Viime vuoden Finlandia-palkinnon voitti Antti Hyry romaanillaan Uuni. Se oli hyvä, vaihtoehtoinen ja rohkea valinta, sillä Uuni on niin kaukana modernista kirjallisesta hälystä kuin mikään.
Uunissa on nimensä mukaisesti kyse leivinuunista ja sen rakentamisen yksityiskohtaisesta kuvaamisesta. Samalla tulee kerrotuksi ihmisen paikka maailmassa ja anettua elämälle rajat ja mieli.
Leivinuunia rakentaa vapaa-ajanasunolleen Pietari, eläkkeellä oleva sähkömies. Rakentaminen etenee tiili kerrallaan, välillä käydään ostamassa lisää tarvikkeita. Hyryä tuntematon lukija saattaa hölmistyä kerronnan yltiöverkkaisuutta. Hyry tarjoaa lukijalle vain pari helpotusta kun Pietari tekee poikansa taloon sähköt ja käy vaimonsa Hannan kanssa seuramatkalla Pohjois-Ruotsissa tutustumassa kirkkoihin ja niiden urkuihin.
Pietarin maailma edustaa vanhaa Suomea, paljolti maanviljelyvaltaista yhteisöllistä. Rivien välistä lukija joutuu päätteelmään, että tämä yhteisö on vanhoillislestadiolaisuus, sukua ja lapsia on niin paljon. Suoraan Hyry puhuu vain uunin rakentamisen yksityiskohdista. Mallia uunille Pietari hakee herännäisyyden historiaan liittyvän seppä Högmanin pirtistä.
Uuni on luonnollisesti muutakin kuin paistopaikka. Se on oivallinen vertauskuva, elämän ehto, sydän, lämmön ja ravinnon äiti. Uuni rakentuu ajan myötä ja inhimillisen toimeiliaisuuden hedelmänä: paistolämmin leipä levittää pelastuksen ja hengissäpysymisen tuoksua.
Uuni on romaani, jossa on arvomaailma. Sitä ei tyrkytetä, sillä ei mellasteta. Hitaasti hyvää tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti