Cosy mystery - uusi lemppari

Dekkarit jakautuvat moneen alagenreen. Cosy crime on yksi ja sen alagenreä voidaan kutsua cosy mysteryksi. Siihen päätin tykästyä. Kilttiin, viihtyisään, herttaiseen mysteeriin.

Mutta mikä ero on crimellä ja mysterillä? Mysteryssä ei ehkä ole ilmiselvää rikosta, vaikka sellainenkin voi tarinaan sisälttyä. Harrastajat huseeraavat rennosti ja saavat totuuden mysteeristä selville ilman, että törmäävät sosipåaattisiin sarjamurhaajiin.  Tapahtumapaikka on usein mukava miljöö. Cosy crime kertoo nimensä mukaisesti rikoksesta, usein murhasta, mutta sekin selviteään huumorilla ja herttaisesti höpöttäen. Ratkaisijat voivat olla poliisejakin.

Dekkarit eli rikoskirjallisuus ( + tv-sarjat, elokuvatkin) tarjoilee loppumattoman kattauksen murhia. Viihteellistää kuoleman, arkipäivöistää murhaamista. Cosy crime/mystery tekee väkivaltaisista kuolemista vähemmän pelottavia, jotenkin kotikutoisia. No se nyt sattui kuolemaan, mutta ei hätää, me selvitämme mikä meni vikaan...

Olen viikon sisälla lukenut botswanalaisetsivä Mma Ramotswen (Alexsander McCall), remonttidekkari Raakel Oksan (Eppu Nuotio) sekä kuopiolaispoliisi Anette Savolaisen (Marja-Sisko Aalto) seikkailuista. Tosin A. Savolainen ei ole kunnolla cosy, vaikka höpötystä siinäkin harrastetaan. Richard Osmanin Torstain murhakerho (varma cosy) odottaa vuoroaan.

Että tällainen vaihe nyt menossa.

Mustekynäpäivä, Fountain Pen Day

 

Marraskuun ensimmäisenä perjantaina vietetään mustekynäpäivää (Fountain PenDay). Se sai alkunsa vuonna 2012, kun alan toimijat halusivat nostaa perinteisen mustekynän arvostusta - samalla haluttiin edistää käsin kirjoittamista.

Käytännössä Fountain Pen Day on paljolti kaupallinen tapahtuma, jolloin kyniin erikoistuneet kaupat tekevät tarjouksia. Mutta mustekynien ystävät ja harrastajat käyttävät päivää "aatteensa" levittämiseen - siksi minäkin bloggaan siitä.

Mustekynä on mainio kirjoitusväline (writing instrument). Vuosikymmeniä käytin työssäni toimittajana huonoja kuulakärkikyniä. Vasta viimeisinä työvuosinani ymmärsin siirtyä mustekyniin.

Sain lahjaksi Lamy Safarin. Siitä se ajatus sitten lähti... Ja samalla tiellä ollaan edelleen. Nyt minulla on parikymmentä mustekynää, joissa on kaikissa erilainen  kirjoitustuntuma ja joissa on erilaiset terät (EF, F, M, B sekä Flex ja Stub eli "lattaterä").

Kuvassa oleva Montblancin Master of Art -sarjan Homage to Pierre Auguste Renoir -kynä ei valitettavasti kuulu vaatimattomaan "kokoelmaani". 

Länsirata ja Paavo Haavikko

Länsirataa eli tunnin junaa on ajettu kuin käärmettä pyssynpiippuun. Aiheen uutisointia seurattuna osui silmiini Paavo Haavikon liki profetaalinen aforsimi: "Olipa kerran rautatie, joka tahtoi tulla rakennetuksi, ja niin luja tahto sillä oli että se teki itsensä."

Aforismi on peräisin kokoelmasta Ikuisen rauhan aika (Otava 1981). Sieltä löytyy myös yksi mieltäni eniten ilahduttaneita nykyaforismeja, vai pitäiskö sanoa aforistinen heitto: "Ekumenia on jonkin hotelliketjun keksintö. Eikä huono."

Löysin yllättäen kirjahyllystäni Haavikon Puhua, vastata, opettaa (WSOY, 3. painos 2010, ensimmäinen painos 1972), joka aikanaan uudisti aforismiperinnettä sarjallisuudellaan. Sieltä poimittakoon tätä pilvistä syksyistä päivää valaisemaan kyyninen/anarkistinen toteamus: "En halua muuttaa tätä järjestelmää toiseksi. Se on jo kyllin huono."

Ja aika hapan on tämäkin, Ikuisen rauhan ajan avaus: " Hirsipuun juurelle saakka minä olen uskollinen kuninkaille. Siitä ylöspäin olen minä hirsipuulle uskollinen."

Minä näen, vihdoinkin!

Tässä tulee tunnustus. En ole tänä vuonna lukenut yhtään romaania. Syy on yksinkertainen: en ole pystynyt, koska näköni on kaihin myötä huonontunut salakavalasti. 

Mutta nyt olen kaihileikkauksessa käynyt ja järkyttynyt. Maailma on valoisia ja kirkas. Olin unohtanut miltä tuntuu, kun näkee hyvin. Ensimmäisenä kirjana tartun... Niin, en vielä tiedä mihin. Mutta sen tiedän, että lukemisesta voi taas saada iloa.

Ymmrrän ihmisiä, jotka tuskailevat kaihin kanssa, että milloin se on niin pahana että pääsee leikkausjonoon. Minä odotin jonossa vuoroani hieman yli kuusi kuukautta.

Muistuu  mieleen erään nuoren lehtimyyjän tokaisu: Vaikuttaa siltä, että kaihi, kuolema ja minä hätyyttelemme samoja ihmistä.

Muistikirjat järjestykseen, vihdoin!

 

Raivasin kirjahyllystä tilaa muistikirjoilleni. Ne kattavat ajanjakson 2/2020 – 7/2025. Muistiinpanot ovat kirjallista laatua, eivät päiväkirjamerkintöjä. Kirjoja on 22, numero 23 on jo hyvässä vauhdissa. Yleensä kirjoissa on ainakin 200 sivua, monissa 250.

Viiden vuoden aikana olen tutustunut moniin muistikirjoihin ja niiden paperilaatuihin. Koska käytän mustekynää, paperi ei saa päästää mustetta läpi.

Suosikkini on Leuchtturm 1917 eli Lettu, se on kiusallisen arvokas, n. 25 euroa. Olen kokeillut myös Rhodiaa, mikä on oivallinen sekin, mutta ei halpa. Olen käyttänyt myös erilaisia omissa varastoissani olleita kirjoja sekä ostanut alennushyllyistä. Yksi täysi hutikin tuli tehtyä, sen sivut vuosivat kuin seula.

Oiva löytö on Lidl. Siellä on toisinaan kampanjatuotteina muistikirjoja (kovin samantapaisia kuin Leuchtturmit) jotka sopivat mustekynäköyttöön hyvin. Vihkon hinta on 3,99 €. Nyt ostin neljä varastoon. Samalla hinnalla saa kaksi pientä ”taskumuistikirjaa”.

Yksi muistikirja kestää noin neljä kuukautta, joskus kolme. Lisäksi minulla on käytössä taskumuistikirja ja isompikokoinen myöhäisillan muistikirja. Niitä ei tuossa hyllyssä ole.

Tekoäly on aforistikon päänsärky

 

Pyysin tekoälyä (Chat GPT) kirjoittamaan aforismeja. Laitoin mukaan sanan tai kaksi joiden piti sisältyä ajatelmaan. Tässä tulos:

*

Tekoäly etsii vastauksia — Jumala kysyy, kuka sinä olet.

Aforismi on ajatus, joka riisuu itsensä turhasta — kunnes jäljellä on vain ydin, joka jää mieleen palamaan.

Demokratia ei ole äänten määrä, vaan kyky kuunnella myös niitä, jotka jäivät vähemmistöön.

Hiljaisuus on kuin lentokoneen jälkeensä jättämä taivas — vasta mentyään sen huomaa.

Pyhiinvaellus ei mittaa matkaa askelissa, vaan sydämen askeleissa kohti totuutta.

Sielu kuulee hiljaisuudenkin, kun mieli on vielä melussa.

Sielu ei kaipaa omistamista — vain tulemista nähdyksi.

Kun sielu hymyilee, kasvot eivät aina ehdi mukaan.

Kuolema on kuin sakset: se katkaisee langan, mutta ei päätä, mihin suuntaan se ehti kulkea.

Ekumenia on silta, ei päämäärä — se yhdistää sydämet ennen opinkappaleita.

*

Kiinnostavaa, joskin geneeristä ja hyvää tarkoittavaa elämänviisautta, herttaista jopa. Tuo viimeinen ekumeniaan liittyvä on minusta suht mainio. Pitänee jatkaa kokeiluja. Välitilinpäätöksenä omatekemä:

Tekoäly on huonon aforistikon surma, keskinkertaisen pelastus ja hyvän päänsärky.

P.S. Kuvassa Martti Ahtisaaren hautamuistomerkki.

Lamy 2000 - kaksi erilaista versiota

Lamy 2000 on yksi tunnetuimmista kynämalleista. Sitä pidetään myös yhtenä parhaimmista mustekynistä, eikä syyttä.

Minulla on jo useamman vuoden ajan ollut perusmallinen, makrolonista tehty versio EF-terällä. (Makrolon on eräänlainen muoviyhdiste, polykarbonaatti).

Lamy 2000:sta on myynnissä myös metallinen, kokonaan harjatusta teräksestä tehty versio. Sellaisesta olen pikku hiljaa haaveillut ja silmiini osui kynä, jonka teräsuojus, hattu, oli pudonnut ja siinä oli iskemäjälkiä, Kauneusvirhe ei onneksi käytännössä haittaa toiminnallisuutta. Niinpä sain neuvoteltua kynälle sopuisan hinnan ja ajattelin: Anna palaa, rahaahan se vain on

Teräksisessä kynässä on M-terä eli medium, se kirjoittaa paljon leveämpää jälkeä kuin extra fine. Pidän myös kynän painosta, kirjoittaminen asettuu käteen mukavasti. Toki ymmärrän, että jonkun toisen mielestä kynässä on painoa liikaa peruversioon verrattuna

Ensimmäiseksi pyöritin mäntää Diaminen Aurora Borelis -pullossa ja täytin kynän revontulenvihreällä

'Erilaiset kynät, terät ja musteet tuovat kirjoittamiseen hauskaa jännitteisyyttä ja virkistävää vaihtelua.

Kirjoitin viitisen vuotta sitten Lamy 2000:sta tarkemmin otsikolla: Muotoiluklassikko kirjoitusvälineenä