Kirjoittamisopasta etsimässä

Hyvät kirjoittamisen oppaat ovat kullanarvoisia. Niiden yksi yhteinen piirre on kokemuksellisuus ja henkilökohtaisuus. Kirjoittamista voi opettaa, mutta ei ole yhtä tapaa jolla kirjoittaa hyvin. Toisaalta kirjoittamista ei voi opettaa, sillä kyse on ajattelusta ja tavasta kokea ja reagoida maailmaan.

Yksi kuulemani viisaus: Huonosti kirjoitettu on huonosti (epäselvästi) ajateltu.

Maria Peuran Antaumuksella keskeneräinen (Kirjailijan korkeakoulu, Teos 2012) on mielestäni kirjoittamisesta kiinnostuneen ihmisen työkalu. Se kannattaa lukea. Tekijän dramaturgitausta näkyy hänen metodologiassaan eli jatkuvassa uudelleen kirjoittamisessa ja kokeilussa. En usko, että läheskään kaikki kirjailijat työstävät romaanejaan samalla tavalla (vaikka jokainen työstää jollain tavalla, eikä kukaan kirjoita ”ensimmäisen oton” logiikalla, jolloin jopa kirjoitusvirheet olisivat autenttisuuden osoitus).

Yhtä paljon kuin kirjoittamisopas Peuran kirja on elämäkerta ja kirjoittamispäiväkirja (jollainen se onkin, osa opinnäytettä). Kokonaisuus on kiinnostava ja yllättävä, joskin pelkästään kirjoittamisoppaaksi liian kronikoiva ja henkilökohtainen muun muassa parisuhdeväkivalasta kertomisineen. Se on pohjimmiltaan tapauskertomus erään romaanin (Vedenaliset, 2008) synnystä.

Hyvä kirjoittamisopas on sellainen, josta jää lähtemättömästi mieleen edes yksi ”temppu” tai iskulause. Mika Waltari: jätä lause illalla kesken, niin tiedät mistä aamulla jatkaa. Stephen King: kirjoittamisen pienin yksikkö ei ole lause vaan kappale.

En tiedä minkä ”opin” Peuralta varastaisin, vaikka kovasti hän repii itsesensuurin verkkoa alas. Tai ehkä laitan tämän plakkariin (se on printattuna kirjan kanteen): lukeminen on sisäänhengittämistä, kirjoittaminen uloshengittämistä.

Kirjoittamisessa on kyse suhteesta maailmaan. Mitä minä näkemästäni ja kokemastani ymmärrän ja mitä sen pohjalta väitän. Siis totuudellisuudesta.