Minulla on erityinen suhde Stephen Kingin tuotantoon. Joskus 1980-luvun loppupuolella eräs työtoveri suositteli lukemaan Carrien (Kingin esikoisteos, alunperin jo 1974, suom. Tuula Saarikoski 1987, Tammi). Hänen mukaansa se kannatti lukea, jos ei muuten, niin kirjoittamistaidon näytteenä, että miten eri elementeistä saadaan syntymään mukaansatempaava ja kauhua kohti etenevä teksti.
Luin Carrien, ja pidin lukemastani. Itse asiassa hämmästyin sen tehoa. Kirjassa oli myös uskonnollisia tulkintakerroksia, olkoonkin, että King siirtyi ja siirtyy muissakin kirjoissaan yleensä aina varsin nopeasti perinteisestä uskonnollisuudesta yliluonnollisuuteen, alitajunnan ja pelkojen maailmaan.
Carrieta seurasi Christine, tappaja-auto ja Uinu, uinu, lemmikkini (joka tutkii kuolleista herättämistä), Painajainen ja koko joukko muita romaaneja ja novellikokoelmia. En ole tarkkaa lukua pitänyt, mutta Kingin yli 50 suomennetusta kirjasta olen lukenut varmaan puolet (salanimellä Richard Bachman kirjoitettuja en ole lukenut), viime vuosien tuotannosta ainakin Liseyn tarina, Kuulolla, Unensieppaaja, Pedon sydän ja Kalpea aavistus. Novellikokoelmat Painajaisia ja unikuvia 1-2 eli kirjat Yksinäinen sormi ja Anteeksi, oikea numero ovat kuluneet mökkilukemistona sateisina päivinä.
King osaa totta vieköön kirjoittaa vetävästi, rennosti ja ymmärrettävästi. Tosin usein hän on liian monisanainen ja ehkä hieman ennalta arvattava. Parhaimmillaan hän on kuvatessaan nuorten ihmisten kasvua ja alitajuntaa.
Kingin viime vuosien tuotannossa ikääntyneet päähenkilöt ovat joutuneet pohtimaan kuoleman kohtaamista, kuten tuoreimmassa suomennoksessa Tapahtumapaikka Duma Key (Tammi). Siinä vakavasta työtapaturmasta selviytynyt rakennusurakoitsija vaihtaa terapeutin kehotuksesta maisemaa ja löytää vanhan harrastuksensa uudelleen, piirtämisen ja maalaamisen. Taidot ovat tallella, mutta kuviin alkaa ilmaantua kingiläistä aineistoa: vieraiden ihmisten muistoja, kauhua, pelkoja, ennustuksia, kohtalonomaisuutta. Kuvat saavat ihmiset oudolla ja ikävällä tavalla valtaansa.
Jos ei Stephen Kingistä muuten piittaa - hänet on helppo leimata ylituotteliaaksi bestselleristiksi, kauhu- ja fantasiakirjailijaksi - kannattaa kuitenkin lukea hänen kirjansa kirjoittamisesta. Sen nimi on Kirjoittamisesta (On Writing: a memoir on the craft, suom. Ilkka Rekiaro, Tammi, 2000). Se liene yksi parhaista kirjoittamisen oppaista, minkä olen lukenut. King toteaa:
"Kun kirjoitat jutun, sinä kerrot sen itsellesi. Kun kirjoitat jutun uudestaan, tärkein tehtäväsi on karsia kaikki, mikä ei siihen kuulu. Kirjoita ovi kiinni ja toimita ovi auki."
Kirjasta on peräisin myös mainio oivallus, että kirjoittamisen pienin yksikkö ei ole lause, vaan kappale.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti