lauantai 1. kesäkuuta 2013

Less is more


Romaani on yleensä pitempi kuin novelli. Tuskin mitään virallista romaanin sivumäärällistä määritelmää on olemassa. Romaani on se mitä romaaniksi kutsutaan - yleensä 100 sivusta ylöspäin.

Mutta sellainenkin käsite on olemassa kuin pienoisromaani. Sen sekoittaa helposti pitkään novelliin. Tai kertomukseen. Jos julkaisee yhden pitkän novellin (kertomuksen) omana teoksenaan, sitä voinee  kutsua pienoisromaaniksi.

Vaan tuskin asia näin yksinkertainen on. Novellimaisen ilmaisun ja romaanimaisen ilmaisun välillä lienee ero. Myös kertomuksella on eroa novelliin verrattuna. Kyse on erilaisista kerronnallisista otteista ja sävyistä. Novelli on usein kamarimusiikkimainen, taiteellisempi kuin romaani, joka voi olla avoimempi tai rouheampi. Kertomus puolestaan on lähempänä yleiskäsitettä kuin kaunokirjallista genreä, joskin monet romaanikirjailijat korostavat haluaan kertoa hyviä tarinoita eli kertomuksia.

Näitä diletanttimaisia kirjallisuustieteellisiä hajamietteitä huomasin ähkiväni samalla kun pidin kädessäni Hanna Haurun kirjaa Paperinarujumala (Like). Siinä on 95 sivua, sivuilla vähän tekstiä ja lyhyitä lukuja. Taittoteknisin keinoin sivuja on saatu lisää. Itse teksti menisi selvästi pienempään tilaan.

Kustantaja kutsuu kirjaa pienoisromaaniksi. Jotain sellaista se varmasti onkin. Romaaninen. Pikkuinen romaani.

Itse ”romaani” on määrittelyistä huolimatta kiinnostava, sillä se kertoo Oulun profetia nimellä tunnetusta uskonnollisesta herätyksestä, joka vaikutti 1960-luvun alussa. Se tunnetaan myös nimellä heinoslaisuus, perustajansa Laila Heinosen mukaan.

Paperinarujumalan tapahtumat muistuttavat historiallisen herätyksen tapahtumia. Päähenkilöiden, Heinosten sisarusten, etunimet on muutettu arvatenkin, koska Hauru haluaa korostaa kirjan perimmäistä fiktioluonnetta. Laila ja Aune  Heinonen ovat romaanissa Laina ja Liana Heinonen.

Paperinarujumala on äärimmäisen pelkistetty käytetyn tekstin määrästä lähtien. Tunnelma on tiivis ja kerronta pääasiassa sisarusten sisäistä puhetta.

Heinoslaisuuden ydin oli profetiassa, jossa kehotettiin Suomen kansaa tekemään parannus. Romaanissa kuvataan yliviritty kaupungintalon kanslisti, jolle Jumala puhuu. Niin ikään kuvataan välähdyksin herätystä ja sen hiipumista. Aikamoinen saavutus pienoisromaanilta.

Paperinarujumala todistaa, että lajityyppi tai sivumäärä ei vielä kerro kaunokirjallisen teoksen laadusta mitään. Paljoilla sanoilla voi peittää sanomisen ohuuden ja vähillä voi siivilöidä sanomisen painon esiin.

Vähempi voipi olla enempi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti