keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Jäähyväiset kirjaimille


Tyly tiedote napsahti sähköpostiin: ”Kirjain-kirjallisuuslehti lopettaa ilmestymisensä. Lehteä ehti ilmestyä vuodesta 2006 lähtien yhteensä 26 numeroa.”

Surullista. Kirjallisuuden ystävänä olen myös kirjallisuuslehtien ystävä. Niitä pitäisi olla enemmän, ei vähemmän. Mutta ajat ovat kovat, kirja-alalla kuohuu ja uusia asemia haetaan ja uusia liiketoimintamalleja etsitään. E-kirja kolkuttelee ovella ja aiheuttaa hermostuneisuutta kustannustaloissa – olkoonkin, ettei e-kirja vielä ole lyönyt itseään läpi täydellä voimalla. Mutta ehkä sekin päivä nähdään.

Kirjain poistuu näyttämöltä, mutta Parnasso jää. Toki suomeksi ilmestyy myös muita kirjallisuuslehtiä, mutta ne ovat levikiltään ja tunnettuudeltaan suurelta yleisöltä hieman piilossa, kuten Nuori Voima tai Niin & Näin.

Vai onko niin, että kirjallisuuslehti on aina suuren yleisön tavoittamattomissa? Onko kirjallisuulehden uskottavuuden mitta siinä, että se on marginaalissa?

Yhtä kaikki, Suomi on taas yhtä lehteä köyhempi maa.

Edesmenneen lehden viimeinen numero luettavissa täältä

tiistai 4. joulukuuta 2012

Arvasin oikein: Lundberg!


Kun Finlandia-palkintoehdokkaat julkistettiin, heitin blogini lopussa arvauksen: Halonen valitsee Lundbergin.

Jotenkin vain oli sellainen tunne. Intuitio, selkeä vakaumus.

Presidentti Tarja Halonen valitsi voittajaksi Ulla-Lena Lundbergin romaanin Jää. Hyvä valinta.

Suomi tarvitsee Jään synnyttämää kirjallista maisemaa, tunnelmaa, kieleen kiedottua todellisuutta, teoksen syvää, ymmärtävää, ihmistä kunnioittavaa, hänen moniulotteisuuttaan, ristiriitaisuuttaan ja rakastettavuuttaan korostavaa kerrontaa. Jää on terveellinen, terapeuttinen ja samalla kertaa sekä nostalginen että visionäärinen.

Edelliset Finlandia-palkintoaiheiset postaukseni täällä ja täällä.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Kolme luettu, neljäs menossa


Väliaikatiedote: kolme Finlandia-ehdokasta luettuna, neljäs menossa.

Juha Seppälän Mr. Smith, Aki Ollikaisen Nälkävuosi ja Riikka Ala-Harjan Maihinnousu ovat kaikki melko hyvälukuisia, jopa nopeasti haltuun otettavia. Tämä ei ole moite, vaan havainto, jota oma kokemukseni ja lukijanlaatuni tukee. Ala-Harjan luin miltei kokonaan matkalla bussilla Turkuun ja takaisin (toki tein matkan aikana muutakin – olin osallinen peurakolarissakin).

Sen sijaan neljäs eli Ulla-Lena Lundbergin Jää on toista maata. Sitä ei voi lukea nopeasti, vaan kirja vaatii aikaa, kuin söisi tavallista parempaa suklaata: siitä halua nauttia. Olen varannut Jään yöpöytäkirjaksi, sen äärellä tulee rauhallinen ja myönteinen olo. Ja toivottavasti samanmoinen yöuni.

Seppälän kirjan toinen lukukerta paljasti sen mainioksi. Ensimmäisellä yrittämällä jätin urakan kesken ja rohkenin väittää kirjaa epäkiinnostavaksi. Olin väärässä.

Ollikaisen Nälkävuodessa on vain 140 sivua, mutta se tuntuu itseään suuremmalta. Historiallinen romaani voi siis olla muutakin kuin tiilliskivi tai eeppistä maalailua. Nälkävuosi on hyvin keskittynyt, karsittu, hiottu.

Ala-Harjan kirjan herättämä ennakkokohu (sukulaisten kokemusten luvaton hyödyntäminen) ei näy missään ellei siitä tiedä. Eikä oikein näy senkään jälkeen. Kirja yllätti minut positiivisesti. Päähenkilön kärsimykset lapsen vakavan sairastumisen ja avioeron johdosta rinnastuvat luontevasti Normandian maihinnousun kokeneiden miesten pelkoon ja ahdistukseen.

Päätän raporttini Finlandia-maratoonilta tähän, hieman töksähtäen.

Edellinen Finlandia-tilitykseni täällä


lauantai 17. marraskuuta 2012

Finlandia-kuumetta taas


Jokavuotinen Finlandia-ahdistus iski taas. En ole lukenut yhtään Tieto-Finlandia-ehdokasta, en Junior-Finladia-ehdokasta, mutta kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokas, Juha Seppälän Mr. Smith (WSOY) on luvun alla.

Totuuden nimessä on sanottava, että aloitin Mr. Smithin lukemisen jo toista kertaa, sillä syystä tai toisesta jätin edellisen lukurupeaman kesällä kesken.

Miksi kirja jää kesken? Olen tätä usein miettinyt (sillä kirjoja jää kesken) ja ymmärtänyt, että syitä on monia. Kirja voi olla tylsä, hankala tai vaikea. Oma vireystila voi olla sopimaton juuri kyseessä olevan kirjan lukemisen. Elämän arki ja rutiinit vaativat osansa, eikä kirjallisuudelle jää luontevasti aikaa.

Perusoivallus: Lukijalla ei ole mitään velvollisuuksia kirjaa kohtaan, jos se ei miellytä tai jokin muu syy estää sitä lukemasta.

Kesken jääneistä romaaneista ei joudu tilille. Vai joutuuko sittenkin?

Velvollisuus kirjaa kohtaa saattaa kyllä nousta kukkarosta, sillä jos on maksanut yli 30 euroa romaanista, eikä pidäkään siitä, niin saattaa hyvinkin kustannussyistä lukea ostoksensa lävitse vaikka hampaat irvessä.

Mr. Smith tulee tällä kertaa luetuksi, lupaan sen. Samoin kuin työpöytäni kulmalla olevat Aki Ollikaisen Nälkävuosi (Siltala), Ulla-Lena Lundbergin Jää (Schildts & Söderströms) ja Pirjo Hassisen Popula (Otava). Heidi Köngäksen Dora, Doran (Otava) ja Riikka Ala-Harjan  Maihinnousunkin (Like) saatan lukea, jos saan itseni niskasta kiinni ja aikaikkuna pysyy auki.

Arvaukseni on, että presidentti Tarja Halonen valitsee 4.12. voittajaksi Jään.

Viime vuoden Finlandia-ähkystä kirjoitin täällä

perjantai 9. marraskuuta 2012

Taikasana: pyrzqxgl


Miellyttävä kokemus. Kaivoin jostain syytä esiin Booken-lukulaitteeni. Siinä oli vielä virtaa jäljellä, vaikka en ole vekottimeen koskenut noin vuoteen. Ostin sen Helsingin kirjamessuilta 2010.

Turha ostos, olen ajattelut joka kerta siihen törmätessäni. Lukulaite on arvatenkin vain välivaihe e-kirjan evoluutiossa. Tabletit vievät voiton, ne ovat kirjojen koti tulevaisuudessa. Bookenin s-muste tuntuu kummalliselta, hitaalta ja jähmeätä, kun on tottunut iPadin tarkkaan ja moniväriseen näyttöön. Niin kuin olisi palannut mustavalkotelkkariin.

Mutta Booken (Cybook Opus) tuntui hyvältä työmatkalla lähijunassa. Kevyeltä ja helppolukuiselta. Nautinnolliselta jopa. Erotuin ympärilläni istuvista, jotka koomisen keskittyneesti räpläsivät älykännyköitään.

Aloin lukea laiteeseen valmiiksi ladattua kirjaa, joka sattui (valintani mukaan) olemaan L. Frank Baumin Magic of Oz (1919). Se on 15 Oz-kirjasta toiseksi viimeisin.

Suureksi häpeäkseni on pakko tunnustaa, että en ole selvillä Oz-mytologiasta sen tarkemmin. Käsitteeseen ”Ihmemaa Oz” törmää toki tuon tuostakin, mutta eipä ole jaksanut yksityiskohtaisesti kiinnostaa. Niin se vain on, kaikkea ei voi omaksua. Yleissivistykselläkin on rajansa.

Magic of Ozin alussa esiintyy metka taikasana, joka on osattava lausua oikein, niin muuttuu siksi joksi haluaa: pyrzqxgl. Siitä vain lausumaan ja esittämään toive muodonmuutoksesta. Taika toimii myös toiseen suuntaan eli paluu omaan habitukseen on turvattu.

Lukulaite-Ozia on vielä monta sivunvaihtoa jäljellä. Hauskaa.

Bookenin ostotunnelmista kirjoitin marraskuussa 2010 täällä

P.S. E-kirjojen osuu koko kirjamyynnin rahallisesta arvosta on kasvanut, mutta hitaasti, ja taitaa olla nyt hieman yli 5 prosenttia.