keskiviikko 6. heinäkuuta 2022

Pitkästä aikaa Kingiä

Olen lukenut Stephen Kingiltä varmaan useamman kirjan kuin keneltäkään muulta. Mutta en silti ole lukeut läheskään kaikkea Kingiä, jota tuntuu ilmestyvän solkenaan. Edellinen lukemani taisi olla 2020 suomeksi ilmestynyt Keveys. Erinomainen, pienimuotoinen, selkeä tarina, ikään kuin ylipitkä novelli, toisin kuin tiiliskivimäiset Kingit usein. Keveys kertoo laihtumisesta, ystävyydestä ja jäähyväistä elämälle.

Tuorein King-suomennos (Ilka Rekiaro, WSOY) on Myöhemmin. Luin sen juuri. Se kertoo pojasta, joka näkee kuolleita - kuolleet puhuvat aina totta ja tulevat paljastaneeksi salaisuuksia. Hyvä niin, mutta asiaan saattaa liittyä muutakin... Kyse on jälleen kerran kasvutarinasta, vaikka kertoja uskottelee, että kyse on kauhusta. Kirjan alussa päähenkilö on alle kymmenen, kertojana ollessaan 22-vuotias.

Usein olen säästänyt Kingit lomalukemiseksi, mutta vielä en ole vapaalla. Jos loman koittaessa tekee mieli, niin Mersumies on hyllyssä vielä lukematta.


tiistai 14. kesäkuuta 2022

Aina löytyy syy ostaa uusi kynä


Työpaikkani muutti uuteen osoitteeseen. Se oli mielestäni hyvä ja kunniallinen (teko)syy ostaa uusi ns. ”parempi mustekynä”. Ajatuksissa oli ennakkoon käynyt muuan italialainen, mutta päädyinkin saksalaiseen ja hieman erikoisempaa toteutukseen.  Olin nähnyt sen muutama viikko aikaisemmin livenä Helsingin Arkadiankadulla Widemarkilla, jossa heillä on esillä varsin hyvä valikoima Lamy-kyniä. Hyllyyn oli ilmestynyt uusi Dialog CC (virallisesti dialog cc), valkoisena ja tummansinisenä. Jälkimmäinen kiehtoi enemmän.

Dialog CC on hatuton eli ilman teräsuojusta (capless), sillä terä vetäytyy rungon sisälle pienellä kierreliikkeellä. Näkyviin jää vain kullanvärinen suojakilpi. Vastaavia mekanismeja on esillä mallistossa muutamilla muillakin mustekynävalmistajilla, kuten Pilotilla ja Platinumilla. Montblancin tuotannostakin sellainen löytyi vielä jokunen vuosi sitten. Mekanismi on tuttu kuulakärkikynistä, joissa terä menee suojaan yleensä napsauttamalla, mutta myös kiertämällä. Piiloteräinen mustekynä on arvatenkin tarkoitettu taskussa pidettäväksi.

Dialog CC on uudistettu, ”uudelleen koseptoitu”, versio vanhemmasta Dialog 3:sta, joka esiteltiin 2012. Dialog CC julkistettiin 2020, mutta kaupoissa sitä on ollut vasta viime vuodesta lähtien. Uusi versio on selvästi lyhyempi.  Kynästä puuttuu klipsi, siinä on pieni metallilaatta, stopperi, jonka tehtävä on estää kynän pyöriminen ja niin ollen putoaminen pöydältä. CC:n terä on titaania ja kultaa (14k). Se muistuttaa nopealla vilkaisulla Lamyn perusterää, mutta tarkemmin katsottuna erojakin löytyy. Dialog CC kirjoittaa lamymaisen pehmeästi, sen rungon sormituntuma on torpedomainen, joka miellyttää minua, mutta voin ymmärtää, jos joku kokee sen liian tuhtina tai raskaana, koska varsinaisen sormien pidikealue puuttuu. Kynän mukana tulee muunnin eli konvertteri, mutta mustepatruunatkin käyvät. Dialog cc:n ostaja saa myös tukevan nahkaisen kynäkotelon. Silmiinpistävä muotoiluyksityiskohta löytyy kynävarren päästä, joka on kaareva ja väriltään kultaa. Hieman se minua aluksi esteettisesti arvelutti.

Kaiken kaikkiaan Lamy Dialog CC on tyylikäs, modernia designia henkivä ja teknisesti kiinnostava kirjoitusväline. Sillä on pääosin mutkatonta kirjoittaa, kuten Lamyilla yleensäkin. Itse asiassa terän pyöräyttäminen pehmeästi esiin tuottaa paljon lapsekasta iloa ja samalla omat ajatukset ikään kuin terhentyvät: se, mitä kynällä kirjoittaa, olkoon merkityksellistä. 



 

lauantai 2. huhtikuuta 2022

TWSBI on maineensa veroinen

Pitkään hämmästelin Facebookin mustekynäryhmissä esiteltäviä kyniä, joiden merkki on TWSBI. Ihmeellisiä läpinäkyviä tekeleitä. Niitä kehuttiin joka käänteessä. Päätin, että minä en sellaista osta. Paitsi että nyt olen ostanut.

Malliksi valikoitui pohdintojen jälkeen Diamond 580 AL R. Se on mäntätäyttöinen ja niin sanottu demonstrator eli läpinäkyvä, kuten iso osa TWSBI:n tuotteista. Yksi syy hankintaan oli, että kynään sai stub-terän (”tynkäterän”), tässä tapauksessa kokoa 1.1. Halusin kokeilla, millaista tuollaisella lattapäisellä terällä on kirjoittaa. Hyvähän sillä, tekee pakosta käsialasta jotenkin kulmikkaampaa ja selvempää. Mutta vaatii vielä totuttelua. Jokin kaunokirjoittamisen, kalligrafian fiilis stubilla tulee. Terää ylös- tai alaspäin liikutettaessa tulee paksua jälken, sivusuunnsa ohutta. Teksti on eläväistä.

TWSBI Diamond tuntuu jotenkin industrial-meinigiltä eli työkalumaiselta, jonka suunnittelussa on käytetty desingsilmää. Kynässä on preussinsiniset alumiiniosat ja muuten se on läpinäkyvä. Kynävarsi on ”timanttihiottu”, siinä on viisteitä, jotka saavat mustesäiliön sisällön ja kynävarren välkehtimään lievästi valon mukaan. Montblancin Royal Blue on todella upean väristä säiliössä. Laadukkaan oloinen muovikynä, miellyttävä pitää kädessä. Ilo kirjoittaa. Jotenkin vertasin sitä Lamyn Safari Vistaan, joka sattui olemaan patrunoituna työpöydälläni, kun Diamond saapui Firenzestä (Stilograficasta). TWSBI 580:n hinnalla olisin saanut kolme Vistaa, neljännenkin, kun postikulut lasketaan mukaan… TWSBI on laadukkaamman oloinen, mutta olen yhä myös Safarien ystävä. Ne ovat huolettomia ja edullisia arkikyniä repussa mukana kuljetettaviksi. Vaihdoin juuri ennen TWSBIn hankintaa Vistaani M-terän, sillä B-terä oli jotenkin hankala.

Ainoana arkikynänä stub-Diamond saattaisi olla hieman haasteellinen, esimerkiksi pienten kalenterimerkintöjen tekemiseen. No, useimmissä tilanteissa kynällä pärjäisi, mutta sillä on muutakin käyttöä, kuten käsilan parantamisen apuväline.

TWSBI 580 on evoluutiomalli alkuperäisestä ja aikanaan vallankumouksellisesta firman esittelemästä 530-mallista ja sitä seuranneesta 540-mallista. Usein 580:stä verrataan TWSBIn Ecoon, joka on noin puolta halvempi. Sitäkin harkitsin, mutta 580 on ”vakavamman” näköinen laite, vaikka toiminnallisesti eroja ei juuri ole. Terät ovat saman valmistajan (Jowo), mutta eri kokoiset, Ecossa hivenen pienempi.

TWSBI on taiwanilainen kynä. Nimen takana on vuosikymmeniä  kirjoitusvälineitä ja muita muovituotteita toisille brändeille alihankintana valmistanut Ta Shin Precision, joka päätti 2009 alkaa tehdä kyniä niin sanotusti omaan piikkiin. Filosofiana oli yhdistää perinne ja moderni ote. Syntyi Tai Peissä pääkonttoria pitävä TWSBI. Brändin kummallinen nimi tulee sanoista ”Kolmen kulttuurin sali”, kiinaksi ”Sang Wen Tang”. Nimi viittaa kiinalaisen kalligrafian historiaan. ”Sang Wen Tang” kääntyi nurinpäin muotoon TWS ja siihen liitettiin kirjoitusmerkki Bi, joka kirjaimellisesti tarkoittaa kirjoitusvälinettä. Helppoa, eikö, TWSBI.



 

perjantai 1. huhtikuuta 2022

Rinnakaisen todellisuuden päiväkirja

 Brittiläisen Susanna Clarken esikoisromaani Jonathan Strange & Herra Norrell (suom. Helena Bützov, WSOY) oli kuvaus rinnakkaishistoriasta. Teos oli huikea maailmanmenestys. Clarken toinen romaani Piranesi on myös rinnakkaismaailman kuvaus. Teos tuntuu tapahtuvan tyhjiössä, kuvitellussa hiljaisuuden, veden kohinan ja valtavien patsaiden täyttämien salien rinnakkaismaailmassa.

Päähenkilö, jota kutsutaan Piranesiksi, kirjoittaa päiväkirjaa elämästään kummallisessa talossa, jota lukija alkaa tulkita maailman vertauskuvana. Onko kyse ekokatastrofin jälkeisestä maailmasta vai filosofisesta haahuilusta?

Olipahan mieleen jäävä, vahva, jopa mystinen lukukokemus.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Taidemaalarin houreinen kuolema

Irlantilaissyntyinen brittitaitelija Farncis Bacon (1908-1992) on yksi modernin taiteen tunnetuompia taidemaalareita. Hänen töistään on maksettu huutokaupoissa häkellyttäviä summia, parhaasta 23 miljoonan euroa. Baconin ekspressiivissä töissä on usein vääristyneitä ihmisiä kärsimyksen ja tuskan äärirajoilla. Eivät mitään kaunotaidetta, vaan modernin ihmisen elämäntnnon manifestaatioita.

Bacon kuoli Madridissa. Sinne pienen hoitokotiin sijoittuu myös Max Porterin pienoisromaani Francis Baconin kuolema (suom. Irmeli Ruuska, WSOY). Erikoinen ja intensiivinen lukukokemus. Kirja etenee eräänlaisina viimeisiä tauluina, joita houraileva taitelija näkee, kokee tai muistelee. Teksti on tajunnanvirtaa, yritystä pitää kiinni elämästä, joka pakenee. Baconin tajuntapauhe on rujoa ja suoraa kuten hänen työnsä.

Kirjassa on 68 sivua, johon sisältyy useita tyhjiä lehtiä lukujen eli taulujen välillä. Pienoisromaani? Vai novelli, jolla on romaanimainen muoto?

torstai 24. maaliskuuta 2022

Paksu Passio on ilo lukea

Tuli luettua tuhti kirja. Kannatti. Finlandia-ehdokkaana ollut Passio on Pirkko Saision taidonnäyte. Hän sai juuri romaanistaan kirkon kultuuripalkinnon. "Saisio vie lukijan notkeasti eri tilanteisiin ja kuljettaa tarinaa ajasta toiseen asettamalla lukijan seuraamaan elämän iloja ja tragiikkaa. Tätä heijastaa talouden ja vallankäytön rajat niin juutalaisessa kulttuurissa kuin neuvostoajan vankileirillä. Juonen ytimessä kulkee kulta-aarre, ja keskiössä on ennen kaikkea ihmisen kurkottaminen onneen, rakkauteen ja toivoon", palkintoperusteissa todetaan.

"Passion henkilöt katsovat kirkkoon ja Jumalaan ja etsivät vastausta. Saisio ei tarjoa pysyvää ja yksinkertaista vastausta, vaan kirjan juoni – tai sen puuttuminen – on kuva eurooppalaisen ihmisen etsinnän jatkumisesta."

Yli 700-sivuinen Passio laukkaa hengästyttävästi, eri puolille huojuen, historiaa, kärsimystä ja ihmisen paikkaa elämän virrassa myötätunnolla kuvaten.

Lue arvioni kirjasta täältä eli Kotimaa.fi:stä

maanantai 3. tammikuuta 2022

Tuhti Maiora on miellyttävä tuttavuus

Italiainen kynänvalmistaja Delta nautti takavuosina suosiota ainakin alan harrastajien piirissä. Nino Marinon, Ciro Matronen ja Mario Muscenten perustama firma toimi vuosina 1982-2017. Deltan perillisinä on syntynyt (ainakin) neljä uutta kynäbrändiä. Kynäharrastajat tuntevat niistä ehkä parhaiten Leonardon (koko brändinimeltään Leonardo Officiana Italia), jonka takana ovat Ciro Matronen poika ja tytär Salvatore ja Mariafrancesca Matrone.

Meillä päin vähemmän tunnettu perillinen on Deltan toisen perustajan Nino Marinon uusi, vuonna 2018 Napolissa perustettu yritys Maiora Pen Company. Firman nimi tulee latinankielisestä fraasista ”ad maiora” eli ”kohti suurempaa”.

Maiora Pen Companyllä on kolme kynäbrändiä. Ensinnäkin Nettuno (Nettuno 1911), Italian vanhin yhä toiminnassa oleva kynämerkki. Kynäkulttuuri-ihmisenä Nino Marino on halunnut pelastaa sen. Nettunolla on tarjolla myös kuulakärkikyniä ja rollereita. Toinen, jo selvästi luksukseen hintansakin puolesta viittaava pienten sarjojen brändi on nimetty Nino Marinon itsensä mukaan. Kolmas brändi on Maiora, jonka mallistossa näyttäisi olevan vain mustekyniä.

Jossain vaiheessa italialaisesta kynästä haaveillessani iskin silmäni juuri Maioraan ja erityisesti sen edullisimpaan Impronte-mallistoon. Varsinkin Oversized-malli kiinnosti, sillä sen sai samaan hintaan kuin peruskokoisen - yleensä ylikokoinen on myös ylihintainen. Odotin, että löytäisin Impronten Black Fridayn alesta, mutta juuri se väri, jota tavoittelin, ei ollut listalla missään. Päätin silti tilata sen Appelboomilta. Pari päivää ennen joulua kynä vihdoin saapuikin lahjapaperiin käärittynä.

Luin etukäteen arvioita Maoira Improntesta ja sain niiden perusteella hyvin myönteisen vaikutelman. Hinta-laatu-suhdetta kiiteltiin kilvan. Moni arvioija kiinnitti myös huomiota siihen, että kynässä on selvä Deltan perintö, tunnistettava dna. Lisäksi sitä verrattiin Leonardon Momento Zeroon ja havaittiin paljon samankaltaisuutta, joskin erojakin.

Maiorani F-terä (Jowo 6) on kullanvärinen. Se kirjoittaa hyvin, hieman jäykästi, kuten teräksellä on tapaa. Terä liikkuu ryhdikkäästi jännittävää nihisevää ääntä päästäen paperin pinnalla. Hieman yllätyin, kuinka kapeaa jälkeä terä tekee Rohdian kiiltäväpintaisella paperilla, varsinkin jos sitä vertaa Montblancin F-terään tai jopa Lamy 2000:n EF-terään. Huokoisemmilla papereilla jälki kyllä normalisoituu eli paksunee. Ehkä olisi sittenkin pitänyt ottaa Maioraan mediumterä, no tehty mikä tehty. Toissaalta ohut jälki sopii hyvin moniin käyttötarkoituksiin, kuten pienempään muistikirjaan. Kynän ylikokoinen runko ei ole liioiteltu vaan sitä on poikkeuksellisen miellyttävä pitää kädessä. Kynällä on ilo kirjoittaa ja se tarjoaa virkistävän kontrastin: tuhti kynä, mutta hentoinen kirjoitusjälki (F-terällä ja ainakin Rhodialla).

Valokuvat Maiorani värityksestä tekevät tepposen. Kuvissa kynä näyttää jopa oranssilta tai okralta, mutta todellisuudessa se on sitä vain osittain, sillä kokonasvaikutelma on tumma. Kynän läpikuutavassa varressa on useita sävyosioita, myös hieman kullankimalletta. Jostain syytä valokuvat antavat meripihkaisen oranssin kokonaisvaikutelman – ensin luulin saaneeni jonkin toisen mallin kuin tilaamani, mutta otettuani siitä itse valokuvia ymmärsin, että valo saa kynänvarren hehkumaan. Eloisa ja kiinnostava väritys, jota korostaa matta hattu (teräsuojus) ja perä (mäntäperä, tässä tapauksessa integroidun konvertterin suojus).

Lue Nino Marinon haastattelu Inkedhappiness-sivulta

Lue vertailu Maiora Impronte vs. Leonardo Momento Zero TheGentleman Statioerista