Mitä lukemista mukaan matkalle?

Olen lähdössä lomamatkalle etelään. Viikoksi vain, mutta ajattelin ottaa mukaan kaksi kirjaa, jos vaikka saisi toisen luetuksi. Tai molemmat, mikä ettei.

Toinen kirja on käynyt etelässä jo ennen korona-aikaa. En vain saannut silloin edes avatuksi. Se on Jennifer Ackermanin Viisaat linnut (suom. Heli Naski, 2. painos, Atena 2018). Aihe kiinnostaa.

Ja se toinen kirja on vasta ostettu Tuomas Mattilan Haamukirjoittajat (Gaudeamus 2025). Aihe kiinnostaa.

Aforismikirja Pyhiinvaellus kuntopyörällä lähti painoon

 

Uusi kirja on painamista vaille valmis. Tähän odotuksen tunteeseen ei totu koskaan, ja hyvä niin.

Saatuani valmiiksi kirjan Jälleenlöydetty tie - Kuinka kirjoitin hengelliset muistelmat (Väyläkirjat 2024), jatkoin saman teeman käsittelyä hieman eri tavoin. Kirjoitin aktiivisesti, liki päivittäin aforismeja tai pitäisikö sanoa aforistisia tekstejä.

Aforismikokoelman nimi on Pyhiinvaellus kuntopyörällä. Kirja näkee päivänvalon noin kuukauden kuluttua. Jännittää.

Takakannessa sanotaan osapuilleen näin: 

Pyhiinvaellus kuntopyörällä sisältää aforismeja ja lauseita elämän suurista peruskysymyksistä, kuten muistamisesta, viisaudesta ja ajan kulumisesta. Moni teksti liittyy hengellisyyteen, kirkkoon ja uskoon, mutta myös kirjoittamiseen ja luontoon.

Kirja sopii lukijan oman pohdinnan kirittäjäksi. Sen oivaltavat, paikoin humoristiset ja paikoin vakavat tekstit saavat ajatukset liikkeelle, ja niihin tekee mieli palata uudestaan.

Pyhiinvaellus kuntopyörällä sopii myös mainiosti lahjaksi tai tuliaisiksi: Kimppu aforismeja, ole hyvä!

*

Kirjan kustantaa Väyläkirjat. Se on Rovaniemelle majaansa pitävä kustantaja, joka on erikoistunut Pohjoisen kirjallisuuteen, mutta joka on viime vuosina kustantanut myös aktiivisesti hengellisyyteen ja kirkollisuuteen liittyviä kirjoja, mm. piispojen muistelmia. Kaikkiaan Väyläkirjojen kautta on sen 30-vuotisen olemassaolon aikana tullut lukijoiden käsiin yli 800 teosta.

Ylipäätään kristillinen/hengellinen/uskonnollinen aforistiikka, jota Pyhiinvaellus kuntopyörällä edustaa, on Suomessa enemmän kuin harvinaista. Äkkiseltään tulee mieleen aforistisia runoja kirjoittanut lakimies Pekka Leino (kirjoitti myös nimimerkillä Petrus) ja kolme aforismikokoelmaa julkaissut pappi-perheneuvoja Risto Nivari. Mainita kannattanee myös kuvanveistäjä-suntio Uuno Poikonen, joka kirjoitti nimimerkillä Panu Oikotie kokoelman Koeporauksia. Toki monet aforistikot käsittelevät uskontoa ja Jumalaa teksteissään, eräät paljonkin, kuten  Markku Envall. 

Arvoitus valmistuu, kaksikin

 

Ensimmäinen käsikirjoitus alkaa olla valmis. Se jää kustantajan armoille. Kahden vuoden leppoisa mutta pitkäjänteinen työ palkitaan tai palautetaan.

Toinen käsikirjoitus vaatii noin kuukauden päivät, ennen kuin sen uskaltaa laskea käsistään. Sekin jää kustantajan armoille. Kolmen kuukauden aktiivinen työ palkitaan tai palautetaan.

En tohdi kertoa kummastakaan tämän enempää, arvoituksia saavat olla.

Kerron sitten kun on jotain kerrottavaa.

Cosy mystery - uusi lemppari

Dekkarit jakautuvat moneen alagenreen. Cosy crime on yksi ja sen alagenreä voidaan kutsua cosy mysteryksi. Siihen päätin tykästyä. Kilttiin, viihtyisään, herttaiseen mysteeriin.

Mutta mikä ero on crimellä ja mysterillä? Mysteryssä ei ehkä ole ilmiselvää rikosta, vaikka sellainenkin voi tarinaan sisälttyä. Harrastajat huseeraavat rennosti ja saavat totuuden mysteeristä selville ilman, että törmäävät sosipåaattisiin sarjamurhaajiin.  Tapahtumapaikka on usein mukava miljöö. Cosy crime kertoo nimensä mukaisesti rikoksesta, usein murhasta, mutta sekin selviteään huumorilla ja herttaisesti höpöttäen. Ratkaisijat voivat olla poliisejakin.

Dekkarit eli rikoskirjallisuus ( + tv-sarjat, elokuvatkin) tarjoilee loppumattoman kattauksen murhia. Viihteellistää kuoleman, arkipäivöistää murhaamista. Cosy crime/mystery tekee väkivaltaisista kuolemista vähemmän pelottavia, jotenkin kotikutoisia. No se nyt sattui kuolemaan, mutta ei hätää, me selvitämme mikä meni vikaan...

Olen viikon sisälla lukenut botswanalaisetsivä Mma Ramotswen (Alexsander McCall), remonttidekkari Raakel Oksan (Eppu Nuotio) sekä kuopiolaispoliisi Anette Savolaisen (Marja-Sisko Aalto) seikkailuista. Tosin A. Savolainen ei ole kunnolla cosy, vaikka höpötystä siinäkin harrastetaan. Richard Osmanin Torstain murhakerho (varma cosy) odottaa vuoroaan.

Että tällainen vaihe nyt menossa.

Mustekynäpäivä, Fountain Pen Day

 

Marraskuun ensimmäisenä perjantaina vietetään mustekynäpäivää (Fountain PenDay). Se sai alkunsa vuonna 2012, kun alan toimijat halusivat nostaa perinteisen mustekynän arvostusta - samalla haluttiin edistää käsin kirjoittamista.

Käytännössä Fountain Pen Day on paljolti kaupallinen tapahtuma, jolloin kyniin erikoistuneet kaupat tekevät tarjouksia. Mutta mustekynien ystävät ja harrastajat käyttävät päivää "aatteensa" levittämiseen - siksi minäkin bloggaan siitä.

Mustekynä on mainio kirjoitusväline (writing instrument). Vuosikymmeniä käytin työssäni toimittajana huonoja kuulakärkikyniä. Vasta viimeisinä työvuosinani ymmärsin siirtyä mustekyniin.

Sain lahjaksi Lamy Safarin. Siitä se ajatus sitten lähti... Ja samalla tiellä ollaan edelleen. Nyt minulla on parikymmentä mustekynää, joissa on kaikissa erilainen  kirjoitustuntuma ja joissa on erilaiset terät (EF, F, M, B sekä Flex ja Stub eli "lattaterä").

Kuvassa oleva Montblancin Master of Art -sarjan Homage to Pierre Auguste Renoir -kynä ei valitettavasti kuulu vaatimattomaan "kokoelmaani". 

Länsirata ja Paavo Haavikko

Länsirataa eli tunnin junaa on ajettu kuin käärmettä pyssynpiippuun. Aiheen uutisointia seurattuna osui silmiini Paavo Haavikon liki profetaalinen aforsimi: "Olipa kerran rautatie, joka tahtoi tulla rakennetuksi, ja niin luja tahto sillä oli että se teki itsensä."

Aforismi on peräisin kokoelmasta Ikuisen rauhan aika (Otava 1981). Sieltä löytyy myös yksi mieltäni eniten ilahduttaneita nykyaforismeja, vai pitäiskö sanoa aforistinen heitto: "Ekumenia on jonkin hotelliketjun keksintö. Eikä huono."

Löysin yllättäen kirjahyllystäni Haavikon Puhua, vastata, opettaa (WSOY, 3. painos 2010, ensimmäinen painos 1972), joka aikanaan uudisti aforismiperinnettä sarjallisuudellaan. Sieltä poimittakoon tätä pilvistä syksyistä päivää valaisemaan kyyninen/anarkistinen toteamus: "En halua muuttaa tätä järjestelmää toiseksi. Se on jo kyllin huono."

Ja aika hapan on tämäkin, Ikuisen rauhan ajan avaus: " Hirsipuun juurelle saakka minä olen uskollinen kuninkaille. Siitä ylöspäin olen minä hirsipuulle uskollinen."

Minä näen, vihdoinkin!

Tässä tulee tunnustus. En ole tänä vuonna lukenut yhtään romaania. Syy on yksinkertainen: en ole pystynyt, koska näköni on kaihin myötä huonontunut salakavalasti. 

Mutta nyt olen kaihileikkauksessa käynyt ja järkyttynyt. Maailma on valoisia ja kirkas. Olin unohtanut miltä tuntuu, kun näkee hyvin. Ensimmäisenä kirjana tartun... Niin, en vielä tiedä mihin. Mutta sen tiedän, että lukemisesta voi taas saada iloa.

Ymmrrän ihmisiä, jotka tuskailevat kaihin kanssa, että milloin se on niin pahana että pääsee leikkausjonoon. Minä odotin jonossa vuoroani hieman yli kuusi kuukautta.

Muistuu  mieleen erään nuoren lehtimyyjän tokaisu: Vaikuttaa siltä, että kaihi, kuolema ja minä hätyyttelemme samoja ihmistä.