sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Kristillisen kirjallisuuden anatomia

Äh! Joka vuosi sama juttu.

Kun syksyllä kirjamessujen aikaan esitellään Vuoden kristillinen kirja -ehdokkaat, joku aina kurtistaa otsaansa ja kysyy tormakkaana: Mikä se sellainen kristillinen kirja on?

Esimerkistä käyköön tuore lainaus verkkokeskustelusta: ”Lieneekö palkintoa perustettaessa mietitty, mitä käsitteellä “kristillinen kirja” oikein tarkoitetaan? Useana vuonna olen kilpailun aikana miettinyt, tekeekö kirjasta kristillisen kustantaja (useimmiten kirkollinen tai kristillisen järjestön edustaja), kirjoittaja, aihepiiri, kirjan edustaman uskonnollisuuden laatu vai mikä?”

Kirjoittaja myös ehdottaa, että koko vanhahtava ja epämääräinen käsite ”kristillinen kirja” joutaa romukoppaan.

Ei nyt sentään, herranen aika!

Kysymys ”kristillisen kirjan” mielekkyydestä on oikeutettu ja tärkeä.

Milloin voidaan oikeutetusti ja ymmärrettävästi sanoa, että jokin kirja on kristillinen? Yritän vastata kysymykseen ja antaa määritelmiä, joiden avulla asia selviää.

Ensinnäkin Vuoden kristillinen kirja -kilpailun järjestäjä Kristilliset kustantajat ry, on järjestänyt jo vuodesta 1994 lähtien. Yhdistys määrittelee myös ikään kuin vahingossa, millainen on kristillinen kirja eli millainen kirja voi tulla valituksi:

”Vuoden kristilliseksi kirjaksi voidaan valita yhden tai useamman Suomen kansalaisen kirjoittama, toimittama tai toteuttama teos, myös kuvateos tai kaunokirjallinen teos. Vuoden kristillisen kirjan tulee olla ajankohtainen, laajalle lukijakunnalle suunnattu, yleistä kiinnostusta tai keskustelua herättävä teos, jonka arvopohja nousee kristillisestä traditiosta. Vuoden kristillisen kirjan graafisen ja painoteknisen toteutuksen tulee olla viimeistelty ja kirjan sisällön kanssa sopusoinnussa.”

Tärkeää on huomata ilmaus ”jonka arvopohja nousee kristillisestä traditiosta”. Siinä ensimmäinen määritelmä.

Vuoden kristillisen kirjan määritelmälliset ongelmat nousevat pohjimmiltaan siitä, että ehdolla on keskenään kovin erilaisia kirjoja. Mitä tekemistä lastenkirjalla on paksun tietokirjan kanssa tai miten hartauskirja voi kilpailla teologisen analyysin kanssa?

Romaaneja Vuoden kristillinen kirja -kilpailussa ei ole usein nähty. Romaania voidaan kutsua kristilliseksi, jos siihen soveltuu seuraava määrittely:

Romaani on kristillinen, jos sen kuvaamien henkilöiden omaa elämäänsä koskevissa ratkaisuissa kristinuskon peruskäsitteillä (kuten usko, armo, syyllisyys, anteeksianto) on vakavasti otettava rooli eli jos heidän eettinen pohdintansa tai tekemänsä ratkaisut sivuavat tai liittyvät tunnistettavasti kristinuskon viitekehykseen.

Määritelmä lähtee oletuksesta, että romaanin kuvaamalla fiktiolla on kosketuskohta todelliseen maailmaan ja sen kuvaamilla ihmisillä on samantapainen psykologinen rakenne ja herkkyys kuin ihmisillä muutoinkin. Periaatteessa on mahdollista kirjoittaa romaani, jossa ihmisillä on todellisuudesta poikkeavia fyysisiä ja psykologisia ominaisuuksia – ja silti romaani voi olla kiinnostava ja hyvä.

Edellä olleen määritelmän mukaan esimerkiksi pappilaan sijoittuva ihmissuhderomaani ei automaattisesti olisi kristillinen romaani. Kuvattavien henkilöiden tulee suhteissaan peilata edes jollain tavalla ratkaisujaan tai ajatuksiaan kristillistä arvomaailmaa vasten (mitä se sitten ikinä onkaan).

Saksalainen Gisbert Kranz yritti muutama vuosikymmen sitten puristaa käsitteen ”kristillinen kirjallisuus” määritelmän muotoon:

”Kristillinen kirjallisuus on sellaista kirjallisuutta – minkä lajista se sitten onkin tai mitä teemoja se käsitteleekin – joka on syntynyt kristillisestä Jumalan, ihmisen ja maailman käsittämisestä.”

Kranzin määrittelyn ytimenä on kirjailija, jonka työn tulos on vaatinut oivalluksen kristillisestä asennoitumisesta Jumalaan, ihmiseen ja maailmaan. Voisi myös sanoa, että määritelmä on hitusen hengellinen, hurskaskin ja teologinen.

Jos lähtökohdaksi otetaan kirjailija ja hänen aikeensa (intentiot), niin voidaan päätyä myös seuraavanlaiseen määrittelyyn:

Kristillinen kirja on sellainen, jonka tekijällä on ollut vilpitön usko kirjallisen ilmaisunsa mahdollisuuteen kommunikoida satunnaisenkin lukijan kanssa kristinuskon merkityksestä.

On perusteltua lähestyä kristillisen kirjan ongelmaa teoksen kirjoittajasta käsin. Hän nimittäin asettaa valinnoillaan lukijan tilanteeseen, jossa tämä joutuu ottamaan kantaa teoksen kristillisyyteen.
Itse olen mieltynyt edellä olevaan määrittelyyn, sillä se on riittävän avoin. Ja antaa myös mahdollisuuden lukijan tulkita tekijän tarkoitusperiä.

Esseisti ja Tukholman suomalaisen seurakunnan kappalaisena vaikuttanut Juhani Rekola pohti aikoinaan myös kristillisen kirjallisuuden problematiikkaa erityisesti kirjassaan Kadotetun paratiisin portilla (1982). Hän päätyy erottamaan uskonnollisen ja kristillisen kirjallisuuden eräänlaisena jatkumona, jossa noustaan portaalta toiselle sen mukaan, kuinka paljon ja selkeästi tunnistettavaa uskonnollisuutta tai kristillisyyttä teos sisältää.

Rekola puhuu ensisijaisesti romaaneista. Hän määrittelee kristillisen kirjallisuuden uskonnollisen kirjallisuuden alalajiksi, mutta muistuttaa, että rajan vetäminen on vaikeaa.
Kristillisen kirjallisuuden ylimpänä luokkana Rekola pitää tilannetta, jossa ”romaanin tekijän usko kuvastuu tavalla, joka pakottaa vastaanottajaa tulkitsemaan lukemaansa kristillisesti”.

Mutta entä jos ”uskon kuvastuminen” ei edes ”pakottamalla” saa lukijaa ymmärtämään lukemaansa kristillisesti? Sama teksti kun voi avautua eri lukijoille eri tavoin.

Määrittelemistä voi helpottaa toteamalla: Kristillinen kirja on sellainen, jota lukija omista lähtökohdistaan käsin kristillisenä pitää.

Toisin sanoen lukija, vastaanottaja päättää, mikä on kristillistä ja mikä ei. Tosin tämä asettaa tulkitsijan isoon rooliin, sillä toinen tuntee kristinuskoa laajasti, toinen on ihan ulkona. Toinen osaa tulkita romaanihenkilön uhrautumisen yhteyden Jeesuksen uhriin, toinen ihmettelee, miksi se nyt tuolla tavalla tyhmästi tekee.

Tulkinnan osuvuudesta voidaan aina keskustella. Lukijalla on kuitenkin oikeus lukea kirjaa siten kuin haluaa, tehdä tulkintoja, myös vääriä.

Määrittelyn lähtökohdaksi voidaan ottaa myös evankeliointi tai apologia, uskon puolustaminen.

Toisin sanoen kristillisen kirjan tehtävä on vetää ihmisiä kirkon piiriin ja auttaa heitä ymmärtämään kristinuskoa.

Kristillinen kirja on sellainen, joka lisää lukijan itsetuntemusta ja mahdollistaa kristillisen elämäntulkinnan myönteisenä mahdollisuutena.

Edellistä määrittelyä voi kehittää eteenpäin ja todeta:

Kristillinen kirja on sellainen, joka synnyttää myönteistä suhtautumista kristinuskoa kohtaan.

Tällainen positiivinen määritelmä rajaa pois kirjat, joissa on kriittisiä tai objektiivisia lähestymistapoja. Määritelmä tosin on varsin avoin eri lajityypeille myönteisyydessään.

Miksi ylipäätään on niin tärkeää määritellä, mihin genreen kirja kuuluu? Siksi, että tietäsi mitä lukee. Lukeminen ei ole vain yksittäisen kirjan sisältämien ajatusten poimimista, vaan sen ymmärtämistä, minkälaiseen maisemaan ja maastoon kirja sijoittuu.

Kristillinen kirja sijoittuu monenlaisiin maisemiin ja kirjahyllyihin, mutta säilyttää aina ominaispiirteensä: jotain tekemistä sillä on kristinuskon ja sen sisällön kanssa.

Edellä sanotun jälkeen voidaan vielä puhua ”kristillisen kirjan” lisäksi ”kristillisaiheisesta kirjasta”. Ensin mainitussa kristillinen on sisällössä ja syvärakenteessa, jälkimmäisessä on kyse ulkoisista tapahtumista. Miltä kuulostaa siunatuksi lopuksi tällainen määritelmä:

Kristillinen kirja on sellainen, joka on joko sisällöltään ankkuroitunut kristillisiin teemoihin ja arvovalintoihin tai se käsittelee jostain yleisemmästä näkökulmasta kristillistä tietosisältöä tai kulttuuriperintöä.

- - - - - -


Ylläoleva kirjoitus on ilmestynyt Kotimaassa 23.10.

Vuoden kristillinen kirja 2014 on valittu (26.10.) . Sen sai Jouni Tilli ja Suomen pyhä sota (Atena). Voittajan valitsi kirjailija, äidinkielenopettaja Pauliina Rauhala. Hän tuli puheessaan maninneeksi myönteisessä merkityksessä allekirjoittaneen aiemmassa blogissa olleen kristillisen kirjan määritelmän.

Se löytyy täältä

lauantai 15. marraskuuta 2014

Risteyksessä


Kuudesta Finlandia ehdokkaasta olen lukenut yhden, Tommi Kinnusen Neljäntienristeyksen. Hyvä kirja. 

Ehdokkaista olen lukenut Jalosta, Kähköstä ja Valtosta, mutta en näitä nyt esillä olevia romaaneja. Pitäisi varmaan.

Pitäisi niin paljon.

Tänään ostin (!) kaksi romaania, kilpailuvoittajia molemmat. Toinen meikäläinen esikoinen, toinen Nobel-palkittu.

Toisen anna lahjaksi, toisen pidän itselläni lukutarkoituksessa.