sunnuntai 28. elokuuta 2011

Päähenkilö: Jeesus itse

Mitä ihmettä ajattelee kirjailija, joka ryhtyy kirjoittamaan romaania, jonka päähenkilö on Jeesus? Ainakaan hän ei ajattele kirjoittavansa samaa tarinaa uudestaan, vaan hänellä on mielestään jokin ainutkertainen, uusi tai oivaltava näkökulma jonka hän uskoo tuovan Jeesuksen kertomukseen lisävalaistusta.

Kuten usein tuokin.

Ja jokin Jeesuksessa kiehtoo, sillä hän ei ole mikään harvinainen hahmo romaanin päähenkilönä. Suomessa hänestä ovat kirjoittaneet viime vuosina esimerkiksi Risto Saarinen (Jeesus Jokisen tapaus, 1999, Harri Sirola (Jeesus Enkelipoika Nasaretilainen, 2001) Jukka Pakkanen (Muuan Jeesus, 2004)ja Juha-Pekka Koskinen (Viisi todistajaa, 2005).

Harmittavan vähälle julkiselle huomiolle jäi viime kesäkuun alussa ilmestynyt väitöskirja Jeesus-romaaneista. Teologian tohtori, dosentti Timo Eskola väitteli silloin Helsingin yliopistossa filosofian tohtoriksi aiheenaan 1900-luvun lopun Jeesus-romaani. Väitöskirjan nimi on Evil Gods and Reckless Saviours: Adaptation and Appropriation in Late Twentieth Century Jesus Novels. Väitöskirjassaan Eskola ei käsittele kotimaisia romaaneja, vaan hänen kohteenaan ovat esimerkiksi Norman Mailer (Pojan evankeliumi, 1997, suom.1998), José Saramago (Jeesuksen Kristuksen evankeliumi, 1991, suom. 1998), Michèle Roberts (The Secret Gospel of Mary Magdalene, 1984) ja Marianne Fredrikson (Marian evankeliumi, alkup. ja suom. 1997).

Eskolan ”Julkeita jumalia ja holtittomia vapahtajia” -tutkimuksen tulos on, että kirjailijat muotoilevat uusiksi Uuden testamentin Jeesus-kuvaa ja nousevat Raamatun uskomuksia vastaan sekä purkavat kristillisiä perinteisiä opinkäsityksiä. Eskola tunnistaa Nietzschen hahmon Jeesus-romaanien taustavaikuttajana, jonka vuoksi Jumala nähdään kirjoissa enemmän tai vähemmän raakana hirviönä, joka orjuuttaa ihmisiä.

Niin ikään Eskola analysoi, että moderneissa Jeesus-romaaneissa Jeesus halveksii opillista juutalaisuutta ja lakkaa olemasta juutalainen ja jopa hyökkää juutalaisuutta vastaan. Tämän Eskola arvelee johtuvan siitä, että ”länsimainen kulttuuri kuljettaa yhä pinnan alla antijudaistista asennetta”, vaikka yleisesti tasa-arvo ja suvaitsevaisuus ovat kannatettavia arvoja.

Kiinnostavia havaintoja.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Elämä haastaa konservatiivin

Luin viikonloppuna Kirsti Ellilän pappis-trilogian viimeisen osan Ristiaallokoa (Karisto). Huonomminkin voisi lauantainsa käyttää, paljon huonommin. - Tässä pikainen ensitunnelma.

Kahdessa ensimmäisessä kirjassa pääosassa on Matleena, naistelogi josta tulee pappia. Hänen miehensä Aulis on Timoteus-yhteisön (ääntyy suunnilleen: Luther-säätiö) pappi, joka järkyttyy vaimona uravalinnasta.

Tule avioero. Sen jälkimainingeissa liikkuu kakkososa Pelastusrenkaita.

Kolmas osa keskittyy kuvaamaan Aulista. Ja sympaattisesti kuvaakin. Maailma vain ajaa ohitse, kun mies pysyy periaatteissaan. Myös uskonyhteisön kulissien takana sattuu ja tapahtuu, vaikka sitäkään ei haluta nähdä.

Ellilän trilogia on salaviisas. Suosittelen, varsinkin jos kirkollinen alakulttuuritodellisuus kiinnostaa. – Olisi hauska kuulla jonkun itsensä vanhauskoiseksi ja tunnustukselliseksi määrittelevän kommentit trilogiasta. Naurattaako? Itkettääkö?

(Eräs itsensä koservatiiviseksi mieltävä tuttava kyllä sanoi nauttineensa ykkösosasta Pappia kyydissä.)

Minua trilogia hymyilytti, mutta ei lainkaan ilkeästi.

maanantai 1. elokuuta 2011

Eettistä rönsyilyä

Tieto raskaudesta on yleensä iloinen tapahtuma. Se on odotettu ja siihen latautuu paljon toiveita. Mutta aina kaikki ei käy niin kuin on suunniteltu.
Sikiötutkimuksissa voi paljastua, että kaikki ei ole hyvin. Voi selvitä, että lapsi onkin vammainen.

Näin käy Janne Oran romaanin Tähtien suojatin (Tammi) päähenkilöille, Jukalle ja Iirikselle. Vähä kerrallaan käy ilmi, että he odottavat down-lasta. Mitä tehdä? Riittävän aikaisin saatu varmistus kromosomipoikkeamasta pakottaa vanhemmat ratkaisun eteen: abortti vai vammaisen lapsen synnyttäminen. Jälkimmäinen ratkaisu on tabu. Sitä voidaan pitää jopa itsekkäänä ratkaisuna, joka tulee yhteiskunnalle kalliiksi.

Tähtien suojatin kertoja ja keskushenkilö on Jukka, ihmisoikeusjärjestön tiedottaja. Hän suhtautuu isyyteenkin pelonsekaisesti, puhumattakaan vammaisen lapsen synnyttämiseen. Ora kuvaa Jukan vastahankaa ja hidasta kypsymistä Iiriksen ratkaisuun. Iiris lähtee alusta asti siitä, että hän pitää lapsen. Jukka kokee olevansa ulkopuolinen, jonka mielipiteellä ei oikeasti ole arvoa. Merkittävä osa kirjasta on Jukan rimpuilua ja pähkäilyä.

Mainiossa kohtauksessa Jukka näkee kadulla äidin down-lapsen kanssa ja lähtee seuraamaan heitä. Nainen lapsineen menee uimahalliin ja Jukka seuraa perässä. Hallissa on menossa vammaisten lasten uintihetki ja Jukka tarkkailee lapsia ja äitejä.

Tähtien suojatissa on hieman liikaa teemoja ja tavaraa, se rönsyilee. Iiriksen veli on lääkäri, joka toimii asiantuntijana sikiödiagnostiikka pohtivassa työryhmässä. Veljestä ei tosin ole paljona apua Jukalle. Lisäksi Iiriksen isoisä on myös lääkäri, jonka menneisyydestä paljastuu yhteys pakkosterilointeihin. Romaanin sivujuonteena kulkee myös valko-venäläisen ihmisoikeusaktivistin tarina. Jukan on määrä ”adoptoida” tämä tiedotuksellisesti.

Eettinen pohdinta Tähtien suojatissa tapahtuu käytännössä ilman uskonnollista tai kristillistä viitekehystä. Missään vaiheessa kukaan ei käytä yhtään perinteistä kristillistä argumenttia. Ehkä niitä ei enää tarvita.

Iiriksen päätyminen ratkaisuunsa eli lapsen pitämiseen on sisäsyntyinen, se jää lukijalle arvoitukseksi ellei äitiyttä sinänsä pidä niin suurena voimana. Lopulta Jukka oivaltaa, että on kyse rakkaudesta. Jos on rakkautta, on valmis ottamaan vastaan myös vammaisen lapsen. Mutta miten olla etukäteen varma rakkauden määrästä?

(Kirjoitus julkaistu Kotimaassa 16.6.)

J.K. Romaani on eettisten kysymysten laboratorio. Mitä jos? Tai entäpä jos sittenkin? Se kuinka onnistunut romaani on, riippuu siinä kuvattavien henkilöiden pohdinnan ja toiminnan uskottavuudesta, koskettavuudesta ja merkittävyydestä.