kustantaja on Maahenki (2017). Tekijät ovat Sanna Ihatsu, Riitta Lehtonen, Heikki Piha ja Seppo Seitsalo.

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Joulun kirjat pakettiin


Vuosien ajan olen antanut jouluisin lahjaksi kirjoja. Varmaan joskus mieluisia kirjoja, joskus vähän sinne päin. Tarkoitus on kuitenkin aina ollut hyvä.

Jo pitempään olen paketoinut lahjakirjat sanomalehtipaperiin. Se on halpaa ja ehkä ekologistakin - tuleepahan paperi uusiokäyttöön. Lahjan saajatkaan eivät ole protestoineet.

Lahjapaperiin saa henkilökohtaista viestilisää, jos valitsee sanomalehden sivun otsikot ja kuvat edes jotenkin lahjansaalle sopivaksi. Tai lahjakirjaan sopivaksi.

Kuvassa osa tämän joulun lahjoista. - Hyviä lukuhetkiä itse kullekin eri lajityypin ystävälle!

P.S.  Pyhien aikana omalla lukulistallani on Pajtim Statovcinin Finlandia-voittaja Bolla.

lauantai 14. joulukuuta 2019

Nerudan viitoittamalla tiellä

 Minulla on lapsenlapsi, nyt parin kuukauden ikäinen. Kutsun häntä hellittelynimellä Neruda, koska hän on (toki vain minun mielestäni) vähän tuon Nobel-palkitun (1971) runoilijan näköinen.

Pablo Neruda on ollut minulle tuttu kirjalija jo Andien mainigit -kokoelmasta lähtinen. Tuo vuonna 1972 ilmestnyt Pentti Saaritsan suomennosvalikoima sisälsi runoja vuosilta 1921-1969. Erityisesti mieleeni jäivät runot, jotka oli otsikoi oodeiksi erilaisille asioille (kuten sitruunalle, särkyneille esineille, halkojen tuoksulle, koiralle ja Leninille). Löydän nyt kirjahyllystä Andien maininkien 6. painoksen vuodelta 1977.

Nerudan runot tuntuivat (ja tuntuvat yhä) samalla kertaa pateettisilta, taiteellislta ja helpoilta. Hämmentävä kombinaatio. Ehkäpä sieluni sukua...

Sittemmin olen käynyt kaksi kertaa Chilessa. Ensimmäillla reisulla kävin Nerudan kotimuseossa Valparaisossa ja toisella kertaa kotimuseossa Isla Negrassa, josta ostin englanninkielisen kokoelman nimeltä Isla Negra - A Notebook. Se on eräänlainen runoista koostuva elämäkerta. - Lisää aiheesta täällä.

Niinpä hämmennyin, kuin sain käsiini Pentti Saaritsan tuoreen Neruda-suomennoksen Isla Negran runot (Sputnik Oy 2019). Nimestään huolimatta aiemmin suomentamattomista runoista (vuosilta 1959-1973)  koostuvalla kokonaisuudella ei ole suoraan tekemistä Nerudan merenrantakodin kanssa. Osa runoista on aikanaan ilmestynyt postuumisti. Neruda kuoli 1973.

Isla Negran runot -valikoimassa on tarjolla taattua Nerudaa. Itsetoista, maahan ja kansaan sitoutuvaa. Osa runoista puhuttelee tässäkin ajassa, mutta osassa on menneen paatoksen kaikuja. Mukana on ilokseni myös muutamia Oodi-runoja.

Tosikkomaisesta ja ornitologisesta näkökulmasta Saaritsan suomennokseen sisältyy virhe. Yhdessä runossa puhutaan punakylkirastaasta ikään kuin tyypillisenä Chilen lintuna. Oikeasti Chilessa ei ole punakylkirastaita, ja ylipäätään rastaslajeja on varsin niukalti. Santiagon puistoissa tosin hyppi tavallisena patagonianrastas, mutta se on kolhonlainen otus verrattuna meikäläiseen sirohkoon punakylkirastaaseen.