En arvannut oikein, en päätellyt riittävän fiksusti. Sanoin pari viikkoa sitten, että kansanedustaja Jutta Urpilainen valitsee Vuoden kristilliseksi kirjaksi 2015 Kimmo Oksasen Kasvonsa menettäneen miehen. Ei valinnut.
Sen sijaan (Helsingin kirjamessuilla) valituksi tuli Jukka Sariolan kirja Ystäväni Seija - kutsumuksena Afganistan. Hyvä valinta. En ole kirjaa tosin lukenut.
Joku sanoi kirjasta, että se ei ole hyvä, koska siitä ei saa selvää kummasta se kertoo, Jukasta vai Seijasta. Kertojaa kiinnosti enemmän Afganistanissa 2014 surmatun avustustyöntekijän Seija Järvenpään tarina, joten hän ei jaksanut keskittyä ystävyyden toiseen osapuoleen.
Näin meille usein käy: ennakkokäsitys ohjaa lukuprosessia.
Ystäväni Seija on myös kustantajan, Uuden Tien, ensimmäinen Vuoden kristillinen kirja -palkinto.
maanantai 26. lokakuuta 2015
sunnuntai 18. lokakuuta 2015
Kuka kirjoitti Vuoden kristillisen kirjan 2015?
Kansanedustaja Jutta Urpilaisella on parhaillana menossa vaikea valinta. Tai voi se olla helppokin. Ehkä päätös on jo tehty.
Urpilainen valitsee Vuoden kristillinen kirja 2015 -tittelin saajan. Sitä havittelee kuusi kirjaa: Elina Antikaisen Mikä on ihminen (Suomen Lähetysseura), Paavo Kettusen Häpeästä hyväksyntään (Kirjapaja), Lauri Mäkisen Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset (Siltala), Kimmo Oksasen Kasvonsa menettänyt mies (WSOY), Juhani Rekolan Irlantilainen päiväkirja (Kirjapaja) sekä Jukka Sariolan Ystäväni Seija – kutsumuksena Afganistan (Uusi Tie).
Kilpailun ja yleisöäänestyksen voittaja julkistetaan Helsingin kirjamessuilla 25.10.
Rohkenen arvata, että valituksi Kimmo Oksasen kirja.
Lue Kristillisen kirjan anatomia
Urpilainen valitsee Vuoden kristillinen kirja 2015 -tittelin saajan. Sitä havittelee kuusi kirjaa: Elina Antikaisen Mikä on ihminen (Suomen Lähetysseura), Paavo Kettusen Häpeästä hyväksyntään (Kirjapaja), Lauri Mäkisen Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset (Siltala), Kimmo Oksasen Kasvonsa menettänyt mies (WSOY), Juhani Rekolan Irlantilainen päiväkirja (Kirjapaja) sekä Jukka Sariolan Ystäväni Seija – kutsumuksena Afganistan (Uusi Tie).
Kilpailun ja yleisöäänestyksen voittaja julkistetaan Helsingin kirjamessuilla 25.10.
Rohkenen arvata, että valituksi Kimmo Oksasen kirja.
Lue Kristillisen kirjan anatomia
Tunnisteet:
Jutta Urpilainen,
kilpailu,
palkinto,
Vuoden kristillinen kirja
torstai 8. lokakuuta 2015
Nobel napsahti ohi
Nobelin kirjallisuuspalkinnon sai valkovenäläinen Svetlana Aleksijevitš. Yllätys? En osaa sanoa, sillä en seurannut ennakkospekulointia, enkä äkkiseltään
tunnistanut nimeä, en myöskään muistanut lukeneeni hänen tuotantoaan. Mutta hetken
hölmistyksen jälkeen alkoivat etäiset kellot soida. Vuonna 2000 ilmestyi suomennettuna Tšernobylistä
nousee rukous. Tuo nimi… jos en
ole lukenut sitä... hmm, ainakin olen selaillut… tunne siitä on vahva… outoa... tätäkö se vanhuus teettää...
Sen
sijaan Sodalla ei ole naisen kasvoja (1988) on oudompi tapaus,
vaikka silläkin on mieleen jäävä nimi.
Tulee siis taas asiaa kirjakauppaan. Yritän pitää kiinni periaatteesta ja perinteestä, että nobelisteja luetaan.
Tunnisteet:
Nobel,
Svetlana Aleksijevitš,
Tšernobyl
perjantai 2. lokakuuta 2015
Ennen kuin Saksat yhdistyivät
Tasan 25 vuotta sitten Saksat yhdistyivät. Niin lakkasivat olemasta Itä-
ja Länsi-Sakassa erillisinä valtioina. Moni reaalipolitiikan ystävä ei takavuosikymmeniä
jaksanut uskoa tähän ihmeeseen.
Tartuin taannoin vaistonvaraisesti
kirjahyllyssäni olevaan, vuonna 1960 ilmestyneeseen Willy Brandtin
muistelmateokseen Tie Berliiniin (muistiin merkinnyt Leo Lania, WSOY, suom. Kai Kaila). Ryhdyin sitä myös
lukemaan. Se osoittautui erinomaisen kiinnostavaksi lähihistorian (tai nyt siis
jo hieman etäisemmän historian) henkilökohtaiseksi tilitykseksi.
Brandt, syntyjään Herbert Frahm, kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan
sosiaalidemokraattisessa liikkeessä.
Politikan vuoksi hän joutui pakenemaan nousevaa Hitlerin valtaa vuonna
1933 Norjaan. Samalla hän otti käyttöön salanimen Willy Brandt, josta tuli
myöhemmin myös hänen virallinen nimensä.
Sodan jälkeen Brandt kohosi vähitellen Berliinin pormestariksi. Siihen
kirja päättyy, vuoteen 1959. Berliinin muurista ei vielä ole tietoa. Myöhemmin
Brandtista tuli liittokansleri.
Kiinnostavaa on Brandtin kuvaus berliiniläisten sielunmaisemasta ja
ylipäätään Berliinin asemasta kylmän sodan pelinappulana. Länsi-Berliini oli
kokoaan suurempi vapaan maailman vertauskuva. Neuvostoliitosta ja
kommunisteista Brandtilla ei ollut illuusioista, hän näki valtajärjestelmän
lävitse.
Läpi vuosien Brandt ja eräät muut uskoivat, että Saksa vielä yhdistyy.
Tämä järkkymätön usko paistaa läpi kirjan sivuilta.
Brandtin toiveesta tuli totta. Saksat yhdistyivät, kun Berliinin muuri
murtui 9.11.1989. Hän ehti vielä nähdä Saksojen yhdistyvän. Brandt kuoli 1992.
Kiihkeiden poliittisten vuosien, kylmän sodan henkäysten ja Saksan
jälleenrakentamisen keskellä, Brandt kirjoittaa kirjansa viime lehdillä: ”Suuri
osa meidän päiviemme ihmisistä on kyllästynyt politiikkaan ja suhtautuu
epäluuloisesti ideologioihin. Heitä kiinnostavat pääasiallisesti sellaiset
käytännön kysymykset kuin oman taloudellisen aseman parantaminen tai
moottoripyörän, auton tai muun kalliin kestokulutushyödykkeen hankkiminen.”
Näin on myös meidän aikamme ihmisen elämässä. Historian vaikeat oppitunnut unohtuvat nopeasti - onneksi.
Näin on myös meidän aikamme ihmisen elämässä. Historian vaikeat oppitunnut unohtuvat nopeasti - onneksi.
Tunnisteet:
Berliini,
Hitler,
Itä.Saksa,
Länsi Saksa,
Tie Berliiniin,
Willy Brandt
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)