lauantai 19. elokuuta 2017

Syntymäpäiväruno (50 v.)


Ihmisen ikä on katupölyä.
Hän kumartuu nostamaan maasta
valokuvan, jonka toisella puolella
on syntymäaika.
Kuvassa lapsi lentää tähtien keskellä
omena kädessään.

Ihmisen ikä on keitettyä spagettia.
Hän kauhoo sitä kengästään,
vaaleanpunaisesta hevosenkengästään
kasvoillaan hymy,
joka valaisee hänen vanhempiensa
loppuelämän.

Ihmisen ikä on ilmaan heitettyä riisiä
jonka linnut syövät ennen kuin
nokkivat vainajan silmät, kauniit linnut
säihkyväsulkaiset
satujen saartamat, muistojen maaduttamat
laulusta vapaat.

Ihmisen ikä on muurahaisenmunia.
Kourallinen ahkeruutta, sormuksen kirkas kolahdus
lapion varteen, tömähdys puuterissa.
Siinä kaikki.
Muista ihmisistä se minkä haluat ihmisten
muistavan sinusta.

S.
Spagettipölyä, riisihyttysiä.
puudeleita sorkkarauta suussaan.
Ja käki
kukkuu karjalaksi käheän onnen!


(Ääneen luettu Poliisien majalla Helsingissä 18.8.)

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Hääruno Vantaalla



Rakkaus ei ole nuori, ei vanha
se on iätön
               välähdys, kahahdus, sirahdus
               jokin
mikä kertoo elämän vielä kukevan
varjoista kohti valoa

Rakkaus ei ole suuri, ei pieni
se on painoton
               olematon, tajuamaton, tuntematon
               jokin
mikä kertoo ajan likkeen suunnan
kohti hiljaista onnea

Rakkaus ei ole sininen, ei vaaleanpunainen
se on väritön
               läpinäkyvä, vedenvärinen, viileä
               jokin
joka pudotesaan janoisen huulille
synnyttää muistoja

Niin pysyvät siis nämä kolme:
valo, onni, muistot
Mutta suuriin niistä on
... niin M. niin T.
Mikä niistä on suurin?


(Ääneen luettu  Seutulan VPK-talolla 5.8.)