Dante tunki aamuhartauteen

Tiistaiaamuisin radion aamuhartauksissa on tänä vuonnan lähtökohtana ollut kirja, jokin hengellisen kirjallisuuden tunnettu teos. Minulla on ollut ilo kuulua puhujarinkiin.  Ensimmäinen hartauteni käsitteli Dante Alighierin Jumalaista näytelmää.

Ohessa 7.2. pidetyn radiohartauden teksti (puhuttuna se luonnollisesti poikkeaa hieman ennakkoon tehdystä käsikirjoituksesta, sillä radiohartaus ei ole ulkolukua):

Aamuhartaus Dante 7.2.2012

Aamuisin minulla on tapana ulkoiluttaa perheemme koira. Sen nimi on Dante. Nimi ei ole sattumaa, vaan sillä haluan ehkä hieman humoristisesti viitata italialaiseen runoilijaan, Dante Alighieriin, joka eli 1200 ja 1300-lukujen taitteessa. Humoristisuus ei tässä tarkoita vitsiä, vaan pikemminkin kunnianosoitusta. Joku on sanonut, että vasta siinä vaiheessa kun lemmikkieläimille aletaan antaa tunnettujen ja kuuluisien ihmisten nimiä, he oikeasti ovat kuuluisia.

Dante Alighieri on kuuluisa. Hän kirjoitti kolmeosaisen runoelman, jolle antoi nimeksi Commedia. Jälkipolvet alkoivat kutsua sitä nimellä Divina Commedia eli suomeksi Jumalainen näytelmä.

Olen nimennyt koirani runoilija-Danten mukaan, koska Jumalainen näytelmä on minulle tärkeä kirja Se on kaunokirjallisuuden klassikko ja samalla keskiaikaisen kristillisen maailmankuvan kiteytys ja pitää sisällään sellaista sielua syväluotavaa materiaalia, että sukupolvi toisensa jälkeen on löytänyt tiensä kirjan äärelle.

Luin Jumalaisen näytelmän lävitse vasta opiskeluaikana ja tarkoitukseni oli tehdä yliopistossa lopputyöni Dantesta, mutta en saanut sitä koskaan valmiiksi, koska vaihdoin teologian opiskelun teatteritieteen opiskeluun. Mutta Jumalainen näytelmä jäi matkaevääksi ja olen siitä lähtien kantanut sitä mukana. Kirjahyllyssäni on useita erikielisiä käännöksiä tuosta runoelmasta.

Jumalaisessa näytelmässä on kolme osaa. Helvetti, kiirastuli ja paratiisi. Kirja kuvaa Danten matkaa näiden kolmen kuoleman jälkeisen valtakunnan lävitse.

Helvetissä Danten oppaana on Vergilius, antiikin ajan runoilija. Dante halua näin liittyä ajatukseen luonnollisesta teologiasta eli siihen, että Jumala on antanut tietoa itsestään myös ihmisille, jotka ovat eläneet ennen kristinuskoa.

Helvetistä päästyään Dante saa oppaaksi Beatricen, joka on muutoin tuntematon suuruus. Hän on Danten nuoruuden rakastettu, josta Dante on tehnyt taivaallisen rakkauden lähettilään. Tämä liittyy keskiaikaiseen ja ritariromantiikan käsitykseen, jossa maallinen rakkaus oli taivaallisen rakkauden ilmentymä ja vertauskuva. Rakkauden kohde on samalla kertaa lihallinen ja henkinen, suorastaan hengellinen. Danten tapauksessa kyse on jälkimmäisestä eli nuoruuden rakkaus on yksipuolisen tunteen kohde, joka kasvaa filosofisiin mittoihin irrallaan alkuperäisestä kohteesta.

Beatrice opastaa Dantea kiirastulen lävitse taivaaseen ja siellä miltei loppuun saakka. Aivan lopussa Danten oppaaksi tulee pyhimys ja munkkisääntökunnan perustaja Bernhard Clairvauxlainen. Kirja päättyy pyyntöön, että Dante saisi nähdä Jumalan.

Mikä tässä kaikessa oikein puhuttelee? Jumalainen näytelmä on monikerroksinen teos, mutta sen yksi vahva kerros on hengellinen. Se kuvaa matkaa kohti Jumalaa. Se kuvaa kristityn vaellusta, sillä jokaisella meistä on helvettimme ja kiirastulemme ja toivomme päästä paratiisiin.

Erityisesti kiirastuli puhuttelee, vaikka meillä luterilaisilla ei oppia kiirastulesta olekaan. Kiirastuli on välitila, puhdistautumispaikka, jossa sielua valmistellaan taivaspaikka varten. Kiirastulessa ikään kuin poltellaan syntejä ja sielun karstoja pois ennen lopullista autuutta ja voittoa.

Kiirastulella tarkoitetaan arkipuheessa myös tilannetta, jossa ihminen joutuu vastakkain omien tekojensa ja seurausten kanssa ja joutuu painimaan mielessään siitä mikä on oikein ja väärin. Kiirastuli käsitteenä elää, vaikka luterilaisessa kristillisyydessä sillä ei varsinaista paikka olekaan.

Jumalaisen näytelmän ääressä alkaa pakosta miettiä myös hengellisiä asioita, vaikka se ei suoranainen hartauskirja olekaan. Minulle Danten suuri teos on eräänlainen kartta ja kuva, jonka avulla voin omaa kristityn vaellustani hahmottaa.

Runoelma alkaa Elina Vaaran suomennoksessa sanoilla: ”Elomme keskimatkaan ehtineenä /samoilin synkkää metsä, koska olin / pois harhautunut tieltä oikealta.”

Tähän tuntemukseen on monen varmasti helppo yhtyä. Jossain kohtaa elämässä katoaa ikään kuin punainen lanka ja on pakko palata perusasioiden äärelle. Siitä Jumalaisessa näytelmässäkin on kyse. Dante on eksyksissä ja joutuu katsomaan lävitse helvetin, kiirastulen ja paratiisin, mikä on hänen elämänsä tarkoitus.

Tänään, tänä aamuna, tulevana päivänä ja iltana kuljen lävitse oman helvettini, oman kiirastuleni ja oman paratiisini. Ne kaikki ovat mukana muistutuksena ja toivona, pitkinä varjoina ja kirkkaana valona.

Jumalaisen näytelmän kaikki kolme osaa päättyvät italiaksi samaan sanaan: stelle, suomeksi tähdet.

(rukous + virsi: kokonaiskesto 8:58)

P.S. Myös Petri Järveläinen puhui omassa aamuhartaudessaan Jumalaisesta näytelmästä (10.1). Näkökulmamme olivat varsin erilaiset kyseiseen teokseen. Järveläinen keskittyi rakkauteen, minä enemmän teoksen rakenteeseen (Helvetti, Kiirastuli, Paratiisi). Jos vertailu kiinnostaa, Järveläisen Dante-hartauden teksti löytyy täältä