Nyt se alkoi! Proust-projektini on lähtenyt käytiin. Kadonnutta aikaa etsimässä etenee verkkaisen määrätietoisesti sivu kerrallaan.
Sain luettua Olaf Lagercrantzin johdantoteoksen Proustia lukiessa. Yllätin itseni pari päivää sen jälkeen tarttumalla Kadonneen ajan ensimmäiseen suomenkieliseen osaan. Nyt Combray on yöpöydälläni ja luen sitä parhaan kykyni, ymmärrykseni ja vireystilani mukaan.
Ääneen luettuna se on vaimon mukaan parasta unilääkettä. Pitkiä lauseita, hapuilevaa, mutta terävää havainnointia, eksyileviä mietejuoksutuksia, koomisia ilmiöitä, psykologista ilotulitusta, muistin petollisuutta ja tarkkuutta.
Ääneen luen sitä pikku paloina vain koska Marcel Proust kirjoittaa niin hivelevän hauskasti ja kutkuttelevan olennaisesti. Lauseet ja ajatukset ovat kuin harsoja, tuulessa liikkuvia tai kuin kasteen kirkastamia hämmähäkinseittejä aamuisessa vastavalossa.
En välitä arvailla, kauanko Project Proust tulee kestämään. Pikalukuna kirjaa tuskin on tarkoitettukaan luettavaksi.
P.S. Säälittävää sanoa, mutta olen nyt sivulla 51, joten päätän raporttini vähin äänin tähän...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti