Näkikö Aleksis Kivi amiraaliperhosen?

Vesa Haapalan romaani Alexis (Otava) on biofiktio. Haapala kirjoittaa Aleksis Kiven kuvitteellisen päiväkirjan vuosilta 1866-70, jolloin Kivi asui Siuntiossa. Päähenkilö on historiallinen hahmo, päiväkirja on sekoitus faktaa ja fiktiota kiinnostavalla tavalla. Haapala myös tavoittelee Kiven kielen tyyliä ja tapaa.

Sallittakoon yksi tosikkomainen huomio. Haapala antaa Kiven tunnistaa (sivulla 124) vuonna 1867 kanervikossa lentävän perhosen, amiraalin eli Vanessa atalantan. Tiettävästi lajista on ensimmäinen tieteelle raportoitu havainto Uudeltamaalta vasta pari vuotta myöhemmin eli 1869 (https://perhoset.fi/historia/nymphalidae2/van-atalanta.htm). Romaanin Kivi viittaa perhosen lajinimeen atalanta eli Atalante, joka on kreikkalaisen  mytologian sankaritar. Olisiko oikea Kivi tuntenut perhoset noin hyvin?

Olen muutaman kerran aiemminkin huomannut, että luontoon liittyvät kuvaukset fiktioissa eivät aina osu kohdalleen historiallisesti. Nykyisin tavalliset lajit, kuten vaikkapa mustarastas, lupiini tai metsäkauris, eivät ole sitä olleet edellisillä vuoisisadoilla tai edes vuosikymmenillä.

Pehmeäkantiset saavat kyytiä

Huh. Pakko taas ruopata perheen kirjahyllyä ja penkoa pahvilaatikoita, joissa olen tuonut työpaikalta kirjoja kotiin. Niitä on kerääntynyt vuosien saatossa kiusallisen paljon.  Lähtöpassin saavat ensi alkuun pehmytkantiset, joita ei ole tarkoitus (enää) lukea, kuten esimerkiksi seuraavat:

A.J. Cronin: Vihreät vuodet (1953, "kertomus pienen skotlantilaispojan opintovuosista ja ensirakkaudesta")

Juhani Ikonen: Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton Taloussuhteet (1975)

Heinz Barüske: Skandinavische Märchen (1974)

Rimo Juntunen: Lepänkävyt (1977, SAPO-sarja)

Riittakatriina Manninen (toi,) Vanha uusiksi - 80-luku alkuun (1980)

Delacorta: Diva (1984, ruotsinkielinen)

Bo Strömstedt: Löpsedeln och insdan (1995, olen lukenut, journalistimuistelmat)

 

Mikkelinpäivän angelologinen rukous

 

Jumala,

maailman luoja,

elämän ylläpitäjä.

Anna meille enkeleitä olemaan vertauskuvia sinun läsnäolostasi ja varjeluksestasi.

Anna meille enkeleitä olemaan lohtuna mielikuvissa, kun katselemme maailmaa ympärillämme.

Anna meille enkeleitä aina, kun tarvitsemme näköaloja todellisuuden moniin kerroksiin.

Anna meille enkeleitä, siivekkäitä ja siivettömiä, lähelle tulevia ja taivaallisia.

Olkoon jokainen enkeli totta.

Olkoon jokainen enkeli valepuku, jonka sinä, Jumala, puet päällesi kun vaikutat keskuudessamme.

Kiitos enkeleistä.

Aamen.  

Pitkästä aikaa Kingiä

Olen lukenut Stephen Kingiltä varmaan useamman kirjan kuin keneltäkään muulta. Mutta en silti ole lukeut läheskään kaikkea Kingiä, jota tuntuu ilmestyvän solkenaan. Edellinen lukemani taisi olla 2020 suomeksi ilmestynyt Keveys. Erinomainen, pienimuotoinen, selkeä tarina, ikään kuin ylipitkä novelli, toisin kuin tiiliskivimäiset Kingit usein. Keveys kertoo laihtumisesta, ystävyydestä ja jäähyväistä elämälle.

Tuorein King-suomennos (Ilka Rekiaro, WSOY) on Myöhemmin. Luin sen juuri. Se kertoo pojasta, joka näkee kuolleita - kuolleet puhuvat aina totta ja tulevat paljastaneeksi salaisuuksia. Hyvä niin, mutta asiaan saattaa liittyä muutakin... Kyse on jälleen kerran kasvutarinasta, vaikka kertoja uskottelee, että kyse on kauhusta. Kirjan alussa päähenkilö on alle kymmenen, kertojana ollessaan 22-vuotias.

Usein olen säästänyt Kingit lomalukemiseksi, mutta vielä en ole vapaalla. Jos loman koittaessa tekee mieli, niin Mersumies on hyllyssä vielä lukematta.

Aina löytyy syy ostaa uusi kynä

Työpaikkani muutti uuteen osoitteeseen. Se oli mielestäni hyvä ja kunniallinen (teko)syy ostaa uusi ns. ”parempi mustekynä”. Ajatuksissa oli ennakkoon käynyt muuan italialainen, mutta päädyinkin saksalaiseen ja hieman erikoisempaa toteutukseen.  Olin nähnyt sen muutama viikko aikaisemmin livenä Helsingin Arkadiankadulla Widemarkilla, jossa heillä on esillä varsin hyvä valikoima Lamy-kyniä. Hyllyyn oli ilmestynyt uusi Dialog CC (virallisesti dialog cc), valkoisena ja tummansinisenä. Jälkimmäinen kiehtoi enemmän.

Dialog CC on hatuton eli ilman teräsuojusta (capless), sillä terä vetäytyy rungon sisälle pienellä kierreliikkeellä. Näkyviin jää vain kullanvärinen suojakilpi. Vastaavia mekanismeja on esillä mallistossa muutamilla muillakin mustekynävalmistajilla, kuten Pilotilla ja Platinumilla. Montblancin tuotannostakin sellainen löytyi vielä jokunen vuosi sitten. Mekanismi on tuttu kuulakärkikynistä, joissa terä menee suojaan yleensä napsauttamalla, mutta myös kiertämällä. Piiloteräinen mustekynä on arvatenkin tarkoitettu taskussa pidettäväksi.

Dialog CC on uudistettu, ”uudelleen koseptoitu”, versio vanhemmasta Dialog 3:sta, joka esiteltiin 2012. Dialog CC julkistettiin 2020, mutta kaupoissa sitä on ollut vasta viime vuodesta lähtien. Uusi versio on selvästi lyhyempi.  Kynästä puuttuu klipsi, siinä on pieni metallilaatta, stopperi, jonka tehtävä on estää kynän pyöriminen ja niin ollen putoaminen pöydältä. CC:n terä on titaania ja kultaa (14k). Se muistuttaa nopealla vilkaisulla Lamyn perusterää, mutta tarkemmin katsottuna erojakin löytyy. Dialog CC kirjoittaa lamymaisen pehmeästi, sen rungon sormituntuma on torpedomainen, joka miellyttää minua, mutta voin ymmärtää, jos joku kokee sen liian tuhtina tai raskaana, koska varsinaisen sormien pidikealue puuttuu. Kynän mukana tulee muunnin eli konvertteri, mutta mustepatruunatkin käyvät. Dialog cc:n ostaja saa myös tukevan nahkaisen kynäkotelon. Silmiinpistävä muotoiluyksityiskohta löytyy kynävarren päästä, joka on kaareva ja väriltään kultaa. Hieman se minua aluksi esteettisesti arvelutti.

Kaiken kaikkiaan Lamy Dialog CC on tyylikäs, modernia designia henkivä ja teknisesti kiinnostava kirjoitusväline. Sillä on pääosin mutkatonta kirjoittaa, kuten Lamyilla yleensäkin. Itse asiassa terän pyöräyttäminen pehmeästi esiin tuottaa paljon lapsekasta iloa ja samalla omat ajatukset ikään kuin terhentyvät: se, mitä kynällä kirjoittaa, olkoon merkityksellistä. 

 

TWSBI on maineensa veroinen

Pitkään hämmästelin Facebookin mustekynäryhmissä esiteltäviä kyniä, joiden merkki on TWSBI. Ihmeellisiä läpinäkyviä tekeleitä. Niitä kehuttiin joka käänteessä. Päätin, että minä en sellaista osta. Paitsi että nyt olen ostanut.

Malliksi valikoitui pohdintojen jälkeen Diamond 580 AL R. Se on mäntätäyttöinen ja niin sanottu demonstrator eli läpinäkyvä, kuten iso osa TWSBI:n tuotteista. Yksi syy hankintaan oli, että kynään sai stub-terän (”tynkäterän”), tässä tapauksessa kokoa 1.1. Halusin kokeilla, millaista tuollaisella lattapäisellä terällä on kirjoittaa. Hyvähän sillä, tekee pakosta käsialasta jotenkin kulmikkaampaa ja selvempää. Mutta vaatii vielä totuttelua. Jokin kaunokirjoittamisen, kalligrafian fiilis stubilla tulee. Terää ylös- tai alaspäin liikutettaessa tulee paksua jälken, sivusuunnsa ohutta. Teksti on eläväistä.

TWSBI Diamond tuntuu jotenkin industrial-meinigiltä eli työkalumaiselta, jonka suunnittelussa on käytetty desingsilmää. Kynässä on preussinsiniset alumiiniosat ja muuten se on läpinäkyvä. Kynävarsi on ”timanttihiottu”, siinä on viisteitä, jotka saavat mustesäiliön sisällön ja kynävarren välkehtimään lievästi valon mukaan. Montblancin Royal Blue on todella upean väristä säiliössä. Laadukkaan oloinen muovikynä, miellyttävä pitää kädessä. Ilo kirjoittaa. Jotenkin vertasin sitä Lamyn Safari Vistaan, joka sattui olemaan patrunoituna työpöydälläni, kun Diamond saapui Firenzestä (Stilograficasta). TWSBI 580:n hinnalla olisin saanut kolme Vistaa, neljännenkin, kun postikulut lasketaan mukaan… TWSBI on laadukkaamman oloinen, mutta olen yhä myös Safarien ystävä. Ne ovat huolettomia ja edullisia arkikyniä repussa mukana kuljetettaviksi. Vaihdoin juuri ennen TWSBIn hankintaa Vistaani M-terän, sillä B-terä oli jotenkin hankala.

Ainoana arkikynänä stub-Diamond saattaisi olla hieman haasteellinen, esimerkiksi pienten kalenterimerkintöjen tekemiseen. No, useimmissä tilanteissa kynällä pärjäisi, mutta sillä on muutakin käyttöä, kuten käsilan parantamisen apuväline.

TWSBI 580 on evoluutiomalli alkuperäisestä ja aikanaan vallankumouksellisesta firman esittelemästä 530-mallista ja sitä seuranneesta 540-mallista. Usein 580:stä verrataan TWSBIn Ecoon, joka on noin puolta halvempi. Sitäkin harkitsin, mutta 580 on ”vakavamman” näköinen laite, vaikka toiminnallisesti eroja ei juuri ole. Terät ovat saman valmistajan (Jowo), mutta eri kokoiset, Ecossa hivenen pienempi.

TWSBI on taiwanilainen kynä. Nimen takana on vuosikymmeniä  kirjoitusvälineitä ja muita muovituotteita toisille brändeille alihankintana valmistanut Ta Shin Precision, joka päätti 2009 alkaa tehdä kyniä niin sanotusti omaan piikkiin. Filosofiana oli yhdistää perinne ja moderni ote. Syntyi Tai Peissä pääkonttoria pitävä TWSBI. Brändin kummallinen nimi tulee sanoista ”Kolmen kulttuurin sali”, kiinaksi ”Sang Wen Tang”. Nimi viittaa kiinalaisen kalligrafian historiaan. ”Sang Wen Tang” kääntyi nurinpäin muotoon TWS ja siihen liitettiin kirjoitusmerkki Bi, joka kirjaimellisesti tarkoittaa kirjoitusvälinettä. Helppoa, eikö, TWSBI.

 

Rinnakaisen todellisuuden päiväkirja

 Brittiläisen Susanna Clarken esikoisromaani Jonathan Strange & Herra Norrell (suom. Helena Bützov, WSOY) oli kuvaus rinnakkaishistoriasta. Teos oli huikea maailmanmenestys. Clarken toinen romaani Piranesi on myös rinnakkaismaailman kuvaus. Teos tuntuu tapahtuvan tyhjiössä, kuvitellussa hiljaisuuden, veden kohinan ja valtavien patsaiden täyttämien salien rinnakkaismaailmassa.

Päähenkilö, jota kutsutaan Piranesiksi, kirjoittaa päiväkirjaa elämästään kummallisessa talossa, jota lukija alkaa tulkita maailman vertauskuvana. Onko kyse ekokatastrofin jälkeisestä maailmasta vai filosofisesta haahuilusta?

Olipahan mieleen jäävä, vahva, jopa mystinen lukukokemus.