perjantai 14. syyskuuta 2012

Kirja tuli painosta


Työhuoneeni ovelle ilmestyi Kirjapajan kustannustoimittaja Tuula Tervamaa kori kädessään. Hän hymyili leveästi ja heilutti tuoretta kirjaa. Se oli laivattu edellispäivänä Tallinnasta, jossa painettiin.

Korissa olivat tekijänkappleet.

Kaunis esine. Vihertävä. Punainen läikkä kannessa, punatulkku, Pyrhulla pyrhulla, domherre på svenska. Hannu Huovilan tunnelmallinen kuva. Sisäsivuilla olevista kuvista enimmän osan on ottanut Salossa vaikuttava kappalainen Martti Santakari. Muutama omanäppäisykin on mukana (tammi, jäkälä, suppilovahvero, naava). Veljieni Jyri Seppälän ja Mika Seppälän lisäksi usempi kuva on mukana Seppo J. J. Sirkalta.

Eilen lounaspöydässä eräs toisella osastolla työskentelevä työtoveri otti puheeksi ajatuksen, että Kotimaan takasivulla ilmestyneistä luontotarinoista kannattaisi julkaista kirja. Saatoin sanoa, että toiveesi toteutuu nopeammin kun arvaatkaan. Kirja oli jo sillä hetkellä talossa.

Lentävä omena. Uusia kertomuksia lajien synnystä. 64 sivua.

Jumala on luoja, luomakunnan tuunaaja, jonka työväline evoluutio on. Evoluution x-factor on enkeli, enkelit, jotka söhläävät ja aiheuttavat uusia ominaisuuksia, jotka periytyvät.

Jumala ei luonut maailmaa, Jumala luo maailmaa.

Kotimaan luontojuttuja on mukava kirjoittaa. Ja mukava nähdä niistä koottu kirja.

Osa Lentävän omenan painoksesta käytetään uusien Kotimaan tilaajien bonuksena. Heille lähetettävässä kirjassa on kiiltävä valokuvakansi, kirjakaupasta ostettavissa kirjoissa on sen lisäksi myös paperikansi.

P.S. Poikkeuksellisesti julkaisen kirjan kannen postauksen yhteydessä.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Kylpyläkaupungin lämmössä taas


Alkukesän yöpöytälukemiseni oli jälleen Marcel Proust. Ensimmäisellä lukukerralla Kadonnutta aikaa etsimässä -sarjan  (suomennoksen) neljäs osa Paikannimet: paikkakunta tuntui itsenäiseltä ja valoisalta kokonaisuudelta. Kirjasta jäi hyvä mieli ja tunnelma, vahva sisäinen kuva merestä, auringosta, hiekkarannasta ja parempien ihmisten hotellielämästä.

Toisella lukukerralla aurinkoa oli vähemmän, vaikka kertojan rannalla tapaama tyttöjoukko vahvana piirtyykin nostalgiseen maisemaan, vastavalossa, varjokuvina auringossa välkkyvää meren mosaiikkipintaa vasten.

Hotellielämä ei tällä kertaa tuntunut niin keskeiseltä, kuin ensimmäisellä lukukerralla. Tosin vertaus hotellin ruokasalista akvaariona, jota köyhät katsovat kadulta, toimi edelleen. Loppua kohden Albertinen, kertojan suuren rakkauden (vertauskuvan) arvoituksellinen persoona alkaa saada enemmän sijaa, ehkä sen vuoksi, että tiedän mikä merkitys hänellä ja häneen liittyvillä näennäisesti merkityksettömillä tapahtumilla, sanoilla ja katseilla, tulee olemaan romaniin myöhemmissä osissa.

Nyt pari kuukautta kirjan lukemisen jälkeen nousee siitä vahvana kuva lopusta (suom. Inkeri Tuomikoski): ”Ja Farncoisen irrottaessa verhoja auki kesäinen päivä, jonka hän paljasti, näytti yhtä kuolleelta, yhtä ajattomalta kuin muhkea, vuosituhansien takainen muumio, jonka vanha palvelijattaremme oli vain varovaisesti vapauttanut kaikista käärinliinoistaan, ennen kuin päästi sen näkyviin, balsamoituna, kultapuvussaan.”

Juuri sellainen viime kesä on, balsamoitu muumio, joka hohtaa syksyn matalalta paistavan auringon armosta. Muisto, välähdys, lupaus, joka ei täyttynyt, vaan ainoastaan vihjaisi, että on viisasta odottaa seuraavaa kesää, jossa voi tunnistaa vuosi vuodelta yhä paremmin Combrayn, tuon proustilaisen lapsuuden muistojen kultamaan lempeiden vaikutelmien väkevyyden ja ainutkertaisuuden. Viime kesässä, lukemassani Proustin kirjassa, lukemisen kokemuksessa, sen pituudessa ja syvyydessä, oli osallisuus tuohon alkukokemukseen, jota vasten elämäni Balbecit heijastuvat, jota vasten niitä testaan, ja josta ne saavat voiman syntyä uudestaan muistoiksi.

Balbec-osan ensimmäisestä lukukokemuksestani kerron täällä

perjantai 7. syyskuuta 2012

Palmen pitkä varjo


Nappasin kesällä sukulaismiehen kirjahyllystä Kjell Östbergin kirjan Olof Palme 1927-1986. Valtiomies ja humanisti. Elämäkerta (Minerva 2009, alkuteos 2008, suom. Anna Maija Luomi) ja sanoin, tämäpä olisi hauska lukea - lainaatko?

Luin kirjan suurella mielenkiinnolla. Opin uutta paitsi Palmesta myös naapurimaasta. Österbergin lähtökohta on tarkastella Palmea miehenä, joka osasi lukea aikaansa ja sanoittaa siinä vaikuttavia aatteita ja toiveita. Palmesta tuli itseään suurempi poliitikko, jonka varjo on samaa luokkaa kuin Kekkosen varjo meillä.

Palmen murha aiheutti ruotsalaiseen yhteiskuntaan trauman, joka on vaikeuttanut Palmen aatteellisen ja poliittisen perinnön arviointia. Selvittämätön murha on yhä taakka.

Kirja lähtee liikkeelle Palmen viimeisestä päivästä. Muutoin hänen uraansa ja vaiheitaan seurataan kronologisesti vuosikymmen kerrallaan. Hauska huomata, että muistan pätkittäin uutistarjonnasta monia  kirjan kuvaamia tapahtumia - siis vain pätkittäin.  Selkeä ja hyvin kirjoitettu elämäkerta.

Kirjaan sisältyy kiinnostava (paino)virhe. Sosiaalidemokraattinen on kirjoitettu varsinkin kirjan alkupuolella lukuisia kertoja kolmella aalla eli sosiaaalidemokraattinen. Kyseessä on arvatenkin tietotekniikan sallima korvaa-komento. Nyt jokin meni pieleen, virhe ei korjautunut vaan kertautui, vaikka ei se minua häirinnyt, huomasin sen pari kolme kertaa, mutta kymmenet kerrat jäivät huomaamatta.

Lukija lukee sisältöjä ei kirjaimia.

Olof Palmen luokitus olkoon siis AAA.