Hieno kynä ja olympiamitalit

Hienot kynät, joita myös luksuskyniksi mainitaan, ovat ilo silmälle ja mielelle. Kukkarolle ne ovat tietysti varsin ahdistavia, toki. 

Kävin Helsingissä Lindroosin myymälässä järjestetyssä tilaisuudessa, jossa oli esillä Montblancin valikoimaa ja muutamia uutuuksia.

Kuvassa olevista kynistä minua miellytti erityisesti tuo sinertävä ja sen vieressä olevat punetavat. Sinertävä on Chamonix'n talviolympialaisten 1924 muistoksi julkaistu täytekynä. Punertavat ovat Pariisin  olympialaisten 1924 -kyniä. Alin puna-kultainen on Montblancin 100-vuotiskynä.

Chamonix'ssa suomi sai toiseksi eniten mitaleja Norjan jälkeen. Suomen saalis oli neljä kultaa ja neljä hopeaa sekä kolme pronssia.

Vuosina 1912-48 kesäolympialaissa oli taidelajeja: arkkitehtuuri, musiikki, kirjallisuus, maalaustaide ja kuvanveisto.

Hieno kynä ei takaa, että sillä kirjoittaisi hienoja ajatuksia tai edes hienoa käsialaa.

Aina saa unelmoida. Kynistä ja olympiamitaleista.

Kansakoulun mustekynä

Billnäsin antiikkimessuilta kesällä tarttui mukaan pari vanhaa mustekynää. Toisessa lukee KANSAKOULU. Itse en muista kirjoittaneeni patruunakynillä, vaikka todennäköisesti kirjoitin. Dippikynät ovat kyllä vahvasti muistissa. Tämä burgundi-vintage on merkiltään Artus eli Lamy.

Alun perin (1930-luvulta lähtien) Lamyn tehdas teki Orthos- ja Artus-merkkisiä kyniä. Ensimmäinen Lamyn nimellä tehty kynä tuli markkinoille 1952. Artus-brändi keskittyi halpoihin koululaisten ja opiskelijoiden mustekyniin. Vintage-löytöni lienee 60-luvun peruja. Sen mallinumero on 175.

Kynä maksoi 5 €.

En muista kansakoulussa kirjoittaneeni patruunakynällä vaan irtoteräisellä dippikynällä. Mutta varmaan kirjoitin sellaisella, kotona oli Pelikan-merkkinen kynä, jonka käyttö loppui kun patruunat loppuivat.

Kynässä tulivuoren laavaa ja mustaa maata

Olen pitkään unelmoinut mustekynästä, joka on väriltään oranssia ja mustaa. Se on klassinen väriyhdistelmä ja sellainen löytyy muutamilta valmistajilta. Silmäni ovat kiinnittyneet italialaisiin Leonardoon ja Mairoaan. Kumpikin on napolilainen kynänvalmistaja, lähtöisin samasta, nyt jo konkurssin tehneestä Deltasta. Kuvien perusteella Leonardon Momento Magico DNA ja Maioran Mitho muistuttavat erehdyttävästi toisiaan. Niissä on samanlainen klipsikin.  Hatun vyön kuviointi on aavistuksen erilainen. Mutta Leonardon terästeräinen malli on mäntätäyttöinen ja musteikkunallinen. Maioran vastaava on patruuna/konvertterikynä ilman ink windowia. Lisäksi Maiora on hieman kalliimpi. Joten, huokaisin syvään, ja rohkaistuin tilaamaan Leonardon. Otin kynään teräksi kokeilumielessä Soft Finen.

Ensivaikutelma Leonardosta on asiallinen, laadukas. Ja kaunis. Kynä sopii käteen luontevasti, sormiote on miellyttävä. Soft-terä on hieman oudon näköinen hassuine sivuhalkioineen. Terä niiaa kirjoitettaessa hyvin, mutta perusvaikutelma on silti yllättäen kova. Vasta riittävästi painettaessa mustetta vapautuu enemmän ja kirjoitusjäljestä tulee hieman eläväinen, mutta ei ratkaisevasti. Jotenkin olin kuvitellut sen olevan sulavampi.

Kynän outo nimi Momento Magico DNA tarkoittaa, että se kuuluu Leonardon laajaan Momento-sarjaan, Magico DNA viittaa kyseiseen malliin. DNA on tarkoittavinaan, että oranssi on tulivuoren laavan väri ja musta edustaa maan väriä.

TWSBI on maineensa veroinen

Pitkään hämmästelin Facebookin mustekynäryhmissä esiteltäviä kyniä, joiden merkki on TWSBI. Ihmeellisiä läpinäkyviä tekeleitä. Niitä kehuttiin joka käänteessä. Päätin, että minä en sellaista osta. Paitsi että nyt olen ostanut.

Malliksi valikoitui pohdintojen jälkeen Diamond 580 AL R. Se on mäntätäyttöinen ja niin sanottu demonstrator eli läpinäkyvä, kuten iso osa TWSBI:n tuotteista. Yksi syy hankintaan oli, että kynään sai stub-terän (”tynkäterän”), tässä tapauksessa kokoa 1.1. Halusin kokeilla, millaista tuollaisella lattapäisellä terällä on kirjoittaa. Hyvähän sillä, tekee pakosta käsialasta jotenkin kulmikkaampaa ja selvempää. Mutta vaatii vielä totuttelua. Jokin kaunokirjoittamisen, kalligrafian fiilis stubilla tulee. Terää ylös- tai alaspäin liikutettaessa tulee paksua jälken, sivusuunnsa ohutta. Teksti on eläväistä.

TWSBI Diamond tuntuu jotenkin industrial-meinigiltä eli työkalumaiselta, jonka suunnittelussa on käytetty desingsilmää. Kynässä on preussinsiniset alumiiniosat ja muuten se on läpinäkyvä. Kynävarsi on ”timanttihiottu”, siinä on viisteitä, jotka saavat mustesäiliön sisällön ja kynävarren välkehtimään lievästi valon mukaan. Montblancin Royal Blue on todella upean väristä säiliössä. Laadukkaan oloinen muovikynä, miellyttävä pitää kädessä. Ilo kirjoittaa. Jotenkin vertasin sitä Lamyn Safari Vistaan, joka sattui olemaan patrunoituna työpöydälläni, kun Diamond saapui Firenzestä (Stilograficasta). TWSBI 580:n hinnalla olisin saanut kolme Vistaa, neljännenkin, kun postikulut lasketaan mukaan… TWSBI on laadukkaamman oloinen, mutta olen yhä myös Safarien ystävä. Ne ovat huolettomia ja edullisia arkikyniä repussa mukana kuljetettaviksi. Vaihdoin juuri ennen TWSBIn hankintaa Vistaani M-terän, sillä B-terä oli jotenkin hankala.

Ainoana arkikynänä stub-Diamond saattaisi olla hieman haasteellinen, esimerkiksi pienten kalenterimerkintöjen tekemiseen. No, useimmissä tilanteissa kynällä pärjäisi, mutta sillä on muutakin käyttöä, kuten käsilan parantamisen apuväline.

TWSBI 580 on evoluutiomalli alkuperäisestä ja aikanaan vallankumouksellisesta firman esittelemästä 530-mallista ja sitä seuranneesta 540-mallista. Usein 580:stä verrataan TWSBIn Ecoon, joka on noin puolta halvempi. Sitäkin harkitsin, mutta 580 on ”vakavamman” näköinen laite, vaikka toiminnallisesti eroja ei juuri ole. Terät ovat saman valmistajan (Jowo), mutta eri kokoiset, Ecossa hivenen pienempi.

TWSBI on taiwanilainen kynä. Nimen takana on vuosikymmeniä  kirjoitusvälineitä ja muita muovituotteita toisille brändeille alihankintana valmistanut Ta Shin Precision, joka päätti 2009 alkaa tehdä kyniä niin sanotusti omaan piikkiin. Filosofiana oli yhdistää perinne ja moderni ote. Syntyi Tai Peissä pääkonttoria pitävä TWSBI. Brändin kummallinen nimi tulee sanoista ”Kolmen kulttuurin sali”, kiinaksi ”Sang Wen Tang”. Nimi viittaa kiinalaisen kalligrafian historiaan. ”Sang Wen Tang” kääntyi nurinpäin muotoon TWS ja siihen liitettiin kirjoitusmerkki Bi, joka kirjaimellisesti tarkoittaa kirjoitusvälinettä. Helppoa, eikö, TWSBI.

 

Tuhti Maiora on miellyttävä tuttavuus

Italiainen kynänvalmistaja Delta nautti takavuosina suosiota ainakin alan harrastajien piirissä. Nino Marinon, Ciro Matronen ja Mario Muscenten perustama firma toimi vuosina 1982-2017. Deltan perillisinä on syntynyt (ainakin) neljä uutta kynäbrändiä. Kynäharrastajat tuntevat niistä ehkä parhaiten Leonardon (koko brändinimeltään Leonardo Officiana Italia), jonka takana ovat Ciro Matronen poika ja tytär Salvatore ja Mariafrancesca Matrone.

Meillä päin vähemmän tunnettu perillinen on Deltan toisen perustajan Nino Marinon uusi, vuonna 2018 Napolissa perustettu yritys Maiora Pen Company. Firman nimi tulee latinankielisestä fraasista ”ad maiora” eli ”kohti suurempaa”.

Maiora Pen Companyllä on kolme kynäbrändiä. Ensinnäkin Nettuno (Nettuno 1911), Italian vanhin yhä toiminnassa oleva kynämerkki. Kynäkulttuuri-ihmisenä Nino Marino on halunnut pelastaa sen. Nettunolla on tarjolla myös kuulakärkikyniä ja rollereita. Toinen, jo selvästi luksukseen hintansakin puolesta viittaava pienten sarjojen brändi on nimetty Nino Marinon itsensä mukaan. Kolmas brändi on Maiora, jonka mallistossa näyttäisi olevan vain mustekyniä.

Jossain vaiheessa italialaisesta kynästä haaveillessani iskin silmäni juuri Maioraan ja erityisesti sen edullisimpaan Impronte-mallistoon. Varsinkin Oversized-malli kiinnosti, sillä sen sai samaan hintaan kuin peruskokoisen - yleensä ylikokoinen on myös ylihintainen. Odotin, että löytäisin Impronten Black Fridayn alesta, mutta juuri se väri, jota tavoittelin, ei ollut listalla missään. Päätin silti tilata sen Appelboomilta. Pari päivää ennen joulua kynä vihdoin saapuikin lahjapaperiin käärittynä.

Luin etukäteen arvioita Maoira Improntesta ja sain niiden perusteella hyvin myönteisen vaikutelman. Hinta-laatu-suhdetta kiiteltiin kilvan. Moni arvioija kiinnitti myös huomiota siihen, että kynässä on selvä Deltan perintö, tunnistettava dna. Lisäksi sitä verrattiin Leonardon Momento Zeroon ja havaittiin paljon samankaltaisuutta, joskin erojakin.

Maiorani F-terä (Jowo 6) on kullanvärinen. Se kirjoittaa hyvin, hieman jäykästi, kuten teräksellä on tapaa. Terä liikkuu ryhdikkäästi jännittävää nihisevää ääntä päästäen paperin pinnalla. Hieman yllätyin, kuinka kapeaa jälkeä terä tekee Rohdian kiiltäväpintaisella paperilla, varsinkin jos sitä vertaa Montblancin F-terään tai jopa Lamy 2000:n EF-terään. Huokoisemmilla papereilla jälki kyllä normalisoituu eli paksunee. Ehkä olisi sittenkin pitänyt ottaa Maioraan mediumterä, no tehty mikä tehty. Toissaalta ohut jälki sopii hyvin moniin käyttötarkoituksiin, kuten pienempään muistikirjaan. Kynän ylikokoinen runko ei ole liioiteltu vaan sitä on poikkeuksellisen miellyttävä pitää kädessä. Kynällä on ilo kirjoittaa ja se tarjoaa virkistävän kontrastin: tuhti kynä, mutta hentoinen kirjoitusjälki (F-terällä ja ainakin Rhodialla).

Valokuvat Maiorani värityksestä tekevät tepposen. Kuvissa kynä näyttää jopa oranssilta tai okralta, mutta todellisuudessa se on sitä vain osittain, sillä kokonasvaikutelma on tumma. Kynän läpikuutavassa varressa on useita sävyosioita, myös hieman kullankimalletta. Jostain syytä valokuvat antavat meripihkaisen oranssin kokonaisvaikutelman – ensin luulin saaneeni jonkin toisen mallin kuin tilaamani, mutta otettuani siitä itse valokuvia ymmärsin, että valo saa kynänvarren hehkumaan. Eloisa ja kiinnostava väritys, jota korostaa matta hattu (teräsuojus) ja perä (mäntäperä, tässä tapauksessa integroidun konvertterin suojus).

Lue Nino Marinon haastattelu Inkedhappiness-sivulta

Lue vertailu Maiora Impronte vs. Leonardo Momento Zero TheGentleman Statioerista

Oikea muste oikeaan tunnelmaan

Kiitos korona-ajan innostuin mustekynistä - kuten olen aiemmissa postauksissa kertonut - ja sitä myötä hieman myös musteista. Niitä kun on koostumukseltaan erilaisia sekä erivärisiä ja -sävyisiä. Nyt olen kuin puolivahingossa hankkinut kivijalkaupoista kymmenkunta mustepulloa ja kokeillut niitä kyniini. Eri tilanteisiin ja tunnelmiin on eriväriset musteet, tietty. Se tuo myös kirjoittamiseen oman yksityisen sisäpiirijutun.

Viikko sitten kävin kaupungilla ja Suomalaisessa kirjakaupassa, jossa hämmästyin: myynnissä oli japanilaisen Pilotin Iroshizuku-mustetta, mustekynäharrastajien ylistämää. Ei auttanut muuta kuin kopata 50 ml-pullo tummaa metsänvihreää kyytiin. Entuudestaan minulla on mustepatruunoina irlanninvihreää. 

Yläkuvassa on tuoreimmat hankintani: ruskeaa, vihreää ja violettia. Alakuvassa aiempaa satoa.

 

Miltä tuntuu uusi Parker 51?

 

 

Yksi tunnetuimpia ja oman aikansa parhaiksi ylistettyjä mustekyniä oli Parker 51. Sitä valmistettiin vuodesta 1941 aina vuoteen 1972. Sittemmin siitä on markkinoilla ollut itäisten maiden kopioita. Tänä vuonna virallinen Parker 51 näki jälleen päivänvalon, retroversona sekä patruuna- tai konverttesitäytteisenä. Jotenkin harhauduin innostumaan uutukaisesta, burgundinpunaisesta eritoten. Ostin sen Pen Storesta (ensimmäinen nettiostoskynäni muuten; jouhevasti toimi), mutta olisin periaatesyistä halunnut ostaa sen suomalaisesta kivijalasta, mutta mikäs teet, kun ei ollut vielä tarjolla.

Olin lukenut muutamia arvioita 51:stä ja niissä kaikissa korostettiin, että uutta versiota ei pidä verrata vanhaan. En edes pystyisi vertaamaan, sillä en omista vintageversiota. Arviot olivat varovaisia, hieman pidättyväisiä ja hinta-laatu-suhteeseen jumittuvia. Ehkä odotustaso on ollut korkea. Neljäkin tähteä se on joltain saanut. Joku arvioi ärsyttäväksi piirteeksi teräsuojuksen huonon kiinnityksen kynän ”pitkässä asennossa” – olen samaa mieltä, suojus tahtoo lipsahtaa irti eli hattu pudota päästä. Oma kynäni on valmistettu Ranskassa.

Parker 51 on hinnoiteltu ”edulliseksi”, hitusen alle satasen kynäksi. Tarjolla on myös 14-k-terällä varustettu versio, mutta sen hinta pompsahtaa jo 250 euron paikkeille. Tyydyin tavallisen teräsversioon. Pakko tunnustaa, ensituntuma siitä oli lievä pettymys. Huokaisin, tämäkö se nyt on? Kynä tuntui jotenkin pieneltä ja ei-vakavastiotettavalta. Kevyt ”plastiikinpala”. Hassu piilotettu terä (hooded nib) vaikutti avuttomalta. Mutta helppo kynällä on kirjoittaa (minulla on F-terä). Olen ollut myös havaitsevinani, että kynällä on taipumus vetäytyä eli muste kuivahtaa, jos ei hetkeen kirjoita ja terää joutuu painamaan, jotta saa kirjoittamisen taas luistamaan. Olen hyväksynyt kynän reissukaveriksi, jolla on helppo tehdä muistiinpanoja. Pitkää tarinaa en ehkä alkaisi Parker 51:llä kirjoittaa sen koon tähden – pienempään kouraan toimii varmasti. 

Entä se hinta-laatu-suhde? Totta, satasen kynäksi uusi 51 on ehkä hieman vaatimaton, se ei synnytä erityistä ”kirjoittamistunnetta” tai vau-elämystä tahi ylellistä fiillistä – eikä sen puoleen ole tarpeenkaan, sitä varten on toiset kynät. Kaverille tuskin kannattaa kehua, että ”tää on tosi hieno satkun kynä”, ymmärrystä tuskin tulee. Mutta jos niin haluaa, kynän voi ajatella henkivän retroa kumarrusta menneiden aikojen suuntaan. Ensiharmistuksesta selvittyäni, olen alkanut pikkuisen pitää 51 Parkeristani.