Tiistaisin radion aamuhartauksissa (Radio Yle 1)
lähtökohtana on jokin romaani. Minä valitsin 29.1. pitämääni hartauteen
Ulla-Lena Lundbergin Jään.
Ohessa aamuhartaus suunnilleen sellaisena kuin sen aluksi kirjoitin. Puhuttu
hartaus oli hieman erilainen, ennen kaikkea puheenomaisempi. Lyhensin
äänitysstudiossa tekstiä erityisesti kohdasta missä puhutaan Moraalisesta
varustautumisesta – se meni mielestäni liiaksi esitelmän puolelle.
Aamuhartaus 29.1.2013:
Kukaan meistä ei ole seppä syntyessään. Ne taidot pitää
oppia. Kukaan ei myöskään ole pappi syntyessään. Ne taidot pitää opiskella.
Mutta riittääkö sekään?
Kirjaviisas pappi on kauhistus paitsi taivaassa, myös tällä
maan päällä.
Tähän pohdintaan liittyy osaltaan myös viime vuoden
Finlandia-palkittu romaani, Ulla-Lena Lundbergin Jää. Kyrkpressen-lehdessä
viime vuonna olleen kirjailijan haastattelun mukaan tarvitaan koko seurakunta kasvattamaan
pappi. Papiksi ei tulla lukemalla teologiaa tai käymällä lisäkoulutuksessa,
vaan vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa.
Lundberg itse määrittele itsensä kyseisessä haastattelussa
agnostikoksi eli hän ei lähde liputtaan Jumalan puolesta mutta ei myöskään Jumalaa
vastaan. Tämä asenne ei ole estänyt häntä kirjoittamasta yhtä viime aikojen
kristillisintä romaania. No, ei aleta heti aamutuimaan määritelmä ”kristillistä
romaania”, tyydytään vain havaintoon, että Lundbergin kirjassa kristillisellä
uskolla on päähenkilön elämässä ja ratkaisuissa keskeinen merkitys. Hyvä
romaani antaa aina mahdollisuuden erilaisille tulkinnoille ja Jää jos joku on
sellainen romaani.
Jää on erityinen romaani myös siksi että pitkiin aikoihin
siinä on sympaattinen ja miellyttävä pappia päähenkilönä. Hän on inhimillinen
ristiriitoineen ja puutteineen. Hän ottaa työnsä vakavasti ja seurakunta aistii
tämän ja haluaa auttaa paimentaan.
Lundbergin romaani kertoo Petter Kummel -nimisestä papista, joka
muuttaa Mona vaimonsa ja Sanna-tyttärensä kanssa syrjäiseen
saaristoseurakuntaan. Kirjassa paikan nimi on Luodot, mutta kuten Lundbergin
haastatteluista on käynyt ilmi, romaani on osin omaelämäkerrallinen. Lundbergin
isä oli pappina Kökarilla sotien jälkeen ja samaa aikakautta eletään myös
Jää-romaanissa, jossa Suomi palaa arkeen vaikeiden sotavuosien jälkeen.
Lundberg kuvaa tarkasti ja uskottavasti papin valmistautumista
ensimmäiseen jumalapalvelukseen. Ahdistus ja kipu ovat läsnä nuoren pappiin
astuessa seurakuntansa eteen. Seurakuntalaiset eivät ole hänelle kasvotonta,
oppimatonta kansaa, vaan ajattelevia yksilöitä. Petter Kummel ei istu
teologisessa norsunluutornissa ja pidä itseään muita parempana
Kiinnostava kirkkohistoriallinen sivujuonne kirjassa on
Petterin tausta niin sanotussa Oxfordin ryhmässä, josta syntyi Moraalisen
varustautumisen eli MRA:n nimellä tunnettu liike ja järjestö, jolla oli kannattajia
Suomessakin. Ja on vielä tänä päivänä, joskin liikkeen uusi nimi on vuodesta 2001
ollut Initiatives of Change eli Muutoksen aloitteet. Ideana Moraalisessa
varustautumisessa oli ja on vieläkin vaihtoehdon tarjoaminen materialismille.
Itsetutkiskelu ja oman vakaumuksen korostaminen sekä maailman muuttaminen
itsensä muuttamisen kautta ja aktiivinen osallistuminen yhteiskunnalliseen
päätöksentekoon olivat liikkeen aatteita. Ihmisen muuttumisella ja
uudistumisella oli myös vahva kristillinen lähtökohta mm. syntien tunnustamisessa.
Kirjassa kerrotaan, että Petter Kummel
oli lujasti sidoksissa järjestön tiukimpiin näkemyksiin ja että hän aikoi tunnustaa
seurakunnan edessä nuoruuden seksuaalisen hairahduksen. Vaimon onnistui
kuitenkin takoa miehensä päähän järkeä –
tai kuten Lundberg kirjoittaa: ”Selvällä kiellä sanottuna kyse on siitä, että Petterin
pelastaakseen Mona joutui murhaamaan kokonaisen uskonnollisen liikkeen.”
Vaimonsa ansioista Petter jättää Moraalisen varustautumisen ja
hakeutuu syrjäiseen seurakuntaan ja alkaa löytää oman äänensä sielunpaimenena.
Hän on jotenkin lapsenomainen, kuin ilman itsesuojeluvaistoa ja haluaa
seurakuntalaisten parasta. Hänen vilpitön asenteensa saa vastakaikua ja
seurakuntalaiset rakastavat sielunpaimentaan ja haluavat tukea häntä ja hänen
perhettään. Vaimo Mona edustaa päinvastaista asennoitumista, järkevää ja maanläheistä.
Lundbergin romaanin ansaitsi Finlandia-palkintonsa. Sen ehkä
erityisin piirre on kirjan kertojan ääni ja tapa millä hän tarinan ihmisistä
kertoo. Tähän ääneen myös palkinnon jakanut presidentti Tarja Halonen kiinnitti
huomiota. Harvoin on saanut lukea sellaista myötäelämistä ja ymmärtämistä, ihmisten
kunnioittamista, kuin Jää-romaanissa. On helppo ajatella, että kirjailijan
elämänkokemus näkyy tekstissä.
Romaanin lopussa papille käy huonosti. Lukijan silmäkulmaan
nousee kuin varkain kyynel. Niin hienosti tarina on kerrottu.
Jää opettaa lukijalleen suhtautumista elämään. Hyvät
taideteokset lisäävät tietoa ja ymmärrystä ihmisestä ja maailmasta
ympärillämme.
Muistan erään rippikoulussakin käytetyn metodin. Leikataan
lehdistä valokuvia, malleista, julkkiksista, taviksista, nuorista, vanhoista.
Kuvat jaetaan osallistujille ja heitä pyydetään pohtimaan kuvan esittämän
henkilön elämää ja kohtaloa. Tehtävänä on kertoa kuvassa olevan ihmisen tarina,
siihen ehkä liittyviä vastoinkäymisiä ja ennen kaikkea mitä hyvää tämän
elämässä voisi tapahtua. – Tehtävässä harjoitellaan kaikkivaltiaana olemista,
kaikkivaltiaana kertojana, romaanikirjailijana oloa. Usein onkin ollut tapana ajatella, että romaanikirjailija
liikuttelee henkilöitään kuin Jumala. Ainakin hänellä on valta tarinansa
ihmisiin ja heidän kohtaloihinsa.
Tällainen ”kaikkivaltiaan katse” on hyvä harjoitus varsinkin
silloin kun toiset ihmiset elävässä elämässä ärsyttävät tai ottavat pannuun. Ulla-Lena
Lundbergin kirjan kertojan kaikkivaltiaan katse on lempeä, vaikka se katsoo
julmaa todellisuutta. Siitä on opittavaa.
Näissä tunnelmissa tänä aamuna avaan silmäni ja etsin sanoja,
jotka muodostavat rukouksen: Jumala, sinä joka kirjoitit nimemme elämän
kirjaan, kiitos tämänpäiväisen tarinan alusta. Kiitos siitä, että ajattelemme,
toimimme, puhumme ja teemme tekoja, joista meidät muistetaan. Kiitos, että
annat meille ajatuksia ja sanoja. Tulkoon tästä päivästä hyvä tarina meidän
elämämme juoneen, jonka sinä meille lahjoitat. Aamen.
---
Edelliset kirjahartauteni käsittelivät Dante Alighierin Jumalaista näytelmää (Dante tunki aamuhartauteen) ja Tenavista
kirjoittanutta Robert L. Shortia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti