Viime aikoina olen
napannut käsiini runokirjoja. Ilman suurempia taka-ajatuksia, tuosta vaan.
Omasta hyllystä käteeni osui Johan Ludvig Runebergin Vänrikki Stålin tarinat (suomennos Juhani Lindholm, WSOY
2007). Iltapalaksi haukkasin ensimmäisen runon Oi maamme (maamme, synnyinmaa /
soi, sana kaunoinen!)
Kiinnostavaa.
Hyödyllinen lukuelämys.
Tyttären yöpöydältä
otin käteeni Edith Södergranin Kootut runot (Otava, Seven-pokkari 2010). Lukaisin
pitkästä aikaa klassikon, Maa jota ei ole (Ikävöin maahan jota ei ole…).
Ymmärrän, miksi
Södergran puhuttelee nuoria – ja meitä vanhempiankin – yhä edelleen.
Ilkka Malmbergin Lauantaiesseen
(Helsingin Sanomat 19.1.) Eliitti ja moukat provosoimana kaivoin hyllystäni
vuoden 1996 Nobel-voittajan Wislava Szymborskan runovalikoiman Ihmisiä sillalla
(WSOY 2006). Avasin kirjan sattumanvaraisesta kohdasta ja siinä oli runo nimeltä
Keksintö (suomentanut Jussi Rossi). Sen ensimmäiset rivit kuuluvat:
"Uskon suureen
keksintöön. / Uskon ihmiseen, joka tekee tuon keksinnön. / Uskon sen ihmisen
säikähdykseen, joka tekee tuon keksinnön."
Minäkin uskon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti