Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kerrotaan kummia. Kuudennen luvun alussa jumalan pojat ottavat ihmistyttäriä vaimoikseen ja he saavat lapsia. Syntyy jättiläisiä, joita Raamattu kutsuu nimellä ”muinaisajan kuuluisat sankarit”.
Tämä arvoituksellinen aikaan juuri ennen Nooa ja vedenpaisumusta sijoittuva kertomus saa jäyhemmänkin mielikuvituksen laukkaamaan. Keitä olivat jumalan pojat? Varsin ilmeisen tulkinnan mukaan he olivat enkeleitä. Raamattu siis kertoo, että enkelit ja ihmiset saivat jälkeläisiä.
Vai saivatko sittenkään? Kirjaimellisen tulkinnan mukaan saivat, ja se johtaa varsin mielenkiintoisiin kuvitelmiin ja mytologioihin. Tähän iskee tekstinkäsittelyohjelmansa yhdysvaltalainen Danielle Trussoni. Hänen romaaninsa Enkelioppi (suom. Sirkka Aulanko, Tammi) ilmestyi viime vuonna ja siitä on tekeillä jo elokuva.
Enkelioppi ottaa todesta enkelit, jotka kerran kulkivat maan päällä ja saivat jälkeläisiä ihmisten kanssa. Näitä jälkeläisiä on Trussonin jännitysfantasian mukaan edelleen keskuudessamme ja heitä kutsutaan nefileiksi, eikä heillä ole hyvät mielessään.
Enkeliopin keskeinen tapahtumapaikka on New Yorkin osavaltiossa sijaitseva Pyhän Rosan luostari, jonka hallussa on paljon enkeleihin liittyvää aineistoa. Päähenkilönä on nuori hyvännäköinen (kuinkas muuten!) nunna, Evangeline.
Keskeisiä henkilöitä ovat myös taidehistorioitsija Verlaine, joka saa toimeksiannon tietämättään nefililtä, sekä sisar Celestine, jonka nuoruusvaiheita Pariisin enkelitieteen akatemiassa seurataan pitkään. Evangelinen perheelläkin on tärkeä rooli kosmisten tapahtumien vaiheissa. Verlainesta tulee väkisinkin mieleen Dan Brownin bestsellereiden sankari Robert Langdon, kuvitteellisen symbologian professori.
Enkelioppia lukiessa tulee myös hetkittäin mieleen kuin lukisi aikuisille kirjoitettua Harry Potteria. Enkeliakatemia on Tylypahka. Yliluonnollisia asioita tapahtuu ja vanhoja voima-aarteita havitellaan. Vauhtia ja tiukkoja tilanteita riittää. Trussoni tuntee lajityypin ja hyppyyttää lukijaa paikasta ja aikakaudesta toiseen.
Trussonin kirjan voi nähdä myös jo reilut parikymmentä vuotta jatkuneen enkelibuumin yhtenä hedelmänä. Sen angelologinen tietämys on yleisesti ottaen kelvollista, joskin suomennoksessa esimerkiksi enkelihierarkioiden nimet hieman onnahtelevat vakiintuneeseen käytäntöön verrattuna. Suomennos puhuu (isolla kirjaimella) Serafeista, Kerubeista Vallassa istuvista, Mahtavista, Hyveellisistä, Voimallista, Ruhtinaista, Arkkienkeleistä ja Enkeleistä. Suomessa on totuttu luettelemaan samaiset Dionysios Areiopagin kehittämän ja Tuomas Akvinolaisenkin kuvaileman yhdeksänportaisen enkelihierarkian luokat seuraavasti: serafit, kerubit, valtaistuimet, herruudet, vallat, voimat, hallitukset, arkkienkelit ja enkelit.
Enkelioppi on kuin onkin varsin viihdyttävä kirja, joka hyödyntää sekä yleistä angelologiaa että ulkokehän kristillisperäistä enkelimytologiaa. Loppuratkaisu ei onneksi ole kaikilta osin itsestään selvä saati niin romanttinen kuin lukija pelkää (juonipaljastus: taidehistorioitsija ja ex-nunna eivät saakaan toisiaan).
Jos hieman ylitulkitsee, kirjasta voi löytää myös toiseutta tutkivan juonteen.
(Teksti julkaistu myös Kirkon tiedotuskeskuksen ylläpitämässä Lukupiiri-blogissa)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti