Väliaikatiedote:
kolme Finlandia-ehdokasta luettuna, neljäs menossa.
Juha Seppälän Mr.
Smith, Aki Ollikaisen Nälkävuosi ja Riikka Ala-Harjan Maihinnousu ovat kaikki melko
hyvälukuisia, jopa nopeasti haltuun otettavia. Tämä ei ole moite, vaan
havainto, jota oma kokemukseni ja lukijanlaatuni tukee. Ala-Harjan luin miltei kokonaan matkalla
bussilla Turkuun ja takaisin (toki tein matkan aikana muutakin – olin osallinen
peurakolarissakin).
Sen sijaan neljäs
eli Ulla-Lena Lundbergin Jää on toista maata. Sitä ei voi lukea nopeasti, vaan
kirja vaatii aikaa, kuin söisi tavallista parempaa suklaata: siitä halua nauttia.
Olen varannut Jään yöpöytäkirjaksi, sen äärellä tulee rauhallinen ja myönteinen
olo. Ja toivottavasti samanmoinen yöuni.
Seppälän kirjan
toinen lukukerta paljasti sen mainioksi. Ensimmäisellä yrittämällä jätin urakan
kesken ja rohkenin väittää kirjaa epäkiinnostavaksi. Olin väärässä.
Ollikaisen
Nälkävuodessa on vain 140 sivua, mutta se tuntuu itseään suuremmalta. Historiallinen
romaani voi siis olla muutakin kuin tiilliskivi tai eeppistä maalailua.
Nälkävuosi on hyvin keskittynyt, karsittu, hiottu.
Ala-Harjan kirjan
herättämä ennakkokohu (sukulaisten kokemusten luvaton hyödyntäminen) ei näy
missään ellei siitä tiedä. Eikä oikein näy senkään jälkeen. Kirja yllätti
minut positiivisesti. Päähenkilön kärsimykset lapsen vakavan sairastumisen ja
avioeron johdosta rinnastuvat luontevasti Normandian maihinnousun kokeneiden
miesten pelkoon ja ahdistukseen.
Päätän raporttini
Finlandia-maratoonilta tähän, hieman töksähtäen.
Edellinen
Finlandia-tilitykseni täällä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti