Alun ja lopun välissä

 

Osa 1. Usein sanotaan, että tärkeintä kirjassa on ensimmäinen lause. Mutta Stephen Kingin kirjoittajamisen oppaassa (Kirjoittamisesta) todetaan, että tärkeintä kerronnassa ei olekaan lause vaan kappale. Joten tässä sarjassa katsotaan kirjojen alku-  ja loppukappaleita. Siinä välissä on tarina.

Geert Kimpenin romaani Kabbalisti (suom. Titia Shuurman, Bazar 2011) alkaa näin:

"Se ei ollut murha vaan onnettomuus, hän vakuutteli itselleen. Valitettava onnettomuus. Ei ollut hänen vaan isän syytä, että tilanne kärjistyi. Hänhän antoi isän kaikessa rauhassa palvoa pakkomielteisesti Tooraansa. Miksi isä ei sitten antanut hänen opiskella alkemiaa?"

Ja loppuu näin:

"Hajjim pudisti päätään. Hän ei kuulunut Jerusalemiin. Francesan hautajaisten jälkeen hän palasi Tsfatiin. Siellä oli hänen kotinsa. Siellä häntä odotti tehtävä: kirjoittaa aina viimeiseen hengenvetoon saakka. Siellä odotti Anna."

P.S. Kabbalisti kertoo rabbi Hajjim Vitalin (1543-1620) nuoruudesta. Vital on tärkeä hahmo kabbalan eli juutalaisen mystiikan historiassa.

Valo loistaa kurjuuden keskellä

 

Luin kesällä Victor Hugon tiiliskiviklassikon, Kurjat. Sain päähäni urakan joskus keväällä. Liki tuhat sivua oli sinällään tuttua tarinaa, sillä olen lukenut kirjan joskus parikymppisenä. Jotain sen sisällöstä muistin, sen tunnelmasta ja pakahduttavuudesta. Ymmärsin lukiessani, miksi tämä on niin suosittu yhä vielä. Tarina on romanttinen, täynnä ihmisyyttä. Koskettavia kohtaloita, ihmismielen pikkumaisuutta, hyvyyttä ja pahuutta. Yhteiskunnalliset olosuhteet vetävät ihmistä halpamaisuuteen, mutta henki hänessä ylittää ankeuden rajat. Kurjat on ihmisyyden hymni. ”Jokainen ihminen pimeydessään kulkee kohti valoaan”, kuten Hugo on jossain muussa yhteydessä kirjoittanut.

Kurjat (Les Misérables) on ilmestynyt 1862. Sen suomeni ensimmäisen kerran Vihtori Lehtonen 1908 ja uudemman kerran Eino Voionmaa 1927-31, jonka käsialaa on myös lyhennetty suomennos, jonka luin – kirja oli 10. painos (WSOY) vuodelta 1985. Suomennoksessa kuuluu ajan rattaan ääni. Esipuheen siihen on laatinut V. A. Koskenniemi.

Kurjista on tehty muskaali, useampi elokuva ja tv-sarja sekä muun muassa animesarja - esimerkiksi viattoman ja hyvän Gosetten hahmo animeen erinomaisen sopiva.

Kuvassa kirja on kesämökin maisemissa. Ja, kyllä, ehdottomasti kannatti lukea.

Ketkä kirjailijat ovat saaneet oman nimikko-Montblancin?

 

Montblanc on ehkä tunnetuin kynäbrändi maailmassa. Montblancit ovat arvostettuja, erittäin laadukkaita ja kyniksi monen mielestä järjettömän kalliita. Toki kalliimpiakin markkinoilta löytyy, mutta ei yhtä laajalti tunnetulta merkiltä. Montblancit ovat suosittuja myös väärentäjien pajoissa. Yksi Montblancin erikoisuus ovat Limited Editionit, rajattujen sarjojen erikoiskynät, joita on ”omistettu” paitsi tunnetuille henkilöille (Great Characters) kuten Mahatma Gandhille, John F. Kennedylle tai Elvikselle, myös kirjailijoille.

  

Montblancin Writers Edition -sarja on jatkunut jo vuodesta 1992. Kirjailijakyniin ympätään erilaista sisältöä (kuten nimikirjoitus, jokin lainaus ja muita symbolisia elementtejä, kuten väri) kyseisen herran tai rouvan tuotannosta. Kynät ovatkin eräänlaisia symbolikasautumia ja tuottavat käyttäjälleen arvatenkin salaista iloa ja ykistyistä nautintoa. Montblanc-kynillä ylipäätään ja erityisesti kirjalijakynillä on oma keräilijäjoukkonsa ympäri maailmaa. Limited-kynien sarjat ovat melko suuria, jopa 20 000 kappaletta ja niiden hinnat kipuavat korkealle, varsinkin jos ajattelee että kyse on ”vain kynästä”.  Mutta ei ole. Kyse on The Kynästä, ainakin keräilijöiden mielestä. Yleensä sarjaan kuuluu mustekynä, kuulakärki- eli kuivamustekynä ja rolleri eli mustekuulakynä. Kaikkia myydään myös erikseen. Jonkun mielestä kirjailija-Montblancit ovat vain rahastusta, joka on suunnattu höynäytettäville keräilijöille, mutta kyseisillä kynillä pystyy myös oikeasti kirjoittamaan. - Kuvassa yllä Victor Hugo -versio vuodelta 2020.

 

Jos nyt haluaisit jonkun kirjailijan nimikko-Montbancin, niin tuoreimpia tapauksia lähivuosilta löytyy vielä myymälöistä eri puolta maailmaa (myös Suomesta), mutta vanhempia editioita täytyy ostaa joko käytettyinä tai sattumalta myyntiin tulevina NOS-yksilöinä (new old stock). Nettihuutokaupoissa näkee silloin tällöin kirjailijakyniä, ehkäpä juuri niitä, joita itse himoitsee – minä en pistäisi pahaksi, jos Marcel Proust tarjoutuisi kohtuuhintaan ostettavaksi. Tosin se olisi pieni ihme. Pistettäköön merkille, että Antoine de Sain-Exuperyn nimikkokynän lisäksi hänen Pikku prinssistään löytyy Montblancin Meisterstück-sarjassa erityinen Le Petit Prince -mallisto.

  

Miltä alla oleva lista näyttää noin kirjallisuushistoriallisesti tarkasteltuna? Mukaan on pääsyt vasta kaksi naista, Agatha Christie ja Virgina Wolf.

  

Montblanc Writers Editionit julkaisuvuosittain:

 

Ernest Hemingway 1992

Agatha Christie 1993

Oscar Wilde 1994

Voltaire 1995

Alexandre Dumas 1996

Fjodor Dostojevski 1997

Edgar Allen Poe 1998

Marcel Proust 1999

Friedrich Schiller 2000

Charles Dickens 2001

F. Scott Fitzgerald 2002

Jules Verne 2003

Franz Kafka 2004

Miguel de Cervantes 2005

Virginia Woolf 2006

William Faulkner 2007

George Bernard Shaw 2008

Thomas Mann 2009

Mark Twain 2010

Carlo Collodi 2011

Jonathan Swift 2012

Honore de Balzac 2013

Daniel Defoe 2014

Leo Tolstoi 2015

William Shakespeare 2016

Antoine De Saint-Exupery 2017

Homeros 2018

Rudyard Kipling 2019

Victor Hugo 2020

Arthur Conan Doyle 2021

Hyvää runon ja suven päivää

Eino Leinon (1878-1926) syntymäpäivä 6. heinäkuuta on vuodesta 1992 ollut vakiintunut liputuspäivä, jota myös runon ja suven päivänä vietetään. Päivän innoittamana katsoin, mitä Leinoa minulta hyllystä löytyy. Heti osui silmään peritty sarja, johon kuvassa on lipsahtanut mukaan myös velipoika Kasimir Leinon kootut (hymiö).

Päivän kunniaksi istuin Hesperin puistossa ja kirjoitin ajatuksen, aforismin, joka (ainakin muotoilun osalta) on omani, olkoonkin että se on sisällöllisesti sillä tavoin yleinen, että lienee formuloitu aiemminkin:

Kirjoita suurista asioista aina pienin kirjaimin. Ja vältä kuin ruttoa kirjoittamasta pienistä asioista suurin kirjaimin.

80-luvun dekkari muistuttaa ajan suunnasta

 

Taas se alkaa. Kesäloma. Taas on pöydänkulmalla kasa kirjoja, jotka on tarkoitus lukea seuraavan neljän viikon aikana.

Tässä ensimmäinen eli yhdysvaltalaisen Elisabeth Georgen läpimurtiodekkari Kunnioitetun kansalaisen kuolema (alkuteos A Great Deliverance, suom. Pirkko Biström, WSOY 1989, neljäs painos 1994). Löysin kirjan lukemattomana hyllystäni, kun katselin valikoimaa sillä silmällä, mitkä joutaisivat pois, sillä kirjoja on taas kerääntynyt liikaa (voiko niitä koskaan muka ola liikaa !?!)

Georgelta on suomennntu vuosien saatossa ainakin kymmenen dekkaria. Kunniotetun kansalaisen kuolema sijoittuu brittiläiseen, nykynäkökulmasta hieman kliseiseen ilmanalaan. Kirjassa esitellään Scotland Yardin aatelistaustainen komisario Thomas Lynley ja työväenluokkainen konstaapeli Barbara Havers. Heidän välisensä kitka ja arvomaailman ero on kirjan parasta antia. Rikos on pienessä idyllisessä (hah) maalaiskylässä tapahtunut murha. Isä löytyy päättömänä ja tytär tunnustaa teon. Mutta uskokoon ken tahtoo, ainakaan Lynley ja Havers eivät.

BBC teki osin Georgen kirjojen pohjalta vuosina 2001-2008 sarjaa Komisario Lynley, joka on nähty Suomessakin Ylellä.

Kuvassa kirja 1980-luvulta ja kello 1970-luvulta. Vanhoja dekkareita lukiessa on hauska aistia sitä, kuinka aika on vienyt niistä maun tai pitänyt maun voimissaan, jopa lisännyt sitä. Kunnioitetun kansalaisen kuoleman kohdalla aika vienyt jotain pois, mutta jotain yleispätevääkin siitä yhä löytyy.

Miltä tuntuu uusi Parker 51?

 

 

Yksi tunnetuimpia ja oman aikansa parhaiksi ylistettyjä mustekyniä oli Parker 51. Sitä valmistettiin vuodesta 1941 aina vuoteen 1972. Sittemmin siitä on markkinoilla ollut itäisten maiden kopioita. Tänä vuonna virallinen Parker 51 näki jälleen päivänvalon, retroversona sekä patruuna- tai konverttesitäytteisenä. Jotenkin harhauduin innostumaan uutukaisesta, burgundinpunaisesta eritoten. Ostin sen Pen Storesta (ensimmäinen nettiostoskynäni muuten; jouhevasti toimi), mutta olisin periaatesyistä halunnut ostaa sen suomalaisesta kivijalasta, mutta mikäs teet, kun ei ollut vielä tarjolla.

Olin lukenut muutamia arvioita 51:stä ja niissä kaikissa korostettiin, että uutta versiota ei pidä verrata vanhaan. En edes pystyisi vertaamaan, sillä en omista vintageversiota. Arviot olivat varovaisia, hieman pidättyväisiä ja hinta-laatu-suhteeseen jumittuvia. Ehkä odotustaso on ollut korkea. Neljäkin tähteä se on joltain saanut. Joku arvioi ärsyttäväksi piirteeksi teräsuojuksen huonon kiinnityksen kynän ”pitkässä asennossa” – olen samaa mieltä, suojus tahtoo lipsahtaa irti eli hattu pudota päästä. Oma kynäni on valmistettu Ranskassa.

Parker 51 on hinnoiteltu ”edulliseksi”, hitusen alle satasen kynäksi. Tarjolla on myös 14-k-terällä varustettu versio, mutta sen hinta pompsahtaa jo 250 euron paikkeille. Tyydyin tavallisen teräsversioon. Pakko tunnustaa, ensituntuma siitä oli lievä pettymys. Huokaisin, tämäkö se nyt on? Kynä tuntui jotenkin pieneltä ja ei-vakavastiotettavalta. Kevyt ”plastiikinpala”. Hassu piilotettu terä (hooded nib) vaikutti avuttomalta. Mutta helppo kynällä on kirjoittaa (minulla on F-terä). Olen ollut myös havaitsevinani, että kynällä on taipumus vetäytyä eli muste kuivahtaa, jos ei hetkeen kirjoita ja terää joutuu painamaan, jotta saa kirjoittamisen taas luistamaan. Olen hyväksynyt kynän reissukaveriksi, jolla on helppo tehdä muistiinpanoja. Pitkää tarinaa en ehkä alkaisi Parker 51:llä kirjoittaa sen koon tähden – pienempään kouraan toimii varmasti. 

Entä se hinta-laatu-suhde? Totta, satasen kynäksi uusi 51 on ehkä hieman vaatimaton, se ei synnytä erityistä ”kirjoittamistunnetta” tai vau-elämystä tahi ylellistä fiillistä – eikä sen puoleen ole tarpeenkaan, sitä varten on toiset kynät. Kaverille tuskin kannattaa kehua, että ”tää on tosi hieno satkun kynä”, ymmärrystä tuskin tulee. Mutta jos niin haluaa, kynän voi ajatella henkivän retroa kumarrusta menneiden aikojen suuntaan. Ensiharmistuksesta selvittyäni, olen alkanut pikkuisen pitää 51 Parkeristani.