Juhlapyhien vertauskuvalliset varjot

Kumpi on suositumpi tapahtumaympäristö kirjallisuudessa, joulu vai pääsiäinen? Elokuvien kohdalla vastaus olisi helppo: joulu. Jouluelokuvat ovat suorastaan oma hyvää tarkoittavien draamakomedioiden lajityyppi. Pääsiäinen sen sijaan on hankalampi ja synkempisävyinen, jos kohta iloinen ja vapauttavakin, mutta vertauskuvallisuudessaan paljon joulua jytkympi.

Fiktio voi tapahtua jouluna ilman raskasta perustelutaakkaa, pääsiäinen sen sijaan vaatii muitakin perusteluja kuin, että silloin on vapaata.

Juhlapyhistä fiktiossa puhuttaessa on myös otettava huomioon kulttuurierot. Kaikiaila esimerkiksi pääsiäinen ei ole niin pitkä juhlaputki kuin Suomessa. Amerikkalaista elokuvista tiedämme, että joulu on lyhyempi juhla, eikä niin perhekeskeinen kuin Suomessa. Sama koskee pääsiäistä. Lyhyt juhlakausi on lievemmin vertauskuvallinen kuin pitkä.

Jos romaanin tapahtumat sijoittuvat pääsiäisaikaan, on lukijan päässä valmiina vahva tulkintahorisontti. Ei nimittäin voi olla sattumaa, että päähenkilö potee elämäänsä juuri pitkäperjantaina tai tekee oivalluksen pääsiäisaamuna. Kirjailijalla on ollut syynsä harjoittaa kalendaarista symboliikkaa.

”Pääsiäisromaaneista” en osaa monta esimerkkiä antaa, lähinnä Merete Mazzarellan Pääsiäinen (1983 Söderströms, suom. Kaarina Ripatti 1998, Kirjayhtymä) ja Sakari Montosen rikoskirja Musta pääsiäinen (Otava 1990). Kummassakin pääsinen antaa ajankohdan, toinen tapahtuu Perniössä ja toinen Viipurissa. Kirjastohaun mukaan Pasi Lampelan Hellekaudessa (WSOY 2007) on Pääsiäinen-niminen novelli. Enid Blytonin nuortenkirja Viisikko ja salakuljettajat (Tammi, 15. Painos 2005) sijoittuu myös pääsiäisenaikaan.

Nyt en puhu varsinaista Jeesus-romaneista, joiden tematiikka kiertyy luonnollisesti pääsiäisen tapahtumiin keskeisesti.

Jos fiktion tapahtumilla on tulkinnallisesti olennainen samastumispinta pääsiäisen tapahtumien sanomalliseen puoleen, on kyseessä määritelmällisesti uskonnollinen romaani tai novelli. Ihan riippumatta siitä, mitä kirjailija ajattelee väittävänsä todellisuudesta. Tässä mielessä kirjailija ei ole koskaan täysin vapaa, vaan lukijan tulkinnan armoilla.

Toki teoriassa voisi olla mahdollista luoda fiktio, jonka millään tapahtumilla (tai symboleiksi tulkittavilla asioilla) ei ole pienintäkään liittymäkohtaa olemassa olevien tapahtumien (tai symbolien) kanssa. Mutta olisiko sellainen romaani kiinnostava pitkän päälle?

Sitä Suurta Pääsiäisromaania odotellessa.