Ulkoilutin eilen illalla koiraa ja kuljin Mika Waltarin kotitalon ohitse. Talon seinässä on muistolaatta joka kertoo kirjailijan asuneen talossa vuosina 1932-1979.
Laatan alapuolella on kukkalaatikko. Koirani nosti jalkaa sen kohdalla. Hätkähdin. Mitä otus oli tekemässä? Häpäisemässä kirjalijamestarin muistoa! Vedin kauhuissani koirani nopeasti pois tarpeiltaan. Tosin kukkalaatikkoon oli jo moni koira ennen omaani ehtinyt tehdä hajutäginsä.
Tarinan mukaan, kun Mika Waltarilta kysyttiin, minkälaisen muistomerkin hän itsestään haluaisi, tämä vastasi, että pariisilaisen mallin mukaisen pisuaarin Esplanadille. No, sellaista hän ei saanut, vaan nimikkopuiston Etu-Töölööseen ja sinne Veikko Hirvimäen tekemän muistomerkin Kuningasajatus (1985).
Varmaa on, että Mika Waltarin puistossa niin eläimet kuin ihmiset ovat tehneet tarpeitaan. Puiston viereisestä pusikosta tuli iltana muutamana kaksi teinityttöä housujaan nostelleen. Tyttöpisuaarissa olivat käyneet.
En tiedä mitä Waltari ajattelisi koirista, jotka nostavat jalkaa hänen Helsingin Tunturikadulla sijaitsevan muistolaattansa alla. Ehkä se olisi hänestä oikein ja kohtuullista. Jotenkinhan sitä muistoa on vaalittava.
Muuten, milloin viimeksi luin Waltaria?
Kiitos tästä! Suurena tai toivottavasti pienenä ison W:enn ihailijana, kuolematonta sielua hivelee moiset, soiset rivisi.
VastaaPoistaParhain terveisin
Niko Sammalisto
Jyväskylä