lauantai 31. heinäkuuta 2010

Lukemista hätähousuille

Valitut Palat teki aikoinaan lyhennelmiä tunnetuista kirjoista. Sittemmin näitä kiireisille ja nykyihmisille tehtyjä lyhennelmiä on tullut paljonkin, pikkulasten satuja myöten. Eihän kukaan jaksa kuunnella Andersenin tai Grimmin veljesten juttuja alkuperäisversioina... No, onneksi ehkä joku vielä jaksaa.

Henrik Lange on toteuttanut kaunokirjallisen pakkaamisen sarjakuvan keinoin kirjassaan 90 kirjaklasikkoa kiireisille (WSOY).

Neljällä kuvalla Lange kertoo kaiken olennaisen muun muassa Umberto Econ Ruusun nimestä, Gabriel Garzia Marquesin Sadan vuoden yksinöisyydestä ja J.D. Sallingerin Siepparista ruispellossa. Vai kertooko siitenkään? Joidenkin kirjojen kohdalla lukija saattaa hörähtää, jos tuntee kirjan entuudestaan. Ihan aina ei kyllä selviä kirjan pointti. Mukana on myös vähemmän tunnettuja klassikkoja.

Raamatustakin Lange selviää neljällä kuvalla ja tekstillä. Vaan tuleeko olennainen sanottua? Uusi testamentti esimerkiksi on tekstitetty näin. "Pikakelauksella: Jumalan poika Jeesus syntyi (lomaa) ja kuoli ristillä syntiemme tähden (lomaa)."

Raamatusta on iät ja ajat ilmestynyt erilaisia lyhennelmiä. Pari vuotta sitten Michael Hinton teki pienoiseksi bestselleriksi nousseen kirjan Raamattu 100 minuutissa (Suomen Lähetysseura).

Vaan voiko kaiken lyhentää? Lehtien toimituksissa editoijat käyvät pelotta tekstin kuin tekstin kimppuun ja lyhentävät sen käytettävissä olevaan tilaan. Lukija kiittää ja tuskin kirjoittajakaan valittaa. Harva meistä tuottaa niin kuolematonta tekstiä, että se ei tiivistämisellä paranisi.

Mutta tietysti harkittu sanataideteos on eri asia kuin lehtijuttu. Vaikka kyllä harkitun teoksen takanakin on usein editointia, lyhentämistä ja tiivistämistä, rakenteen muuttamista ja näkökulmien etsintää.

Kirjat eivät synny, ne synnytetään.

lauantai 17. heinäkuuta 2010

Varo yhden kirjan miestä

Muistan lukeneeni jostain ohjeen: Poikani, varo yhden kirjan miestä! Varoitus viittaa mihin tahansa yksipuoliseen maailmankuvaan ja sen tyrkyttäjään.

Aivan erityisesti yhden kirjan miehiä on uskonnoissa. Raamattu kainalossa tai Koraania heiluttaen totuus on näppärästi hallussa. Mutta yhden kirjan ihmeitä on myös filosofiassa tai elämäntaidossa.

Yhden kirjan miehet (ja naiset myös) ovat eläviä todisteita kirjan vaikutuksista. Kirja on enemmän kuin sanoja paperilla. Ajatukset löytävät otollisen maaperän lukijasta, joka kokee ymmärtävänsä totuuden ja saavansa ratkaisevan tiedon, jotta kokonaisuus hahmottuu.

Ja senpä vuoksi hän niin kiihkeästi tyrkyttää Ainoan Kirjansa oppia ja maailmankuvaa.

Yhden kirjan ihmiset voivat olla hyvää tarkoittavia, mutta samalla kertaa he ovat yksitotisia, vivahteettomia ja poissulkevia.

Oma lukunsa ovat yhden kaunokirjallisen teoksen miehet ja naiset. He eivät niinkään tyrkytä maailmankuvaa, kuin esteettisiä mieltymyksiään.

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Työtä se on huumorikin

Miten pääsee paratiisiin? Vastaus: Käänny oikeaan ja kulje suoraan.

Tämä on yksi opettavaisimmista jutuista toimittamassani/kirjoittamassani kirkollisten ja uskonnollisten vitsien kokoelmassa Tekstareita pyhälle Pietarille (Kirjapaja 2010). Se on Sakastissa nauretaan -sarjan kuudes osa. Moni on kysynyt, miten vitsikirjoja tehdään?

Voin puhua vain omasta puolestani: vitsikirjoja tehdään niin kuin muitakin kirjoja. Ensin kerätään materiaalia eli vitsejä ja kaskuja. Niitä merkitään muistiin kaikkialta: kirjoista, lehdistä, ihmisten puheista ja netistä. Vitsit on pakko merkitä muistiin mahdollisimman tuoreeltaan, sillä muuten ne unohtuvat.

Kun materiaalia on riittävästi, se jaotellaan teemoihin. Tavoitteena on noin kymmenen teemaa, joista jokaiseen tulee minimissään 20 vitsiä eli yhteensä on saatava kasaan 200 vitsiä, mieluummin enemmän, jotta kirja olisi riittävän laaja ja lukijalle olisi tunne, "että näitähän riittää, en maksanut turhasta". (Tekstareita pyhälle Pietarille sisältää 236 otsikollista vitsiä, joista osa on sarjoja sisältäen useita pikku vitsejä - kaikkiaan vitsejä on pitkälti yli 300).

Vaikein vaihe on lopussa. Vitsejä pitää löytää lisää teemoihin, sillä kaikki teemat eivät tuota yhtä paljon materiaalia. Kirja kirjalta olen myös keksinyt itse vitsejä ja sanaleikkejä enemmän. Toimitustyön loppuvaiheessa itse tehtyjen vitsien määrä lisääntyy, kun pääsee oikealle aaltopituudelle ajatuksissa ja kielenkäytössä.

Vitsikirjoja siis kootaan ja kirjoitetaan. Toimitetaan ja luodaan.

Vanhojen vitsien päivittämien tai lokalisointi on olennainen osa prosessia. Kokonaan uusia vitsejä (tai vitsityyppejä) näkee vain harvoin. Vanha tarina tietääkin, että jo Paratiisissa oli vitsejä. Niitä oli kymmenen. Ja kaikki maailman vitsit ovat näiden muunnelmia.

Vitsikirjan tekeminen ei ole pelkästään hauskaa, vaan kovaa työtä, kuten kirjan tekeminen yleensäkin. Ja huumorin tekeminen aivan erityisesti.

P.S . Kaikkien kokoamieni vitsikirjojen tekijäpalkkiot ovat menneet Kirkon Ulkomaanavun hyväksi, niin että jos jotain tässä puffaan, niin avustustyötä.

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Viihde goes pappila

Motto: Koska totuudella ei ole tyylilajia, myös viihteen keinoin voi kertoa todellisuudesta ja totuudesta. Ja sitten asiaan.

Turkulaisen Kirsti Ellilän edellisessä kirjassa Pappia kyydissä (Karisto 2009) kerrottiin naispappeuden vastustajan perheestä. Mies huseerasi papillisella itsevarmuudella yhteisössä, joka muistuttaa Paavalin synodia tai Luther-säätiötä. Kiltistä teologivaimosta, Matleenasta, tuli kuitenkin pappi - mutta kutsumuksella on aina seurauksensa.

Ellilään voi yrittää lyödä leiman viihdekirjailija. Mutta tässä tapauksessa leima ei turhenna mainiota tarinaa, joka kurkistaa hieman ilkikurisesti seurakunnallisen ja kirkollisen elämän sisäpiireihin ja sänkykamareihin.

Pelastusrenkaissa (Karisto 2010) Matleena on eronnut miehestään ja osallistuu myös eroryhmään (josta revitään tarkkaa huumoria) ja tapaa itseään selvästi nuoremman miehen. Matleenan omat rajoitukset ja syntikäsitykset tulevat vastaan, kun ystävätär ilmoittaa ihastuneensa naiseen. Liberaalistakin löytyy konservatiivi.

Pappia kyydissä ja Pelastusrenkaat muodostavat herkullisen keveän ajankuvan. Kirjat ovat luistavasti kirjoitettua puolivakavaa viihdettä, ja mikä parasta, siinä kunnioitetaan kaikkia osapuolia. Ex-puoliso Aulis on sympaattinen tossukka ja Matleena osaa olla myös vähemmän sympaattinen sankaritar. Tarinasta ja sen henkilöistä löytyy sopivasti sävyjä.

Mainittakoon, että ainakin "Matleena-trilogian" (tiettävästi Ellilä suunnittelee kolmattakin osaa) ensimmäisen osan taustalla on tositarina, naispapin alun perin blogeissaan kertoma. Ellilä sai tausta-aineistoksi käyttöönsä kyseisen turkulaisen naispapin tekemän käsikirjoituksen, jonka kustantamot olivat torjuneet.