Kumpi on suositumpi
tapahtumaympäristö kirjallisuudessa, joulu vai pääsiäinen? Elokuvien kohdalla
vastaus olisi helppo: joulu. Jouluelokuvat ovat suorastaan oma hyvää
tarkoittavien draamakomedioiden lajityyppi. Pääsiäinen sen sijaan on hankalampi
ja synkempisävyinen, jos kohta iloinen ja vapauttavakin, mutta
vertauskuvallisuudessaan paljon joulua jytkympi.
Fiktio voi tapahtua
jouluna ilman raskasta perustelutaakkaa, pääsiäinen sen sijaan vaatii muitakin
perusteluja kuin, että silloin on vapaata.
Juhlapyhistä
fiktiossa puhuttaessa on myös otettava huomioon kulttuurierot. Kaikiaila
esimerkiksi pääsiäinen ei ole niin pitkä juhlaputki kuin Suomessa.
Amerikkalaista elokuvista tiedämme, että joulu on lyhyempi juhla, eikä niin
perhekeskeinen kuin Suomessa. Sama koskee pääsiäistä. Lyhyt juhlakausi on
lievemmin vertauskuvallinen kuin pitkä.
Jos romaanin
tapahtumat sijoittuvat pääsiäisaikaan, on lukijan päässä valmiina vahva
tulkintahorisontti. Ei nimittäin voi olla sattumaa, että päähenkilö potee elämäänsä
juuri pitkäperjantaina tai tekee oivalluksen pääsiäisaamuna. Kirjailijalla on
ollut syynsä harjoittaa kalendaarista symboliikkaa.
”Pääsiäisromaaneista”
en osaa monta esimerkkiä antaa, lähinnä Merete Mazzarellan Pääsiäinen (1983
Söderströms, suom. Kaarina Ripatti 1998, Kirjayhtymä) ja Sakari Montosen
rikoskirja Musta pääsiäinen (Otava 1990). Kummassakin pääsinen antaa ajankohdan,
toinen tapahtuu Perniössä ja toinen Viipurissa. Kirjastohaun mukaan Pasi
Lampelan Hellekaudessa (WSOY 2007) on Pääsiäinen-niminen novelli. Enid Blytonin
nuortenkirja Viisikko ja salakuljettajat (Tammi, 15. Painos 2005) sijoittuu myös
pääsiäisenaikaan.
Nyt en puhu
varsinaista Jeesus-romaneista, joiden tematiikka kiertyy luonnollisesti
pääsiäisen tapahtumiin keskeisesti.
Jos fiktion
tapahtumilla on tulkinnallisesti olennainen samastumispinta pääsiäisen
tapahtumien sanomalliseen puoleen, on kyseessä määritelmällisesti uskonnollinen
romaani tai novelli. Ihan riippumatta siitä, mitä kirjailija ajattelee väittävänsä
todellisuudesta. Tässä mielessä kirjailija ei ole koskaan täysin vapaa, vaan
lukijan tulkinnan armoilla.
Toki teoriassa voisi
olla mahdollista luoda fiktio, jonka millään tapahtumilla (tai symboleiksi
tulkittavilla asioilla) ei ole pienintäkään liittymäkohtaa olemassa olevien
tapahtumien (tai symbolien) kanssa. Mutta olisiko sellainen romaani kiinnostava
pitkän päälle?
Sitä Suurta
Pääsiäisromaania odotellessa.
Hyviä huomioita, minulle tulee mieleen vain nuo Blytonin kirjat (ilmeisesti englantilaisissa sisäoppilaitoksissa oli pitkät pääsiäislomat) ja muutama historiallis-uskonnollisia teemoja käsittelevä (varsinaisen Jeesuksen ohella sekä Pär Lagerkvistin Barabbas että Mikä Waltarin Valtakunnan salaisuus alkavat siitä alkuperäisestä pitkäperjantaista, ja Tournierin Kolmen kuninkaan kumarrus taas päättyy siihen).
VastaaPoista