David Foster Wallacen elämä ja teot

Häpeän kevyt puna poskillani tunnustan, että en ole lukenut yhtään yhdysvaltalaisen David Foster Wallacen (1962-2008) romaania tai esseekokoelmaa. Wallacea pidetään yhtenä merkittävimmistä  sukupolvensa kirjailijoista. Mutta olen lukenut Miki Liukkosen O:n (2017), jota monesti on verrattu (ta Wallacen pääteokseen, vuonna 1996 ilmestyneeseen Infinite Jestiin (Päättymätön riemu, suom. Tero Valkonen, Siltala 2020). Liukkonen vaikuttaisi on Wallacensa lukeneen.

Hetken mielijohteesta lainasin kirjastosta D. T. Maxin kirjoittaman elämäkerran, jonka nimi suomeksi on vähemmän houkutteleva, mutta ytimekäs: David Foster Wallace (suom. Heikki Karjalainen, Siltala 2020). Alkuteoksella on paljon moniselitteisempi nimi: Every Love Story is a Ghost Story. Life of David Foster Wallace (2012).

Maxin kirjoittama elämäkerta nojaa laajaan haastatteluaineistoon. En ole aiemmin nähnyt niin paljon kiitettävien nimiä kirjan lopussa kuin tässä. Max antaa perusteellisen ja yksityiskohtiin menevän kuvan omien demoniensa repimästä kirjailijasta, joka oli myös haluttu kirjallisuuden opettaja.

Wallace kärsi aikuisen ikänsä masennuksesta, sai siihen lääkitystä, joka lopulta koitui hänen kohtalokseen. Lääkityksen vaihto epäonnistui ja Wallace teki itsemurhan. Hänen kolmas romaaninsa The Pale King ilmestyi postuumisti. Ylipäätään Wallacen kirjallinen tuotantoon. sisältyy myös novelleja, esseitä (muun muassa tenniksestä) ja lehtikirjotuksia. Esikoisromaani The Broom of the System ilmestyi 1987.

Maxin elämäkerta on eittämättä onnistunut, jos sen lukee kiinnostuneena ilman, että tuntee kohteena olevan kirjailijan tuotantoa. Pitäisi varmaan hankkia seuraavaksi tuhatsivuinen Infinite Jest. Suomeksi tosin, sillä alkukielinen saattaa olla hivenen haasteellinen...

Journalismin vaikeudet Kabulissa

Television uutisraporteista on jäänyt mieleen huivipäinen suomalainen naistoimittaja Maija Liuhto. Hän raportoi asiantuntevasti erityisesti Afganistanista, jossa myös asui vuosina 2015-2018. Kirjassaan Toimittajana Kabulissa (WSOY 2022) Liuhto kertoo toimittajan työnsä taustoista ja juttukeikoista eri puolilla Afganistania. Samalla lukijalle syntyy kuva monimutkaisesta konfliktista, jota myös suomaliset ovat hoitamassa. Afganistan oli myös suurin meikäläisen kehitysavun saaja. Vuosina 2002-2021 sinne annettiin Suomesta yhteensä 745 miljoonaa euroa, josta 415 miljoonaa kehitysapuun ja 330 kriisinhallintaan.

Toimittajana Kabulissa auttaa  myös ymmärtämään, miksi Taleban otti maan niin nopeasti hallintaansa 2021, kuin länsimaat Yhdysvaltojen johdolla vetäytyivät. Vuosikymmeniä jatkunut Afganistanin "länsimaistamien" katosi yhdessä yössä. Mikä meni pieleen? Minne katosivat miljardit, jota maan jälleenrakentamiseksi sinne laitettiin?

Suurin syy epäonnistumiseen Afganistanissa oli länsimaiden, eritoten Yhdysvaltojen, piittaamattomuus ja ymmärtämättömyys maan historiasta ja sisäisestä dynamiikasta. Länsiliittoutuma syyllistyi myös rikollisiin pommituksiin. Valtaan nostettu afgaanijohto oli vieraantunut ja korruptoitunut. Länsi kulki Afganissa itseriittoisesti ja laput silmillään.

Maija Liuhto näkee myös syytä mediassa, joka pääosin raportoi vain Kabulin näkökulmasta. Pääkaupunkia ympäröimä maaseutu oli henkisesti ja kulttuurisesti toista maata kuin Kabulin kuplassa elävät tajusivat. Liuhto itsekin myöntää- tehneensä juttuja lännen ja Kabulin näkökulmasta, sillä juttumatkoja Talebanin hallitsemille alueille ei turvallisuussyitä voinut tehdä. Kirjan lopussa kerrottu matka Sanginiin avasi viimeistään Liuhdon silmät.

Toimittajana Kabulissa on lukemisen arvoinen kirja jokaiselle, jota maailmanpolitikka ja media kiinnostavat. Minua kiinnosti.

.

Eläköön kirjasto

Pakko tunnustaa, kävin piiiitkästä aikaa kirjastossa. Korttini ei  enää ollut voimassa, mutta sain saman tien uuden. Olin tullut varta vasten lainaamaan tiettyä kirjaa, mutta nappasin mukaan myös toisen eli Päiväkirjojen jäljillä (Vastapaino 2020). Sen ovat toimittaneet Maarit Leskelä-Kärki, Karoliina Sjö ja Liisa Lalu. Kirjan alaotsikko on historiantutkimus ja omasta elämästä kirjoittaminen. Eläköön herätelaina!

Kävin katsomassa HAMissa viggo Wallensköldin näyttelyä. Hän on ehdottomia suosikkejani nykytaiteilijoiden joukossa. Erityisesti uuden kirjastokortin haltijaa ilahdutti maalaus nimeltä Kirjasto (2014). Sitä voi ihailla yllä. Huomaa sähköjohto, joka tuo eloa kirjaston ylevöitettyyn käyttäjään, vai virkailijako se on...

Aion jatkossakin käydä kirjastossa ja taidenäyttelyissä.

P.S. Ainakin Töölön kirjastoon toivotettiin myös koirat tervetulleiksi. Pitää ottaa seuraavalla kerralla Dali mukaan.

Kynässä tulivuoren laavaa ja mustaa maata

Olen pitkään unelmoinut mustekynästä, joka on väriltään oranssia ja mustaa. Se on klassinen väriyhdistelmä ja sellainen löytyy muutamilta valmistajilta. Silmäni ovat kiinnittyneet italialaisiin Leonardoon ja Mairoaan. Kumpikin on napolilainen kynänvalmistaja, lähtöisin samasta, nyt jo konkurssin tehneestä Deltasta. Kuvien perusteella Leonardon Momento Magico DNA ja Maioran Mitho muistuttavat erehdyttävästi toisiaan. Niissä on samanlainen klipsikin.  Hatun vyön kuviointi on aavistuksen erilainen. Mutta Leonardon terästeräinen malli on mäntätäyttöinen ja musteikkunallinen. Maioran vastaava on patruuna/konvertterikynä ilman ink windowia. Lisäksi Maiora on hieman kalliimpi. Joten, huokaisin syvään, ja rohkaistuin tilaamaan Leonardon. Otin kynään teräksi kokeilumielessä Soft Finen.

Ensivaikutelma Leonardosta on asiallinen, laadukas. Ja kaunis. Kynä sopii käteen luontevasti, sormiote on miellyttävä. Soft-terä on hieman oudon näköinen hassuine sivuhalkioineen. Terä niiaa kirjoitettaessa hyvin, mutta perusvaikutelma on silti yllättäen kova. Vasta riittävästi painettaessa mustetta vapautuu enemmän ja kirjoitusjäljestä tulee hieman eläväinen, mutta ei ratkaisevasti. Jotenkin olin kuvitellut sen olevan sulavampi.

Kynän outo nimi Momento Magico DNA tarkoittaa, että se kuuluu Leonardon laajaan Momento-sarjaan, Magico DNA viittaa kyseiseen malliin. DNA on tarkoittavinaan, että oranssi on tulivuoren laavan väri ja musta edustaa maan väriä.

Näkikö Aleksis Kivi amiraaliperhosen?

Vesa Haapalan romaani Alexis (Otava) on biofiktio. Haapala kirjoittaa Aleksis Kiven kuvitteellisen päiväkirjan vuosilta 1866-70, jolloin Kivi asui Siuntiossa. Päähenkilö on historiallinen hahmo, päiväkirja on sekoitus faktaa ja fiktiota kiinnostavalla tavalla. Haapala myös tavoittelee Kiven kielen tyyliä ja tapaa.

Sallittakoon yksi tosikkomainen huomio. Haapala antaa Kiven tunnistaa (sivulla 124) vuonna 1867 kanervikossa lentävän perhosen, amiraalin eli Vanessa atalantan. Tiettävästi lajista on ensimmäinen tieteelle raportoitu havainto Uudeltamaalta vasta pari vuotta myöhemmin eli 1869 (https://perhoset.fi/historia/nymphalidae2/van-atalanta.htm). Romaanin Kivi viittaa perhosen lajinimeen atalanta eli Atalante, joka on kreikkalaisen  mytologian sankaritar. Olisiko oikea Kivi tuntenut perhoset noin hyvin?

Olen muutaman kerran aiemminkin huomannut, että luontoon liittyvät kuvaukset fiktioissa eivät aina osu kohdalleen historiallisesti. Nykyisin tavalliset lajit, kuten vaikkapa mustarastas, lupiini tai metsäkauris, eivät ole sitä olleet edellisillä vuoisisadoilla tai edes vuosikymmenillä.

Pehmeäkantiset saavat kyytiä

Huh. Pakko taas ruopata perheen kirjahyllyä ja penkoa pahvilaatikoita, joissa olen tuonut työpaikalta kirjoja kotiin. Niitä on kerääntynyt vuosien saatossa kiusallisen paljon.  Lähtöpassin saavat ensi alkuun pehmytkantiset, joita ei ole tarkoitus (enää) lukea, kuten esimerkiksi seuraavat:

A.J. Cronin: Vihreät vuodet (1953, "kertomus pienen skotlantilaispojan opintovuosista ja ensirakkaudesta")

Juhani Ikonen: Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton Taloussuhteet (1975)

Heinz Barüske: Skandinavische Märchen (1974)

Rimo Juntunen: Lepänkävyt (1977, SAPO-sarja)

Riittakatriina Manninen (toi,) Vanha uusiksi - 80-luku alkuun (1980)

Delacorta: Diva (1984, ruotsinkielinen)

Bo Strömstedt: Löpsedeln och insdan (1995, olen lukenut, journalistimuistelmat)

 

Mikkelinpäivän angelologinen rukous

 

Jumala,

maailman luoja,

elämän ylläpitäjä.

Anna meille enkeleitä olemaan vertauskuvia sinun läsnäolostasi ja varjeluksestasi.

Anna meille enkeleitä olemaan lohtuna mielikuvissa, kun katselemme maailmaa ympärillämme.

Anna meille enkeleitä aina, kun tarvitsemme näköaloja todellisuuden moniin kerroksiin.

Anna meille enkeleitä, siivekkäitä ja siivettömiä, lähelle tulevia ja taivaallisia.

Olkoon jokainen enkeli totta.

Olkoon jokainen enkeli valepuku, jonka sinä, Jumala, puet päällesi kun vaikutat keskuudessamme.

Kiitos enkeleistä.

Aamen.