Aforismi ja aamuhartaus

Aamuhartaus on kuin kuppi hyvää kahvia huonosti nukutun yön jälkeen. Useimpia se virkistää, mutta teeihmisiä ei.

Edellä sanottu yritti olla aforismi, leikkisä sellainen. Aforismi, ajatelma, mietelause, mietelmä, on oma kirjallisuudenlajinsa. Aforsimi kiteyttää jonkin asian nasevaan ja oivaltavaan muotoon, hakee sille uuden näkökulman. Aforismi voi olla leikkisä, vakava, ironinen, mahtipontinen, kriittinen ja usein pirullisen tarkka.

Kristilliseen perinteeseen ovat kuuluneet erilaiset aforismit ja mietelmät. Usein tätä tehtävää toimittavat Raamatusta peräisin olevat jakeet, joista joka päivälle on valittu yksi. Suomessa tunnetuin tällainen kirja, kirjanen on Päivän tunnussana, jota on julkaistu suomeksi vuodesta 1905 saakka. Yhä edelleen sille löytyy käyttöä ja käyttäjiä. Idea on lähtöisin Saksasta 1700-luvulta.

Mutta kristilliset mietelauseet voivat olla peräisin myös hengellisestä kirjallisuudesta tai kristillisten ajattelijoiden tuotannosta. Esimerkiksi kirkkoisä Augustinus on sanonut lauseen, johon törmää monissa yhteyksissä:

”Sinä loit meidät itseäsi varten ja levoton on sydämemme, kunnes löytää levon Sinussa.” 

Minulla on tapana lukea silloin tällöin aforismeja ihan tarkoituksella. Tarve siihen tulee ikään kuin aalloissa. Voi kulua pitkiä aikoja, jolloin en mietelmäviisautta kaipaa, mutta sitten taas tulee tarve kaiken samean ajattelun ja yleisen hälyn keskellä nauttia puristettua viisautta.

Viime aikoina olen ollut innossani Markku Envallin tuoreimmasta aforismikokoelmasta Vastassa kulman takana (WSOY 2013, 166 sivua) Se on samalla Envallin kirjailijanuran eräänlainen 30-vuotisjuhlakirja.

Envall on vuosien ajan kehittänyt perinteistä aforismia niin sanottuun sarjalliseen suuntaan. Siis yhden kiteytyksen sijasta on peräkkäin monta kiteytystä tai kiteytyksen yritystä. Lukijalle paljastetaan kirjoittajan ajatuksenjuoksu välivaiheineen. Lukija näkee rautalankamallin, ei vain hiottua timanttia, jollainen jokaisen aforismin tietysti soisi oleva. Löysiä ja itsestään selviä asioita toistavia aforismeja on ikävä lukea

Vastassa kulman takana sisältää mietelmäsarjoja, mutta myös irt0lauseita ja –ajatuksia, jotka yhdessä muodostavat kokonaisuuden, jota pitää kasassa Envallin kirjailijan laatu, huumori, purevuus, oivaltavuus ja joskus lempeyskin.

Envallin aforismikokoelmissa on usein mukana paljon kristillistä, uskonnollista ja teologista pohdintaa. Hän puhuu uskosta tavalla, joka tekee sen ymmärtämisen helpoksi. Envall ikään kuin katselee kristillisyyttä sisältäpäin ja osaa asettaa sanansa lukijan tasolle, hän ei lähde liitämään liian filosofisiin sfääreihin, vaikka ei Envallkaan aina ihan helppo ajatetlija ole. Sarjallisuus on lisäksi hankala ja vähän outo kirjallisen ilmaisun muoto. Siihen pitää tottua.

Uudessa kokoelmassa Envall puhuu paljon dogmeista eli uskonlauseista, uskonopeista, oppilauseista. Hän on esimerkiksi sitä mieltä, että varmuus lujittaa tietoa, mutta haurastuttaa uskoa. Aforistikot harvoin ovat varmuuden asialla, pikemminkin he osoittavat yksiviivaisen ja sävyttömyyden harhan niin uskossa kuin elämässä yleensäkin. Envall kehittelee ajatusta uskosta ja varmuudesta eteenpäin ja päätyy hienoon kiteytykseen: Dogmi antaa tiedon muodon sille, mikä ei tietoa ole.

Niin totta. Monet oppilauseet kiteyttävät ja käsitteellistävät asioita, joilla ei ole tiedon kanssa mitään tekemistä.

Usko on uskoa ja tieto on tietoa. Monta kertaa nämä asetetaan vastakkain, mutta turhaan, sillä tieto ei kumoa uskoa eikä usko tietoa. Emme herää aamulla tiedon varassa uuteen päivään vaan uskon varassa. Emme tiedä, tuleeko päivästä hyvä, mutta voimme uskoa ja toivoa, että kyllä siitä hyvä tulee.

Envall puhuu myös elävistä dogmeista, uskonlauseista, joita ei voi tunnistaa, koska ne ovat niin yhteisiä ja yleisiä. Mutta, Envallin sanoin: Dogmin tunnistaa vain epäilijä, epäuskoinen, harhaoppinen. Muille se on vettä jossa kala ui, ilmaa jossa lintu lentää.

Kunnon aforistikon tapaan Envall säilyttää vapautensa ja näkökulmiensa moneuden.  Hänestä kirkolla ei ole dogmeja, koska niitä pidetään itsestään selvinä kirkollisissa ja uskovien piireissä: jos sanoo dogmeja vastaan, epäillään itsenäiseksi ajattelijaksi. 

Voiko rukous olla aforismi?

Se selviää kokeilemalla – ja olkoon yrityksemme vilpitön. Rukoilkaamme sarjallisen aforismin keinoin:

Jumala, sinua voi sinutella, vaikka teitittely olisi kohteliaampaa. Mutta sinä et piittaa, kunhan rukoilijan sydän on aidosti mukana sanojen rukousnauhassa.

Sinuteltu Jumala on ihmisen oloinen. Mutta onko Jumala sellainen?

Kuuletteko Te Jumala, jos en lauseen loppuun laita kysymys- tai huutomerkkejä.

Jumalaa tulee rukouksessa teititellä kuiskaten ja laittaa lauseen loppuun kolme pistetty, kuin vertauskuva Jumalan kolminaisuudesta.

Se mitä kolmen pisteen jälkeen tulee, on arvoitus, lupaus ja oikeastaan kaikki rukoukset pitäisi lopettaa kolmeen pisteeseen.

Rukouksen lopuksi sanokaamme aamen – ja sen perään tulee myös kolme pistettä, kuin kolme tuskin huomaamatonta puhallusta, huokausta.

Aamen

(Aamuhartaus Radio Yle 1:ssä 21.5.)