Minä näen, vihdoinkin!

Tässä tulee tunnustus. En ole tänä vuonna lukenut yhtään romaania. Syy on yksinkertainen: en ole pystynyt, koska näköni on kaihin myötä huonontunut salakavalasti. 

Mutta nyt olen kaihileikkauksessa käynyt ja järkyttynyt. Maailma on valoisia ja kirkas. Olin unohtanut miltä tuntuu, kun näkee hyvin. Ensimmäisenä kirjana tartun... Niin, en vielä tiedä mihin. Mutta sen tiedän, että lukemisesta voi taas saada iloa.

Ymmrrän ihmisiä, jotka tuskailevat kaihin kanssa, että milloin se on niin pahana että pääsee leikkausjonoon. Minä odotin jonossa vuoroani hieman yli kuusi kuukautta.

Muistuu  mieleen erään nuoren lehtimyyjän tokaisu: Vaikuttaa siltä, että kaihi, kuolema ja minä hätyyttelemme samoja ihmistä.