maanantai 26. lokakuuta 2015

Ohi meni

En arvannut oikein, en päätellyt riittävän fiksusti. Sanoin pari viikkoa sitten, että kansanedustaja Jutta Urpilainen valitsee Vuoden kristilliseksi kirjaksi 2015 Kimmo Oksasen Kasvonsa menettäneen miehen. Ei valinnut.

Sen sijaan (Helsingin kirjamessuilla) valituksi tuli Jukka Sariolan kirja Ystäväni Seija - kutsumuksena Afganistan. Hyvä valinta. En ole kirjaa tosin lukenut.

Joku sanoi kirjasta, että se ei ole hyvä, koska siitä ei saa selvää kummasta se kertoo, Jukasta vai Seijasta. Kertojaa kiinnosti enemmän Afganistanissa 2014 surmatun avustustyöntekijän  Seija Järvenpään tarina, joten hän ei jaksanut keskittyä ystävyyden toiseen osapuoleen.

Näin meille usein käy: ennakkokäsitys ohjaa lukuprosessia.

Ystäväni Seija on myös kustantajan, Uuden Tien, ensimmäinen Vuoden kristillinen kirja -palkinto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti