Hieno kynä ja olympiamitalit

Hienot kynät, joita myös luksuskyniksi mainitaan, ovat ilo silmälle ja mielelle. Kukkarolle ne ovat tietysti varsin ahdistavia, toki. 

Kävin Helsingissä Lindroosin myymälässä järjestetyssä tilaisuudessa, jossa oli esillä Montblancin valikoimaa ja muutamia uutuuksia.

Kuvassa olevista kynistä minua miellytti erityisesti tuo sinertävä ja sen vieressä olevat punetavat. Sinertävä on Chamonix'n talviolympialaisten 1924 muistoksi julkaistu täytekynä. Punertavat ovat Pariisin  olympialaisten 1924 -kyniä. Alin puna-kultainen on Montblancin 100-vuotiskynä.

Chamonix'ssa suomi sai toiseksi eniten mitaleja Norjan jälkeen. Suomen saalis oli neljä kultaa ja neljä hopeaa sekä kolme pronssia.

Vuosina 1912-48 kesäolympialaissa oli taidelajeja: arkkitehtuuri, musiikki, kirjallisuus, maalaustaide ja kuvanveisto.

Hieno kynä ei takaa, että sillä kirjoittaisi hienoja ajatuksia tai edes hienoa käsialaa.

Aina saa unelmoida. Kynistä ja olympiamitaleista.

Uusi kirja tulossa, taas

 

Uusi kirja tulossa. Se taitaa olla järjestyksessään 29. kirjoittamani tai toimittamani kirja (osa yhdessä toisten kirjoittajien kanssa). Lajityypiltään Samat siivet kantavat on ns. lahjakirja, isot sivut ja kuvat. Tekstit pohjaavat Kotimaan viikoittain ilmestyviin Luomakunta-sarjan juttuihin. Niistä on valittu sellaisia, joiden tarinaosioissa yhdistyvät linnut ja enkelit.

Kustantajana Sacrum, jonka verkkosivulta kirjaa voi tilata.

Kansikuvassa pikkusieppo (kuva: Martti Santakari).

Erikoinen ja tuottelias vuosi, sillä maaliskuussa ilmestyi Jälleenlöydetty tie.

Kun maisema pysäyttää

Joskus maisema vetää hiljaiseksi. Ei löydy sanoja kuvamaan sitä, mitä silmät näkevät.

Oheinen kuva on otettu Seilin saaressa, joka sijaitsee Paraisten Nauvossa. Miten välittäisit kuvan tunnelman, mitä sanoja käyttäisit? Tyypillinen sisäsaaristomaisema? Järvimaisemaksikin joku tätä voisi erehtyä luulemaan.

Maisemakuvaus on paitsi kirjallisuuden taitolaji myös arkisen kommunikaation välttämättömyys.

Kansakoulun mustekynä

Billnäsin antiikkimessuilta kesällä tarttui mukaan pari vanhaa mustekynää. Toisessa lukee KANSAKOULU. Itse en muista kirjoittaneeni patruunakynillä, vaikka todennäköisesti kirjoitin. Dippikynät ovat kyllä vahvasti muistissa. Tämä burgundi-vintage on merkiltään Artus eli Lamy.

Alun perin (1930-luvulta lähtien) Lamyn tehdas teki Orthos- ja Artus-merkkisiä kyniä. Ensimmäinen Lamyn nimellä tehty kynä tuli markkinoille 1952. Artus-brändi keskittyi halpoihin koululaisten ja opiskelijoiden mustekyniin. Vintage-löytöni lienee 60-luvun peruja. Sen mallinumero on 175.

Kynä maksoi 5 €.

En muista kansakoulussa kirjoittaneeni patruunakynällä vaan irtoteräisellä dippikynällä. Mutta varmaan kirjoitin sellaisella, kotona oli Pelikan-merkkinen kynä, jonka käyttö loppui kun patruunat loppuivat.

Yritys kesärunoksi

 

Kesä koskettaa käsivarttani

kuin hyttysen imukärsä.

Ja talven hikinen kämmen lyö

hauraan elämän liiskaksi

kun sen aika on.

Varhain, oi niin varhain.

Lokit aiheuttavat päänvaivaa

 

Ostin kirjan impulssinomaisesti Virolahden Arktika-päivillä Leerviikissä. Tarkemman tutustumisen jälkeen yllätyin, vaikka "laridismi", eli lokkilajien tunnistus, oli minulle jo entuudestaan tuttua.

Kirjan nimi on Gulls of Europe, North Africa, and the Middle East: An Identification Guide, ja se on opas läntisessä Euraasiassa esiintyvien 45 lokkilajin (alalajeineen) tunnistamiseen. Kirjoittajat Peter Adriaens, Mars Muusse, Philippe J Dubois ja Frédéric Jiguet ovat kotoisin Ranskasta, Hollannista ja Belgiasta, ja teoksen on julkaissut Princeton University Press vuonna 2022.

Lokkien tunnistus voi olla haastavaa, koska niillä on monia eri pukuja, jotka voivat muistuttaa toisten lajien pukuja. Eroja kuitenkin löytyy, kun tietää mitä etsiä. Lajien tunnistaminen edellyttää kokemusta, tarkkaavaisuutta ja usein myös valokuvia.

Jos lintuharrastus vaikuttaa mukavalta ja helpolta, kokeile lokkiharrastusta.

P.S. Teksti on tekoälyn parantelema versio

Oma kirja kirjakaupan hyllyllä

Se tunne kun näkee oman kirjansa kirjakaupassa! Kirja on hyllyllä tasavertaisen muiden kirjojen kanssa. Samalla sitä asettuu osaksi kaupallista tarjontaa, osaksi kilpailua ihmisten huomiosta, kiinnostuksesta ja kukkarosta. Sitä toivoo, että oma hengentuote olisi riittävän merkityksellinen.

Oma kirja kirjakaupassa on kuin itsenäistynyt lapsi. Kirjalla on oma elämä ja sillä on omat siivet. En voi enää tehdä paljon muuta kuin uskoa ja toivoa siipien kestävän.

Kuvassa kirjani Jälleenlöydetty tie - Kuinka kirjoitin hengelliset muistelmat on keskellä. Vasemmalla uskontopsykologian emeritusprofessori Owe Wikströmin muistelmat Muistin käytävillä ja oikealla Heli Pruukkin kirjoittama kirkkoherra-mediapersoona Kari Kanalan elämäkerta tai henkilökuva Pappi ja pelimies.

Kirjani kustantaja on Väyläkirjat. Lähetin käsikirjoituksen sinne tammikuun alkupuolella eräänä maanantaiaamuna. Iltapäivällä Väyläkirjoista soitettiin ja ja kerrottiin, että kirjan alku oli luettu ja että he mieluusti kustantaisivat sen. Olin hämmentynyt, vähemmästäkin, sillä olin varautunut pitkään odotukseen. Käsikirjoitus oli lähetetty myös kahteen muuhun kustantamoon. Niinpä ilmoitin niihin, että kustantaja löytyi jo.

Rovaniemeläinen Väyläkirjat on erikoistunut pohjoisen Suomen aihepiireihin, mutta sillä on myös kirkollisen ja hengellisen kirjallisuuden linja  - siellä on aihepiirin osaamista ja kiinnostusta siihen. Edellä mainittu Wikströmin kirjan on Väyläkirjojen kustantama. Jälleenlöydetyssä tiessä on ainakin yksi kohtaus, jossa ollaan Rovaniemellä (paljon hymiöitä!).