lauantai 10. elokuuta 2019

Pari aforismia eli kynäkotelo syvissä vesissä


Kävin Tallinnassa. Parista Telliskiven desing-myymälästä löysin nahkaisia kynäkoteloita. Sellaista minulla ei ole koskaan ollut, joten ostin tummanvihreän itselleni matkamuistoksi ja käyttöesineeksi. Olen nimittäin alkanut toisinaan kantaa mukanani kynää/kyniä ja muistivihkoa. Sinne on mukava kirjata ajatuksia, jotka jälkikäteen luettuina tuntuvat joko tyhmiltä tai vierailta.

Parasta on, kun  kirjoittaa jotain, mikä tuntuu vieraalta, sillä se voi olla hyvääkin tekstiä. Sitä ihmettelee, minunko päästä nuo ovat tulleet. Esimerkiksi tällaista:

Kerran kirjoitettu on kahdesti ajateltu. Aina se ei riitä.
*
Kirjoitettu lause ei ole ajattelua. Se on ajattelun tulos.
*
Kirjoittaminen on ajattelun näyttelemistä, ymmärryksen esittämistä.
*
Joka ajattelee ääneen, kätkee tarkoitusperänsä. Hän manipuloi itsenään.
*
Kirjoittaminen on kuin pyyhkisi kosteutta pois peilistä. Näkee oman kuvansa.
*
Kirjoittamalla saa sanotuksi sanoja. Ajatus odottaa vuoroaan kirjainten varjossa.
*
Kirjoittaminen on siiman liottamista syvissä vesissä. Suuria kaloja kannattaa pyytää, vaikka ei saisikaan.

Jonkin lajin aatelmia, ajatelmia, aforismeja, nuo lienevät. Kiitos kynäkotelon, kynän ja muistikrijan!

sunnuntai 4. elokuuta 2019

Kuningas Lear astuu nykyaikaan



"Miksi kaikki tuhoutuu juuri, kun minä aloin vihdoin ymmärtää", kysyy Henry Dunbar Mediamoguli-romaanin (suom. Markku Päkkilä) lopussa. Kysymys on syvästi inhimillinen.

Edward St Aubyn romaani on päivitetty versio William Shakepearen klassikosta Kuningas Lear. Romaani on myös yksi 8-osaisesta Shakespeare-päivitysten sarjasta, joka ilmestyy suomeksi Johnny Knigan kustantamana 2018-2021.

Luin Mediamogulin mielenkiinnolla ja mietin näytelmää sen taustarakenteena. Siitä on aikaa kun luin Learin, joten en osaa verrata tarkkaan. St Aubyn henkilöt on poimittu näytelmästä, ja he käyttätyvät skespearelaisittain eli moraalittomasta tai moraallisesti.

Mediamoguli/Kuningas Lear on vallankäytön analyysia. Henry Dunbar on vanhoilla päivillään suljettu laitokseen ja hänen kaksi tytärtään juonittelee isänsä mediakonsernin omiin taskuihinsa. Isä karkaa ja aikoo estää katalan juonen. Lopussa yksi henkilöistä myrkytetään.

En tiedä, tällaiset klassikkojen päivitykset ovat joko oivaltavia tai väkinäisiä. Yleensä molempia samaan aikaan.

Kirja loppuu Dunbarin juristin yleviin sanoihin: "Me kaikki muutumme tomuksi, mutta ymmärrys ei tuhoudu eikä voi tuhoutua niin kauan kuin jäljellä on joku, jolle on tärkeintä pysyä totuudessa."

P.S. Pitäisi varmaan lukea samoilla tulilla ja yleissivistyksen nimissä alkuperäinen Kunigas Lear. Matti Rossin suomentama versio (2005) sattuu olemaan hyllyssäni, kuten myös P. Cajanderin (1916).