Taikasana: pyrzqxgl

Miellyttävä kokemus. Kaivoin jostain syytä esiin Booken-lukulaitteeni. Siinä oli vielä virtaa jäljellä, vaikka en ole vekottimeen koskenut noin vuoteen. Ostin sen Helsingin kirjamessuilta 2010.

Turha ostos, olen ajattelut joka kerta siihen törmätessäni. Lukulaite on arvatenkin vain välivaihe e-kirjan evoluutiossa. Tabletit vievät voiton, ne ovat kirjojen koti tulevaisuudessa. Bookenin s-muste tuntuu kummalliselta, hitaalta ja jähmeätä, kun on tottunut iPadin tarkkaan ja moniväriseen näyttöön. Niin kuin olisi palannut mustavalkotelkkariin.

Mutta Booken (Cybook Opus) tuntui hyvältä työmatkalla lähijunassa. Kevyeltä ja helppolukuiselta. Nautinnolliselta jopa. Erotuin ympärilläni istuvista, jotka koomisen keskittyneesti räpläsivät älykännyköitään.

Aloin lukea laiteeseen valmiiksi ladattua kirjaa, joka sattui (valintani mukaan) olemaan L. Frank Baumin Magic of Oz (1919). Se on 15 Oz-kirjasta toiseksi viimeisin.

Suureksi häpeäkseni on pakko tunnustaa, että en ole selvillä Oz-mytologiasta sen tarkemmin. Käsitteeseen ”Ihmemaa Oz” törmää toki tuon tuostakin, mutta eipä ole jaksanut yksityiskohtaisesti kiinnostaa. Niin se vain on, kaikkea ei voi omaksua. Yleissivistykselläkin on rajansa.

Magic of Ozin alussa esiintyy metka taikasana, joka on osattava lausua oikein, niin muuttuu siksi joksi haluaa: pyrzqxgl. Siitä vain lausumaan ja esittämään toive muodonmuutoksesta. Taika toimii myös toiseen suuntaan eli paluu omaan habitukseen on turvattu.

Lukulaite-Ozia on vielä monta sivunvaihtoa jäljellä. Hauskaa.

Bookenin ostotunnelmista kirjoitin marraskuussa 2010 täällä

P.S. E-kirjojen osuu koko kirjamyynnin rahallisesta arvosta on kasvanut, mutta hitaasti, ja taitaa olla nyt hieman yli 5 prosenttia.

Enkelit petipuuhissa

Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kerrotaan kummia. Kuudennen luvun alussa jumalan pojat ottavat ihmistyttäriä vaimoikseen ja he saavat lapsia. Syntyy jättiläisiä, joita Raamattu kutsuu nimellä ”muinaisajan kuuluisat sankarit”.

Tämä arvoituksellinen aikaan juuri ennen Nooa ja vedenpaisumusta sijoittuva kertomus saa jäyhemmänkin mielikuvituksen laukkaamaan. Keitä olivat jumalan pojat? Varsin ilmeisen tulkinnan mukaan he olivat enkeleitä. Raamattu siis kertoo, että enkelit ja ihmiset saivat jälkeläisiä.

Vai saivatko sittenkään? Kirjaimellisen tulkinnan mukaan saivat, ja se johtaa varsin mielenkiintoisiin kuvitelmiin ja mytologioihin. Tähän iskee tekstinkäsittelyohjelmansa yhdysvaltalainen Danielle Trussoni. Hänen romaaninsa Enkelioppi (suom. Sirkka Aulanko, Tammi) ilmestyi viime vuonna ja siitä on tekeillä jo elokuva.

Enkelioppi ottaa todesta enkelit, jotka kerran kulkivat maan päällä ja saivat jälkeläisiä ihmisten kanssa. Näitä jälkeläisiä on Trussonin jännitysfantasian mukaan edelleen keskuudessamme ja heitä kutsutaan nefileiksi, eikä heillä ole hyvät mielessään.

Enkeliopin keskeinen tapahtumapaikka on New Yorkin osavaltiossa sijaitseva Pyhän Rosan luostari, jonka hallussa on paljon enkeleihin liittyvää aineistoa. Päähenkilönä on nuori hyvännäköinen (kuinkas muuten!) nunna, Evangeline.

Keskeisiä henkilöitä ovat myös taidehistorioitsija Verlaine, joka saa toimeksiannon tietämättään nefililtä, sekä sisar Celestine, jonka nuoruusvaiheita Pariisin enkelitieteen akatemiassa seurataan pitkään. Evangelinen perheelläkin on tärkeä rooli kosmisten tapahtumien vaiheissa. Verlainesta tulee väkisinkin mieleen Dan Brownin bestsellereiden sankari Robert Langdon, kuvitteellisen symbologian professori.

Enkelioppia lukiessa tulee myös hetkittäin mieleen kuin lukisi aikuisille kirjoitettua Harry Potteria. Enkeliakatemia on Tylypahka. Yliluonnollisia asioita tapahtuu ja vanhoja voima-aarteita havitellaan. Vauhtia ja tiukkoja tilanteita riittää. Trussoni tuntee lajityypin ja hyppyyttää lukijaa paikasta ja aikakaudesta toiseen.

Trussonin kirjan voi nähdä myös jo reilut parikymmentä vuotta jatkuneen enkelibuumin yhtenä hedelmänä. Sen angelologinen tietämys on yleisesti ottaen kelvollista, joskin suomennoksessa esimerkiksi enkelihierarkioiden nimet hieman onnahtelevat vakiintuneeseen käytäntöön verrattuna. Suomennos puhuu (isolla kirjaimella) Serafeista, Kerubeista Vallassa istuvista, Mahtavista, Hyveellisistä, Voimallista, Ruhtinaista, Arkkienkeleistä ja Enkeleistä. Suomessa on totuttu luettelemaan samaiset Dionysios Areiopagin kehittämän ja Tuomas Akvinolaisenkin kuvaileman yhdeksänportaisen enkelihierarkian luokat seuraavasti: serafit, kerubit, valtaistuimet, herruudet, vallat, voimat, hallitukset, arkkienkelit ja enkelit.

Enkelioppi on kuin onkin varsin viihdyttävä kirja, joka hyödyntää sekä yleistä angelologiaa että ulkokehän kristillisperäistä enkelimytologiaa. Loppuratkaisu ei onneksi ole kaikilta osin itsestään selvä saati niin romanttinen kuin lukija pelkää (juonipaljastus: taidehistorioitsija ja ex-nunna eivät saakaan toisiaan).

Jos hieman ylitulkitsee, kirjasta voi löytää myös toiseutta tutkivan juonteen.

(Teksti julkaistu myös Kirkon tiedotuskeskuksen ylläpitämässä Lukupiiri-blogissa)