tiistai 28. elokuuta 2018

Suljettu dialogi mystiikasta


Luettuani Raine Haikaraisen kirjoittaman Teinos-elämäkerran Mystinen maestro (Kirjapaja 2018), innostuin Riitta ja Seppo A. Teinosen 82-sivuisesta kirjasta Keskustelua mystiikasta (WSOY 1990). Haikarainen piti sitä yhtenä Teinosen laajan tuotannon keskeisenä julkaisuna ja samalla Teinosen siihenastisen ajattelun tilinpäätöksenä.

Olin kirjan aikoinani lukenut ja muistan olleeni pettynyt. Se tuntui keinotekoiselta ja täyteen ahdetulta. Huonolta lukukokemukselta siis.

Kirja oli kuitenkin edelleen hyllyssäni ja ilahtuneena tartuin siiheen. Elämäkerran valossa ymmräsin kirjaa nyt paremmin, vaikka ensimmäisen lukukerran negatiiviset kokemukset vaikuttivat edelleen (mielenkiintoista, ei ole helppo muuttaa vahvoja käsityksiään kirjasta).

Keskusteluja mystiikasta on kirjoitetu dialogimuotoon. Ei ole vaikea arvata, että Seppo on maestro, joka vastaa, ja Riitta on noviisi, joka lähinnä kyselee. Vastauksissa on paljon tukeutumista mystiikan klassikoihin ja heihin liittyviä opettavaisia tarinoita. Ydinsisältö ei ole Teinosen omaa ajattelua vaan hengellisten mestarien opetusta. Keskusteluja mystiikasta vaatii paneutumista ja taustatietoja. Muuten se pitää suljetun muotonsa, vaikka dialogilla tavoitellaan avoimuutta.

Kirjan lopussa (Seppo A. Teinonen) summaa, että ihmisten tiet Jumalan luo ovat erilaiset, mutta yhdessä kohtaa kaikki tie on yhteinen, mesussa. "Messu on pyhän Kirkon elämää, ja pelastus tapahtuu Kirkossa. Kristiusko on kirkko, ja Kirkko on kristiusko."

Kirja päättyy lainaukseen (mystisen kokemuksen selittämättömyydestä) Rstin Johannekselta ja Teinosen toteamukseen: "Siinä on myös kaikki olennainen, mitä itse olen oppinut teologina vuosikymmenten aikana. Tämän jälkeen voidaan kaikki edelliset kirjani heittää menmään."

En näkisi pienen mystiikadialogin merkitystä sentään noin suurena. Syvää (teologista) viisautta sieltä silti voi ammentaa.

maanantai 27. elokuuta 2018

Draamajännäri pitää tunnelmansa


Kylla kesässä vähintäin yksi dekkari pitää lukea. Ajattelin, että se voisi tällä kertaa olla ruotsalaisen tekijämiehen Håkan Nesserin tuorein suomennos (alkuteos kuitenkin vuodelta 2013) Elävät ja kuolleet Winsfordissa (Tammi 2018, suom. Aleksi Milonoff).

Tarina osoittautui epätavalliseksi rikosjutuksi. Murha toki tapahtuu, mutta varsinaisesti syyllistä ei etsitä, tai toki jossain vaiheessa etsitään, mutta siitä ei lukijalle kerrota. Syyllinen on kirjan päähenkilö. Kirjassa kuvatan pääasiassa hänen ja hänen koiransa pakomatkaa syrjäkylään Englannissa.

Niin näen Nesserin tarinan elokuvana tai tv-sarjana! Tunnelma on vahva, kunhan pääosanesittäjä on riittävän sopiva hieman arvoitukselliseen rooliin, joka kantaa koko tarinaa. Sen verraan spoilaan, että murhalla on jokin yhteys #meetoo-ilmapiiriin, vaikka romaani on kirjottu kauan  ennen kyseisen liikkeen syntyä.

Elävät ja kuolleet Winsfordissa on lajityypiltään draamallisen kaunokirjan ja jännärin sekoitus, draamajännri kenties. Kirja pitää tunnelmansa ja palkitsee lukijansa.

Kirja alkaa kappaleella: "Toissapäivänä päätin, että elän kauemmin kuin koirani. Olen sen sille velkaa. Kaksi päivää myöhemmin, siis tänää, päätin juoda lasillisen punaviinia Wheddon Crossisa."

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Mietelauseet maistuvat välipalaksi


Heh. Kesän pulskempien lukupakettien lomassa tein itselleni välipalan. Sellaiseksi valikoitui kokoelma mestarisalapoliisi Hercule Poirotin tokaisuja ja elämänohjeita, eräänlaisia aforismeja jopa.  Yhden lajin viisauksia kumminkin. Kirja on nimeltään Pienet harmaat aivosolut (WSOY 2016, suom. Terhi Vartia).

Oikeasti luin Agatha Christien kirjoittaman fiktiivisen henkilön elämänasenteesta eri romaaneissa nousevia tokaisuja, huomioita ja linjauksia. Ironiaa ja huumoria on mukana, vaikka Poirot ehkä itse  toimi vakavasti ajatustensa ohjeistamana. Hän toimi koska kirjailija laittoi hänet toimimaan.

Ylipäätään tallaiset fiktiivisten henkilöiden "viisauskokelmat" ovat arveluttavia. Toisaalta hauskoja metajuttuja toki. Kustantajan mukaan Pienet harmaat aivosolut kuuluu katgoriaan suomennettu kaunokirjallisuus ja huumori.

Ainakin tämä jäi mieleen: "On kolme sellaista mitä ei voi kiirehtiä - le bon Dieu, luonto ja vanhat ihmiset."

lauantai 25. elokuuta 2018

Paholainen asuu päähenkilön kotiseudulla


Luulin valinneeni kesälukemistoksi kauhua tai ainakin sinnepäin kumartavaa viihdettä. Mutta yllätys oli - iloinen - kun Andrew Michael Hurleyn Paholaisen päivä (WSOY, suom. Jaakko Kankaanpää) osoittaui kelpo kaunokirjallisuudeksi. Tapahtumat sijoittuvat  Luoteis-Englantiin Lancashiren syrjäseuduille, päähenkilön kotikonnuille. Hän palaa sinne vaimoinene ja lapsineen. Edessä on törmäys sukuun ja paikalliseen kulttuuriin, josta ei seuraa pahaa, vaan uusi elämä.

Koska alussa kuvittelin lukevani lajityypiltään erilaista kirjaa  - oma moka, valitsin kirjan ihan summamutikassa - Paholaisen päivän lukeminen tuntui jänittävältä. Sain yllätttyä ja korjata asennoitumistani lennossa. Kirjan nimi viittaa paikalliseen juhlaan ja sen takana oileviin tarinoihin.

En kirjan luettuani ehkä kiljunut riemusta, mutta myhäilin silti.

tiistai 21. elokuuta 2018

Teinosen elämäkerta yllätti


Kesälomani kirjallinen tavoite numero yksi oli: lukea Raine Haikaraisen Mystinen maesto (Kirjapaja) eli professori Seppo A. Teinosen (1924-1995) elämäkerta. Ostin kirjan jo keväällä.

Tavoite toteutui. Hyvää kannatti odottaa.

Haikarainen yllätti myönteisesti. Elämäkerta ei ole lainkaan niin pölyttynyt, kuin voisi kuvitella. Teinonen kun ei välttämättä sano nykyiselle teologinuorisolle enää mitään. Itse tulin istuneeksi hänen laudaturseminaarissaan 1980-luvun alkupuoellla, vaikka tein sitten gardun ihan toisessa aineessa ja toisessa tiedekunnassa

Mystinen maestro oli kiinnostavaa luettavaa, eikä pelkästään siksi, että useimmat asiat olivat minulle entuudestaan tuttuja ja ihmiset samoin. Paljon uutta ja yllättävääkin Teinosen vaiheista ja ironisen itsetietoisesta persoonasta tulee esiin. Esimerkiksi sotakokemusten vaikutus.

Minusta Teinosen pysyvin perintö on kristillisten mystikkojen suomentaminen. Siitä avautui kokonaan uusi spiritualiteetin maailma meikäläiseen Siioniin.

tiistai 14. elokuuta 2018

Stephen King ei petä

Tästä se alkoi, kesälomakirjojen lukeminen heti juhannukselta. Stephen King on aina hyvä valinta, tietää mitä saa. Niin tälläkin kertaa. Päähenkilö kuvaa suhdettaan vuosien saatossa erääseen saarnaajan, joka osoittautuu huijariksi. Tai vielä enemmän, hän uskoo vakaasti asiaansa, joka ei ole Jumala, vaan sähkö. Voimallinen sähkö.

Herääminen (Tammi, suom. Ilkka Rekiaro) on vuodelta 2014, ja se on odottanut kiltisi hyllyssäni. Taitaa siellä olla muutakin lukematonta Kingiä. Ostin kesällä pokkaritarjouksesta (neljä kolmen hinnalla) Kingin yhdessä poikansa Owen Kingin kanssa kirjoittaman kirjan  Sleeping Beuties (Hodder).

Taidan olla Kingin suurkuluttaja, mutta en mikään addikti sentään. Montako Kingiä olen lukenut? Pitäisi varmaan joskus laskea.

Parantaja joka parantaa, mutta ei vastaa sivuvaikutuksista. Tämä on Heräämisen idea (sorry jos spoilasin). Samanlainen on Uinu, uinu lemmikissäni, jossa kuolleen saa heräämään - mutta hän ei ole sama kuin ennen. Ei alkuunkan...

Herääminen oli parempaa Kingiä, ei huippu, mutta ilo lukea.

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Kirjaan tarttuminen ahdisti

Huh. Åsne Seierstadin Breivik-henkilökuva Yksi meistä on ollut hyllyssäni pitkään. Paksuna tiiliskivenä se osui ajoittain silmiini, mutta ajattelin aina, etten sitä koskaan lukisi. Ahdisti. Jostain syystä tartuin siihen nyt - ja onneksi tartuin.

Kuka on Anders Behring Breivik ja miksi hänestä tuli hirviömäinen massamurhaaja? Kirja vastaa kysymykseen, mutta toki Breivikin teon viimeiset motiivit jäävät auki. Moni on hänen kanssaan samoilla poliittisilla linjoilla, mutta ei silti tee muuta kuin soittaa suutaan netin syövereissä. Breivikin teko oli pitkän harkinnan ja valmistautumisen tulos.

Seierstad kertoo myös kahden Utøyassa 2011 surmatun norjalaisnuoren tarinan. Kirjasta piirtyy kuva vuonomaan yhteiskunnasta laajemminkin. Yllättäen käy myös ilmi, että poliisilla oli silminäkijäkuvaus tekijäästä jo heti Oslon räjäytyksen jälkeen, mutta onnettomien yhteensattumien johdosta tieto ei välittynyt tai välittyi vain puolittain: esimerkksi se että epäily oli pukeutunut poliisiksi. Breivik sai vapaasti huristella kohti saarta, jossa hän ampui 69 ihmistä.

Kirjan lukeminen oli yksi kesän kirjallisia kohokohtia.