Sairaita kirjoja?

Hengellinen kirjallisuus on oma lajityyppinsä ja sillä on omat kohderyhmänsä. Sitä myös kirjoitetaan, käännetään ja kustannetaan vuosittain melkoiset määrät. Yleensä hengellinen kirja (mitä ikinä se tarkoittaakaan) on valtajulkisuuden ulkopuolella. Lajityyppiä ei arvostella tai esitellä muualla kuin ehkä kristillisten lehtien palstoilla. Muutoin sitä ei juuri ole olemassa, ei varsinkaan kirjakauppaketjujen myymälöissä – tosin muutamia poikkeuksiakin löytyy, onneksi.

Mutta mitä tapahtuu jos hengellisen (tai kristillisen) kirjan alalaji, ”sairaan hengellinen kirja” eli omalakisen kielipelin jähmettämä moralistis-käännyttävä painotuote osuu jumalattoman eli ulkopuolisen käsiin? Jos ei-sisäpiiriläinen jostain syytä tulee lukeneeksi tällaisen ääriopuksen, seurauksena voi olla lopunikäinen hämmennys.

Mikä on sairain lukemasi hengellinen kirja? Tätä kysyttiin ainakin vuonna 2007 Huitsinnevada-sivustolla. Ja varmaan on kysytty ennen sitä ja sen jälkeenkin monissa keskusteluissa.

Huitsinnevadassa Leanne Payne (mm. Parantava läsnäolo ja Särkynyt minäkuva – seksuaalinen eheytyminen parantavan rukouksen avulla) tuntui olevan suosikki/inhokki.

Itselleni kyseisen kategoriaan kuuluva teos voisi olla Hal Lindseyn vuonna 1970 ilmestynyt bestseller Maa entinen suuri planeetta (suomeksi 1972, Ristin Voitto). Linsey oli aikansa merkittävä lopunajan profeetta ja hän ennusteli muun muassa USA:n ja Neuvostoliiton välistä sotaa.

Tosin on tunnustettava, että 1970-luvulla - jolloin teininuoruutani elin - Lindseyn visiot minua kiinnostivat ja tuntuivat jatkopohdinnan arvoisilta. Luin kirjan useampaan kertaan. Lopunajallisuus on myös scifin yksi perusteemoista: mitä tapahtuu kun maailma loppuu ja minä (lue: päähenkilö) olen elossa. Selviytymisestä on kysymys.

Sittemmin Lindsaysta tuli itselleni lähinnä campia, mutta kirja ja lukukokemus säilyvät muistoissani.