perjantai 28. lokakuuta 2011

Kirja kiittää bloggaria

Muotiblogit lienevät luetuimpia blogeja. Mutta blogosfääristä löytyy myös runsain mitoin kirjallisuuteen keskittynyttä toimintaa. Helsingin kirjamessuilla jaettu Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinto annettiin tänä vuonna viidelle blogistille, jotka ovat edistäneet lukuharrastusta.

Onnea palkituille!

Blogi sopii hyvin kirjalle.

Blogi on köyhän miehen kustantaja.

Pakko kuitenkin tunnustaa (myös tunnustukset sopivat hyvin blogeihin), että en ole lukenut (saati kuullut) yhdestäkään palkitusta kirjallisuusblogista, mutta kömmähdys tulee nyt korjatuksi.

Loput tästä postauksesta on poikkeuksellisesti lainattu suoraan Finnexpon tiedotteesta, joka esittelee palkitut:

Jessica Andersin suorastaan ahmii kirjoja. Viime vuonna hän luki yli 161 kirjaa ja kirjoitti lähes yhtä vaikuttavan määrän arvosteluja. Bokbabbel-blogista näkee myös, miten kirjallisuuskeskustelu on muuttunut digitaalisessa ajassa. Andersin ylläpitää Twitterissä ja blogissaan päivittäin jatkuvaa keskustelua kirjoista.

Salla Brunou on Sallan lukupäiväkirja -blogissaan jo viiden vuoden ajan kirjoittanut napakoita ja tarkkanäköisiä blogiarvioita niin klassikoista kuin uutuuskirjoistakin. Tässä kuussa hän on muun muassa haastanut lukijoitaan tutustumaan ankaran työnteon kuvauksiin Väinö Linnan, Heikki Turusen, Veikko Huovisen, Hilkka Ravilon, Orvokki Aution ja Arto Salmisen romaaneissa.

Penjami Lehto on intohimoinen lukija, jonka blogi Jäljen ääni sisältää toisinaan hyvinkin pitkiä ja antoisia puntarointeja luetuksi tulleista teoksista. Juuri parhaillaan Jäljen äänessä on meneillään kunniahimoinen kokeilu, viiden osan laajuinen arvostelu Mari Kosken runokirjasta Sch.

Hanna Matilainen kertoo lukevansa mielellään kauhua, fantasiaa ja historiallisia romaaneja. Hän on hyvin laaja-alainen ja -katseinen blogisti ja on tänä syksynä käsitellyt Morren maailma -blogissaan kauden uusien kirjojen ohella muun muassa antiikin kirjallisuutta. Odysseus on hänen mielestään raivostuttava itkupilli.

Hanna Pudaksen Kirjainten virrassa -blogi täytti syyskuussa vuoden, mutta kirjoituksia siihen on kertynyt jo 240, ja blogia on käyty lukemassa yli 55 000 kertaa. Pudas bloggaa nykykirjallisuudesta raikkaasti ja reipasotteisesti. Yksi hänen erityiskiinnostuksen kohteistaan on yhteiskuntakriittiset, omaelämäkerralliset sarjakuvaromaanit.

(Suomen Messusäätiön Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinto on kunnianosoitus lukemisharrastuksen edistämisestä. Palkinto jaettiin nyt 11.kerran. Palkinto myönnetään vuosittain yksityiselle henkilölle tai yhteisölle, joka on pitkään ja ansiokkaasti edistänyt lukemisharrastusta ja kirjallisuuden asemaa tai muuten omalla toiminnallaan tehnyt kirjallisuutta tutuksi.)

perjantai 14. lokakuuta 2011

Parasta ennen

Viimeisin lukemani varmasti bestseller on Dan Brownin Da Vinci –koodi. Olen epäilemättä lukenut myös muita bestsellereitä, mutta ne eivät ole olleet sitä Suomessa ja koko maailmassa. Usein käännöskirjojen esittelyteksteissä hehkutetaan, että teos on ollut myyntimenestys Britanniassa tai Ruotsissa.

Olen hiljalleen tavaillut John Sutherlandin kirjaa Bestsellers – A very short Introduction (Oxford Press 2007). Kirjoittaja problematisoi bestseller-käsitettä ja käy lävitse yhdysvaltalaista ja brittiläistä hyvin myyvää kirjallisuutta vuosikymmenten saatossa.

Bestsellerismi synti rapakon takana, koska siellä kirjamarkkinat poikkesivat vanhan mantereen toimintavoista, jotka olivat säädellympiä. Käsite bestseller ilmaantui kirjabisneksen Sutherlandin mukaan aivan1900-luvun alussa.

Sutherland aloittaa kertomalla, että vuonna 1923 myydyin kirja Yhdysvalloissa oli Gertrude Athertonin Black Oxen. Samana vuonna ilmestyi kirja myös seuraavilta tekijöiltä: James Joyce (Odysseus), T. S. Eliot (Autio maa) ja D. H. Lawrence (Aaron´s Road). Kolme viimeksi mainittua kirjailijaa muistetaan nimeltä ja ainakin kahden ensin mainitun vuoden 1923 kirjat myös erittäin hyvin. Sen sijaan moni nykylukija kysyy, kuka oli myyntihuippu G. Atherton? (Vastaus: yli 50 kirjaa julkaissut amerikkalainen kirjailija, aikanaan siis suosittu, vaikutti maan päällä vuosina 1857 - 1948).

Athertonin Black Oxen oli bestseller, koska sen onnistui puhuttelemaan omaa aikaansa. Sen sijaan Joycen ja T.S. Elliotin tekstit ovat jääneet elämään halki vuosikymmenten ja puhutelleet ihmisiä pitkän ajan kuluessa.

Vain aika pystyy olemaan luotettava kriitikko ja seulomaan pysyvän kirjallisuuden katoavasta.

Bestsellerin yksi määritelmä onkin ajassaan hyvin myyvä kirja. Bestsellerit ovat vain harvoin stedy-sellereitä, mutta sitäkin useammin fast-sellereitä. Kun painokset on kiihkolla myyty loppuun, ketään ei enää kiinnosta kirja. Se syö merkityksensä loppuun nopeasti. Kirjalle oli ajassa paikka, mutta se täyttyi nopeasti.

Bestseller ilmestyy aika oikeaan aikaan oikeassa paikassa, vahingossa tai tarkoituksella. Sama kirja väärään aikaan ilmestyessään jää varastoon pölyttymään.

Onko oikeastaan väliä, jos kirja, jota lukee, josta pitää ja joka herättää ajatuksia ja mielihyvää, ei olekaan suosittu tai myy hyvin? Tai entä jos se on jo pari vuotta vanha ja tekijä liki tuntematon?

Olen kuullut ihmisten sanovan, että sen vuoksi he lukevat kirjoja vain myyntilistojen kärjestä, koska heillä on muutenkin vähän aikaa, eivätkä he halua ottaa riskiä, että tuhlaavat aikaansa tosi huonoon kirjaan. Miljoona lukutoukkaa on oikeassa, vai?

Sekin kannattaa rehellisyyden nimissä muistaa, että vaikka teos on bestseller, se ei välttämättä ole huono.

torstai 6. lokakuuta 2011

Kerrankin tuttu nobelisti!

Yleensä kirjallisuuden Nobel-palkitut ovat kiinnostavia, mutta entuudestaan tuiki tuntemattomia tekijöitä. Tällä kertaa kävi toisin.

Tulin tietoiseksi Tomas Tranströmeristä joskus 1980-luvun puolivälissä ja ostin jopa hänen koottujen runojensa kokoelman pokkariversiona (Dikter, Månpocket 1984). Jokin runoissa kiehtoi silloista teatteritieteen opiskelijaa (entistä teologian opiskelijaa). Jos en väärin muista, ostin kirjan Tukholmasta.

Yritin jopa itseni iloksi ja ihmiskunnan hyödyksi kääntääkin joitain kirjan runoja. Vuonna 1973 ilmestyneen Elegia-runon kohdalta löydän hapuilevia lyijykynämerkintöjä raakakäännökseksi: ”Avaan ensimmäisen oven / ja siellä on suuri auringon valaisema huone. / Raskas auto aja kadulla ohitse / ja posliinit tärisevät. // Avaan oven numero kaksi. / Ystävät! Te joitte pimeyttä / ja tulitte näkyviksi. // Ovi numero kolme. Ahdas hotellihuone. / Näkymä takakujalle. Lyhty loistaa asfaltilla. / Kokemusten kaunis kuona.”

Jotenkin noin. Sittemmin luin Caj Westerbergin suomennoksen samaisesta runosta kokoelmasta Kootut runot 1954 – 2000 (Tammi, 2001). Westerberg ei puhu takakujasta, vaan syrjäkadusta, lyhty ei hänellä loista vaan säkenöi, posliini ei tärise vaan helisee…

Eniten minua Tranströmerissä kiinnosti hänen kykynsä tunkeutua arkisuuden kuoren lävitse. Ikään kuin hän olisi mystikko tai vähintäänkin antaisi transsendenssille mahdollisuuden. Hän ei pelännyt todellisuuden monikerroksisuutta. En 80-luvulla löytänyt suomalaisilta runoilijoilta vastaavaa otetta.

Ruotsalainen uskontopsykologi Owe Wikström pitää Tranströmerin kirjoja ”sekulaareina hartauskirjoina”. Tranströmerin täyttäessä keväällä 80 vuotta Wikström kirjoitti blogissaan otsikolla ”Runouden lohtu” että Tranströmerin runoudessa on salaisuus, joka avautuu pyhään kohti: ”Hän antaa kielen näkymättömälle. On olemassa halkeama tietoisuudessa – tai paremminkin – rajalinja valveen ja unen välillä. Juuri tällä alueella olemme osallisia toiseen maailmaan”.

Tranströmeristä on Uppsalan yliopistossa tehty opinnäytetyö (1995), jossa hänen runouttaan analysoidaan teologisesti. Jonas Lindbergin mukaan Tranströmer edustaa niin sanottua luonnollista teologiaa eli ymmärtää ikään kuin syntymälähjana luonnostaan todellisuuden läpinäkyvyyden.

P.S. En pidä itseäni Tranströmerin runouden kokonaisuuden ymmärtäjänä, olenpahan lukenut häntä yhden tulkintamahdollisuuden lävitse. Ja luen tulevaisuudessakin.

P.P.S. Viime vuonna samoihin aikoihin postasin päinvastaisissa tunnelmissa otsikolla Nobel ahdistaa taas

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Valinta on jo tehty

Kuusi kirjaa on ehdolla Vuoden kristilliseksi kirjaksi 2011. Ehdokkaat julkistettiin eilen Turun kansainvälisillä kirjamessuilla

Hyvä, että ehdokkaiden määrää on vähennetty. Aikaisemmin tyrkyllä oli kymmenen opusta, mikä on liikaa. Kukaan ei jaksa muistaa niin monta hyvääkään kirjaa. Finlandia-palkinnoistakin kamppailee kuusi teosta.

Tosin tänä vuonna ehdokkaiksi oli tarjolla vain nelisenkymmentä kirjaa, mikä on selvästi vähemmän kuin takavuosina, joten finalistien määrän pudottaminen oli siltäkin osin luontevaa.

Esillä on kiinnostavia ehdokkaita ja erilaisia lajityyppejä, mutta minusta kisa on jo ratkennut.

Veikkaan, että Jari Sarasvuo päätyy Helsingin kirjamessuilla lokakuun lopussa ilmoittamaan, että on valinnut Vuoden kristilliseksi kirjaksi Juha Sihvolan Maailmankansalaisen uskonnon (Otava).

Se on/olisi hyvä valinta.

Postasin Sihvolan kirjasta viime keväänä otsikolla Suvaitsevaisuuden porteilla

P.S. Katso kaikki ehdokkaat täältä.