maanantai 28. tammikuuta 2019

Pokkarikioski lähti pois


Matkustin. Odottelin junaa tulevaksi asemalaiturille. Hämmästyksekseni en löytänyt Helsingin asemahallista tuttua pokkareita myyvää kioskia, Pocket Shopia. Minne se oli kadonnut? Tilalla oli elektoniikkatilpehööriä myyvä ketju, tarpeellinen varmaan sekin, mutta kirjoja ei sieltä saa.

Postasin Facebookiin pettymykseni. Parviäly tiesi, että ketju on vetäytynyt Suomesta ja lähin Pocket Shop löytyisi Tukholmasta. Joku lohdutti, että onneksi asematunnelista löytyy Rosebud, josta irtoaa kelpo matkalukemista.

Ihmeellisiä ovat talouden lait. Luulisi, että maamme vilkkaimmalla rautatieasemalla kestäisi hengissä yksi pokkarimyymälä. Vaan luulo ei ole tiedon väärti.

lauantai 26. tammikuuta 2019

Askeleet vievät Oodin


Kävin Helsingin paljon puhutussa keskustakirjasto Oodissa.Yhtenä satojentuhansien uteliaiden joukossa. Tässä muutama irtohavainto ja tunnelman hiutale.

Ensivaikutelma pääoven edessä oli mainio, wow-arkkitehtuuria, jos mikä. Mutta tuloaulassa iski pettymys. Se oli matala, ahdas, jotenkin arkisen tai keskeräisen oloinen. saattoi tietysti johtua väenpaljoudesta .Ulkona saatu hyvä fiillis latistui sisällä. Kahvila näytti suositulta. Alakerran toisesta päädystä löytyi pikkuinen kirjapöytä, pääosin dekkareita kuin kilokirjanmyymälässä. Oodiin kohdistetut kriittiset nuolet alkovat lennellä myös minun päässäni, mutta yritin pitää vaikutelmat vielä avoimina.

Välikerros kertoo Oodin luonteen. Se ei ole perinteinen paperille painetun tiedon temppeli, vaan monitoimikirjasto - paino yhdyssanan alkuosalla -, jossa voi muun ohessa viihtyä, somettaa, 3-d-tulostaa, saumata ja kokoustaa. Kaupunkilaisen olo- ja askarteluhuone samalla kertaa.

Yläkerros on kirjojen ja kirjaston juhlaa. Onneksi. Paljon parjatut matalat kirjhyllyt perustelvat olomuotoaan arkkitehtuurilla. Valoisa, ilmava tunnelma, näkyy koko tila. Median raportoimat tyhjyyttään ammottavat kirjahyllyt olivat nyt varsin mukavasti täynnä. Vaimo myös lainasi romaanin, Keltaiseen kirjastoon kuuluvan Sara Stridsbergin Unelmien tiedekunnan - lainausaika vain 14 päivää. Itse en rohjennut ryhtyä lainauspuuhiin, sillä lukemattomia kirjoja on työpöydälläni riittämiin ja yöpöydällä iänikuinen Marcel Proust kadonnutta aikaaansa etsimässä.

Kirjahyllyjen päällä oli hauskasti taidetta, kuten Jouko Korkeasaraen tuunatut bootsit, Lähiörodeo. Oodin yläkerta palautti ulkopuolella saadun wow-kokemuksen.

Lumipyry kaunisti maiseman ja sain toteuttaa yhden haaveeni: istua ylimmän kerroksen nojatuolissa ja katsoa ikkunasta eduskuntatalolle päin. Kiitos Oodi. Tulen istumaan toistekin, ehkä lukemaan ja kirjoittamaan.

perjantai 18. tammikuuta 2019

Uneton yö pelasti Jalosen

Jos Olli Jalosen Taivaanpallo (Otava) ei olisi tullut valituksi Finlandia-voittajaksi, en ehkä olisi lukenut sitä lainkaan. Valitettavasti Jalosen kirjallisesta laadusta minulle on syntynyt viileän-sitkas kuva. Hän kirjoittaa hyvin, ei siinä mitään, mutta jotenkin ulkokohtaisesti, lukijan on hankala päästä sisään Jalosen romaneihin. En väitä niitä kaikkia (yrittäneeni) lukea, mutta joitain kuitenkin ja olen aina masentunut: en Jaloseen vaan itseeni, joka ei pääse sisälle ilmiselvästi hyvien teosten kirjalliseen universumiin.

Melkein samoin meinasi käydä Taivaanpallolle, jota luin vuodenvaihteen tienoilla lomamatkalla Las Palmasissa. Kuvassa kirja hotellihuoneen parvekkeen kaiteella - taustalla muuten jotenkuten erottuvana paikallisen kirjailijaklubin rakennus.

Eräänä lomayönä heräsin parin tunnin unen jälkeen. Uni ei tullut enää silmään. Myös vaimo oli hereillä. Niinpä aloin lukea Taivaanpalloa hänelle ääneen - saisinpahan nopeasti unen. Vaan mitä tapahtui! Jalosen kieli alkoi elää, kirja puhkesi kukkaan ja aloin oikeasti kiinnostua tarinasta. Jokin kielen rytmin lukko aukesi.

Taivaanpallon kertoma tarina on sinänsä epäuskottava ja tökkivä, jos sen vain kertoo. Uskontokin oppiriitoinen näyttelee merkittävää roolia, kuten aikauteen kuului. 1600-luvulla St. Helenalla elävä oppimaton poika oppii ajatelmaan tieteellisesti aikana, jolloin moderni tiede alkoi ottaa isompia alkuharppauksiaan. Tähtitietlijän oppipoika pääsee näkemään suuren maailman.

Kirja loppuu oikeastaan kesken. Tai ainakin olisin mieluusti lukenut lisää, vaikka kirjassa jo nyt oli 461 sivua.

lauantai 12. tammikuuta 2019

Muista plan b

Lomalla Las Palmasissa luin Risto Siilasmaan ja  Catherine Fredmanin kirjan Paranoidi optimisti.(Tammi, suom. Markku Päkkilä). Se on kirjoitettu alunperin englanniksi, jolloin kirjan nimi on Transforming Nokia. Mielenkiintoista ja ymmärettävää. Nokia myy sanana paremmin maailmalla.

Suomalaisen laitoksen alaotsikko on Näin johdin Nokiaa murroksessa, englannikielisessä versiossa The Power of Paranoid Optimism to Lead Through Colossal Change.

Kirja kertoo Risto Siilasmaan näkökulmasta Nokian romahduksen ja pelastuksen. Nokian tarina ja matkapelinbisneksen arvaamattomuus sinänsä on kerrottu julkisuudessa moneen kertaan. Paranoidi optimisti paljastaa Siilasnmaan ajatuksenjuoksun ja työkalut, joiden avulla hän hamotti käynnissä olevan teknologiaevoluution. Nokialle uhkasi jäädä Musta Pekka käteen, mutta  yrityskauppojen ansiosta nenä jäi pinnalle, lopulta pääkin ja koko yritysruumis - huhut sen kuolemasta olivat ennenaikaisia.

Paranoidi optimisti on henkilö, joka pitää huoilta että aina on käytössä  harkittu plan b ja muitakin vaihtehtoisia skenaarioita. Siilasmaa korostaa myös yrittäjämäistä johtajuutta, jonka perustana on oppiminen, sitoutuminen ja luottamus. Myös onnistuneet rekrytoinnit ovat avain menstykseen.

Kirjassa paitsi kuvataan tapahtumien kulkua, pysähdytään myös listaamaan eri tilanteissa esiin tulleet strategiat ja periaatteet. Siilasmaa esimerkksi korostaa Microsofitn kanssa käydyissä neuvotteluissa kasvoikkain käytyjä keskuteluja ja egojen jättämistä nouvotteluhuoneen ulkopuolelle.

En ole ihan hirveästi lukenut yritysjohtajien tilityksiä, mutta jos ne ovat vähääkään Paranoidin optimistin tasoisia, niin olen jäänyt paljosta paitsi.