Yllätysterveisiä Frankfurtista

Frankfurtin kirjamessut ovat viittä vailla paketissa. Suomi on ollut maailman suurimmissa kirjakarkeloissa teemamaa, joten meikäläinen media on raportoinut kiitettävästi kirjallisen vientimme hetkistä parrasvaloissa.

Jotenkin on jutuista syntynyt vaikutelma, että kirjalliset agentit ovat päivän sana. Ilman heitä ei liikahda sivukaan potentiaalisessa käännöskirjassa.

Aamulenkillä koiraa ulkoiluttaessani tapasin sattumalta paikallisen K-kaupan kulmalla tutun kirjallisuusmiehen. Kysyin, miksi et ole Frankfurtissa. Sanoi tulleensa sieltä juuri edellisenä yönä. Hän oli sitä mieltä, että kirjalliset agentit ovat vielä pieni tekijä Härmälandiassa. Kustantajat hoitavat valtaosan diileistä nokikkain.

Toinen seikka, jonka tuttu kustannusalan mies kertoi, oli että e-kirja ei jaksa lentää meillä, eikä naapurissakaan. Ruotsissa e-kirjan myynti on laskenut reilusti, vaikka nimikkeiden määrä on kasvanut.

Harmillista.

Jatkoin sitten koiran kanssa matkaa kirjallisia terveisiä mielessäni pohtien.

Taas Nobel pääsi yllättämään!

Mitä oliskaan kirjasyksy ilman Nobel-yllätystä!

Ne tekivät sen taas, kun ranskalainen Patrick Modiano sai tuon arvostettavan palkinnon. En ole lukenut Modianoa, en ainkaan muista - näin on pakko sanoa, sillä on mahdollista että on vuosien saatossa tullut lukeneeksi kirjan, jonka tekijää ei muista eikä koko kirjaakaan, sillä se ei tehnyt vaikutusta. Paitsi että nyt kirjalija saa Nobelin.

Tuorein Modiano-suomennos on vuodelta 1987 (Kadonnut kortteli).

Joskus luulin olevani edes hitusen kirjallisesti sivistynyt, mutta viime aikoina Nobel-komitean edessä on alkanut alkaa tuntua, että en sittenkään ole. Minkäs teet.

Ranskalainen Claude Simon sai kirjallisuuden Nobelin 1985. Minulla on hyllyssäni hänen romaaninsa Flanderin tie. Edelleen lukemattomana.

Pitäiskö hankkia jokin Modiano siihen viereen?

Jälkimaku ratkaisee

Taas on aika kirjallisuuskilpailujen – ja kirjamessujen. Kirjan ystävää koetellaan.

Turun kirjamessuilla  on julkistettu ehdokkaat tavoittelemaan Vuoden kristillinen kirja 2014 -titteliä.

Ja ehdokkaat ovat ovat Kristiina Hanhirovan Rakkautta, rukouksia ja rauhoittavia (WSOY), Ilkka Koiviston Blogitaivas repeilee. Kirjoituksia uskosta pilke silmäkulmassa (Päivä), Hannu Nymanin Vieraiden varassa. Matkalla uskomme kansainvälisille juurille (Karas-Sana), Heikki Räisäsen Taistelua ja tulkintaa. Raamatuntutkijan tarina (Kirjapaja), Antti Siukosen ja Harri Heikkasen Lasten katekismus (Lasten Keskus)  sekä Jouni Tillin Suomen pyhä sota (Atena).

Kilpailun voittaja julkistetaan Helsingin kirjamessuilla. Voittajakirjan valitsee tänä vuonna kirjailija ja äidinkielenopettaja Pauliina Rauhala, kiitetyn Taivaslaulun kirjoittaja.

Olen lukenut  ehdokkaista vain kaksi, Räisäsen ja Koiviston blogeista kootun sikermän.

Veikkaukseni on, että Lasten katekismus voittaa. Minusta Räisäsen muistelmat on varteenotettava opus kisassa ja sen tulisi voittaa. Mutta viime kädessä kyse on siitä, mitä valinnan tekevä diktaattori käsittää kristillisellä kirjalla ja mikä on hänen oma uskonnäkemyksensä & asennoitumisensa uskosta puhumiseen tapoihin ja sisältöihin.

Kristillisen kirjan voi ymmärtää ainakin sanoma-, kulttuuri- tai tietolähtöisesti. Asiaa voi tarkastella kirkollisessa kuplassa tai ilman kuplaa.

Tai voi lukea kaikki kuusi kirjaa ja tehdä valinnan sen perusteella, mikä itseä eniten miellytti ja mistä jäi kutkuttavin jälkimaku. Niin minä tekisin ja varaisin mahdollisuuden yllättää itsenikin.

Pienen kirjaston aihio

Kirjallista muuttoa, osa 9

Muuton jäljiltä järjestelen yhäti kirjahyllyä kaikessa rauhassa. Siirsin samaa aihepiiriä olevat kirjat toistensa viereen ja huomasin: minullahan pieni kirjasto tai sellaisen aihio. No, myönnetään, kirjasto on mahtipontinen sana kahdeksalle Berliini-aiheiselle kirjalle. Lisäksi löytyy kaksi Baader-Meinhof-kirjaa, joissa jaetulla Berliinillä on oma roolinsa.

Berliini-kirjat eivät totisesti olleet mielessäni kun vein muuton alla ison pinon kirjoja erääseen divariin. Omistaja sanoi ettei maksa mitään, mutta voin ottaa kiitokseksi yhden kirjan. Mukana ollut poikani tokaisi, että  isä kerää Berliini-kirjoja. Sitä en tiennytkään ennen kuin se lausuttiin ääneen. Divarin omista sanoi, että yksi hänellä on. Se oli Gitte Lauströerin Berliini – avoin kaupunki (Kirjayhtymä 1984, suom. Juha Siltanen).

En ole kirjaa lukenut, mutta en hämmästyisi, vaikka lukisinkin.

Elämäni ehkä kallein kirja

Tuli ostettua kirja, jonka hintalappu pisti sydämen lyömään tyhjää. Ostin silti, sillä tätä olin kaivannut: Suomen päivä- ja yöperhoset – maastokäsikirja. Tekijöinä Kimmo Silvonen, Morten Top-Jensen ja Michael Fibiger, kustantaja PugBook  Publishing. Alkuteos lienee tanskalainen, mutta kirja on sovitettu meikäläisiin oloihin.

Hintaa ainutlaatuiselle, ensimmäiselle näin laajalle suomenkieliselle kaikkien suurperhosten esitykselle tuli 145 euroa. Tosin kirjaa olisi saanut mm. Suomen Luonto -lehden kautta keväällä tarjouksena 89 eurolla, mutta minkäs teet.

Viime kesän kiinnostava havaintoni oli lehtovähämittari, jonka olemassaolosta en ollut aiemmin tiennyt, enkä sen nimeä tuntenut. Kirjassa tosin sanotaan, että suomenkieliset nimet ovat lähinnä lapsia ja mediaa varten. Asianharrastajat tietävät, että lehtovähämittari on Chloroclystis v-ata, joka tunnettiin pitkään vain Karjalohjalta eräänlaisena reliktinä. Nyttemmin sitä tavataan harvinaisena hieman laajemmalti. Pienen perhosen vihertävä väri ja etusiiven paksumman poikkiviirun tunnusomainen syvä kulma johti minut jäljille.

Hieno kirja, jossa on sopivasti tekstillistä rosoa (minämuotoa yllättäen kesken asiallisen lajikuvauksen) ja viittauksellista epätarkkuutta (sivunumerot ja kuvat eivät aina täsmää, esim. isoapollon kohdalla). Kannessa on idänsiilikäs todellinen huippuharvinaisuus, mutta ei mikään myyvä kansikuva. Kirja on tarkoitettu asianhararstajille, ei suurelle yleisölle. Perhosten samankaltaisuus ensilmäyksellä on tyrmäävää, lajien tunnistaminen, varsinkin yökkösten, vaikuttaa aluksi umpikujalta.

Kirjasta on ollut paljon iloa jo tähän mennessä. Kallis, mutta kannatti hankkia.

Tove Janssonia etsimässä

Kävin Ateneumin Tove Jansson näyttelyssä. Suosittelen. Ostin sieltä kirjan. Sitäkin voin suositella. Kirja on Boel Westinin Ord, bild, liv. Tove Jansson (2007). Se on ensimmäinen perusteellinen elämäkerta Janssonista.

Syitä kirjan hankintaan on kaksi. Ensinnäkin innostuin näyttelyssä Tove Janssonista, erityisesti siitä, että hän on paljon enemmän kuin vain muumien mamma. Toisekseen halusin ylläpitää/kohentaa ruotsintaitoani ja hyvin kirja on tähän mennessä sujunut (valitettavasti jouduin työn puolesta lukemaan kesken kaiken toisen kirjan – kiinnostava sekin). Kirjan yksi tajuntaan asti päässyt yllätys on Tove Janssonin ruotsalaisuus, olihan hänen äitinsä Tukholmasta, jossa myös sukulaiset asuivat. Jansson myös kävi ensimmäisen taidekoulutuksensa Tukholmassa.

Tove Jansson syntyi 100 vuotta sitten.  Törmäsin hänen elämänvaiheisiinsa kuvatessani muistolattaoja.

Täällä Tove Jansson asui lapsuutensa (muistolaatassa on T.J:n lisäksi häkellyttävä määrä luovien alojen nimiä!):

Luotsikatu 4

Ja täällä hän sittemmin asui ja työskenteli:

Ullanlinnankatu 1

Muumi-sarjakuvien piirtäjä Lars Janssonin muistolaatta on osoitteessa:

Neitsytpolku 4

P.S. Atskin näyttelykirjana toiminee paremmin Tuula Karjalaisen Tove Jansson – tee työtä ja rakasta (Tammi 2014)

P.P.S. Suosikkini muumikirjoista on Muumilaakson marraskuu.