Valmista tuli.
Kaikki kuusi Finlandia-ehdokasta on luettu. Viimeisenä kaatui Heidi Köngäksen
Dora, Dora (Otava). Pakko tunnustaa, että Lappiin ja sota-aikaan sijoittuvat
tapahtumat eivät etukäteen innostaneet, olinhan syksyllä lukenut Antti Tuurin
Rauta-anturan. Ajattelin, että se riittää siitä historian vaiheesta.
Vaan eipä riittänytkään.
Dora, Dora on hyvä
kirja. Perustarina kertoo natsi-Saksan varusteluministeri Albert Speeriin
matkasta Rovaniemeltä Petsamoon kylmänä joulunseutuna. Kertojina ovat Speerin
lisäksi hänen yksityissihteerinsä Annemarie, suomalainen sekä tulkki mukana
oleva viihdytysjoukkoihin kuuluva saksalainen taikuri. Neljän näkökulman kautta
piirtyy kuva Hitlerin valtaannoususta,
natsismin julmuuksista, ihmisten kapeakatseisuudesta, pragmaattisesta kuuliaisuudesta.
Lisäksi tarinaan liittyy traaginen ihmissuhdeafääri.
Köngäs kertoo hyvin
ja eleettömästi, näkökulmia sopivasti vaihdellen. Lopputuloksena on samalla kertaa
koskettava ja jotenkin hyytävä kokonaisuus. Hyytävyyttä tulee myös luonnostaan pakkasmittarista.
Luin Dora, Doraa
lomamatkalla Egyptissä. Makasin rantatuolissa 25 asteen lämmössä ja luin
pakkasen kourissa kärvistelevistä matkalaisista Petsamossa. Hätkähdin
havaintoa, mutta saatoin vain jatkaa lukemista ja siemaista kokista.
Viereisessä lepotuolissa herttainen venäläinen nuoripari öljysi toisiaan.
Välillä pulahdin Punaiseen mereen ja snorklasin korallin kalojen joukossa…
Dora, Dora on
ärsyttävä kirjannimi, sillä se ei viittaa ennakko-oletuksen mukaan suinkaan
henkilöön nimeltä Dora, vaan paikkaan ja siellä tehtäviin V2-ohjuksiin (sorry
jos spoilasin!).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti