Eläkkeellä olevan
sairaalateologi Tapani Tukiaisen romaani Munkin matkassa on oikeastaan kuvaus
pyhiinvaellukselta, johon on sotkettu
mukaan näkymättömäksi matkatoveriksi
historiallinen henkilö. Tukiaisella tämä mielikuvitusystävä on ei enempää eikä
vähempää kuin itse Martti Luther.
Romaanin kertoja
aloitta patikkamatkansa Nürnbergistä ja päättää sen Roomaan. Matkan aikana hän
käy dialogia Lutherin kanssa maailman ja kristikunnan muutoksesta.
Tukiaisen idea on
lähtökohtaisesti hyvä, mutta hänen kerrontatapansa on hieman puuduttava,
puhelias ja kiltin hauska. Mukana on liiaksi samaan lauseeseen ahdettuja mielenliikkeitä
ja ulkoisia tapahtumia. (”Luther höräytti lyhyen naurun ja vilkaisi minua
silmäkulmiensa alta nuivan ylimielisesti.”)
Pyhiinvaellus sinänsä
ansaitsee monenlaisia lähestymistapoja ja kirjoja, päiväkirjoja, joissa
ulkoiset tapahtumat ovat etusijalla, päiväkirjoja, jotka ovat hengellisiä
syväsukelluksia ja miksi ei myös fiktiivisiä dialogikirjojakin. Pyhiinvaellus
on aina sekoitus matkan fyysisiä vaivoja
ja hengellisiä palkintoja.
Pyhiinvaellus on
matkan tekemistä, mutta se eroaa ratkaisevasti turistimatkasta. Pyhiinvaelluksen
kohde on lopulta matkaaja itse. Matka on kokonaisuus, siihen kuuluu niin
valmistautuminen, itse matkan teko, perille pääsy ja takaisin tulo. Lisäksi
kaikki matkalla havaittu ja koettu on osa kokonaisuutta.
Tukiaisen kirjan on
kustantanut pohjoiskarjalainen Julkaisukynnys, joka on eräänlainen
”omakustannepienkustantomo”. Kannessa on kiinnostava graafinen ratkaisu:
kirjoittajan, kirjan ja kustantajan nimet ovat samalla fontilla ja pistekokokin
on sama.