Täsmävalinta joulukirjaksi

On kirjoja, jotka muuttavat maailmaa. Tai ainakin saavat lukijan miettimään asioita uudella tavalla. Yksi tällainen on hollantilaisen Rutger Bregmanin Hyvän historia (Atena, suom. Mari Janatuinen). Se ravistelee tiukassa istuvaa pessimististä (realistiseksikin kutsuttua) ihmis- ja historiakuvaa, jonka mukaan, jos sivistyksen ja kulttuurin pintaa hieman raaputtaa, paljastuu itsekäs peto, joka on valmis tuhomaan kaikki lajitoverinsa. Evoluutiotakin pidetään tämän opin todisteena (geenien itsekkyys).

Mutta onneksi asian voi nähdä toisinkin. Mitä jos hokema ihmisen perimmäisestä pahuudesta (perisyntiä unohtamatta) onkin väärä tulkinta?

Bergman kertoo journalistisella tyylillä tutkimuksista, tarinoista ja esimerkeistä, jotka soittavat, että ihminen onkin kiltimpi, parempi ja ystävällisempi luonnoltaan kuin usein väitetään. Toki ihminen voidaan saada kääntymään toisia vastaan ja ryhtymään pedoksi, mutta se ei ole hänen todellinen luontonsa. Ihminen pystyy hirvittäviin tekoihin, jos hänelle perustellaan (ideologisesti), että se on hyväksi hänelle tai läheisille tai se on muutoin välttämätöntä.

Hyvän historia on tärkeä kirja lukea muulloinkin kuin jouluaikaan. Sen mottona on lainaus Anton Tšehovilta: ”Ihmisestä tulee parempi, kun näytät hänelle, millainen hän on.”

Muji raapii paperia

Poikkesin pikaisesti maski naamalla Mujissa, tuossa japanilaisessa design-henkisen ketjun myymälässä Helsingin Kampin kauppakeskuksessa. Siellä on tarjolla yhtä sun toista minimalistisen & vähäeleisen tyylikästä tavaraa vaatteista kyniin. Olin lukenut Mujin alumiinisesta mustekynästä ja sellainen osui silmiini. Päätin ostaa ja kokeilla, hintaa ihmeellä kokonaiset 17,95 eli ns. paremman viinipullon verran. Mukana tuli universal-mustepatruuna. Laitoin kotona tilalle Kawecon patruunan, ruby red. Hyvin toimi.

Sormituntuma Mujissa on kiinnostava, sillä kynän runko on ohut, niin kuin ruokopilliä pitäisi kädessään. Terä on F, mutta ilmeisimmin japanilaisen mitoituksen mukaan, sillä kirjoitustunto on raapiva, ja jälki ohuen ohut. Jos en ole aiemmin tiennyt kokemuksellisesti mitä tarkoittaa mustekynistä puhuttaessa scratchy, niin nythän tiedän. Japanilainen F-terä vastaa eurooppalaista EF-terää, ellei ole jopa hitusen sitäkin kapeampijälkisempi. Ensin ajattelin, että, voi ei, tämähän on käyttökelvoton, mutta kyllä Mujilla sentään jotain tekee. Painettaessa ohut terä antaa yllättävän leveän jäljen. Vähän tykästyinkin laitteeseen. En kuitenkaan lähtisi sillä pitkiä kirjeitä Korvatunturille kirjoittamaan, sillä kynää raapii ja raahautuu. Muji soveltunee paremmin lyhyisiin muistiinpanoihin ahtaissa tiloissa.

Mujin mustekynä ei ole uusi tuote, löysin siitä ”testejä” jo vuodelta 2012. Ilmeisesti kynällä on käyttöä ja ostajia, koska se on ollut markkinoilla niinkin pitkään. Ja mikä ettei, Muji on omanlaisensa, edullinen, jännittävä & tyylikäs kirjoitin.

Hauska Kaweco tuli taloon

Luin taannoin jostain, että jokaisella mustekynien ystävällä pitää olla ainakin yksi pieni Kaweco, jos ei muuten niin huvin vuoksi. Totta, kynä on hauska, mutta myös erinomaisen käyttökelpoinen. Pieni koko houkuttaa laittamaan sen taskuun. Kynä onkin tarkoitettu mukana kuljetettavaksi. Se ei ehkä ole parhaimmillaan pitkiä tarinoita kirjoitettaessa, mutta sitäkin näppärämpi ja oivallisempi nopeisiin muistiinpanoihin. Toki sillä joulupukin toivelistankin kirjoittaa, pitkänkin.

Hankin oman Kaweco AL Sportini eli alumiinirunkoisen Töölöntorin kupeesta, paperikauppa Putingista. Siellä oli myös edullisempia muovisia Sporteja ja pari muutakin Kaweco-mallia. Päädyin perusmallia hinnakkaampaan metalliseen. Tarjolla oli hopeanvärinen ja ruusukultainen. Valitsin jälkimmäisen. – Kynä on myös mitä mainioin stressilelu eli mukava räplättävä etäkokousten aikana. Sen design on tunnistettava, omanlaisensa, mietteitä herättävä.

Kynässä on teräksinen F-terä, mikä soveltuu nopeisiin pieniin muistiinpanoihin. Terä ikään kuin raapii hieman paperia. Metallinen kokonaisuus tuntuu kovalta ja jäykältä, mutta samalla se on miellyttävän jämäkkä. Ilman teräsuojusta itse kynä on liikuttavan pieni. Suojuksen kanssa se on vain hieman normikynää (esim. suojukseton Lamy Lx) lyhyempi. Kawecolla on omia mustepatruunoita, mutta hyvin siinä toimivat arvatenkin universalit ja muun muassa Faber-Castellin patruunakin. Kokeiltu nimittäin on, parhaillaan turkoosilla.

Firmana Kawecon juuret juontava aina vuoteen 1883, jolloin Heidelbergissä alettiin tehdä mustekyniä. Niiden myyntinimiä olivat muun muassa Parkeo, Omega ja Kaweco, josta tuli myöhemmin myös koko firman nimi. Mallinimi Sport on vuodelta 1911. Logo (kolmiosainen Ka We Co) on peräisin vuodelta 1930. Sport-mallisto lanseerattiin uudestaan Münchenin olympialaisten alla 1971 (mustekynä ja kuulakärkikynä nahkakotelossa olympiatunnuksin). Nykyisin Kawecon omistaa kosmetiikkafirma h&m gutberlet (kirjoittavat hassusti itsensä pienillä kirjaimilla) ja sen pääkonttori on Nürnbergissä. Kawecoja myydään 40 maassa.

 

Lepään joogamatollani ja rukoilen (neljä kuvaa)

Muotoiluklassikko kirjoitusvälineenä

Ostin alkuvuodesta hyvän mustekynän. Mutta kuten usein käy, ruokahalu kasvaa syödessä – lisäksi käytin mustekynääni päivittäin. Vaihtoehtoja seuraavaksi mustekynäksi oli valtavasti, netti ja Facebookin fountain pen -ryhmät esittelivät kilvan lisää.

Päätin ostaa jonkun niin sanotun klassikon.  Mustekynien maailmassa niitä on monta, ikonista mallia niin muotoilultaan kuin toiminallisuudeltaan. Yksi niistä on Lamy 2000, joka esiteltiin vuonna 1966. Siinä voi nähdä ja tuntea myöhäisen tuulahduksia Bauhausin estetiikasta. Pelkistynyttä ja toiminnallista. Suunnittelija ja on Gerhard A. Müller.

Lamy 2000 esiintyy myös monien mustekynäharrastajien intomielisillä listoilla, kun he nimeävät viisi tai kymmenen kaikkien aikojen parasta mustekynäänsä. Lisäksi Lamy 2000 on mäntätäyttöinen (piston filling, kolbenfüller) eli muste säiliöön ”imaistaan” suoraan mustepullosta. Tämä ominaisuus kiinnosti, sillä kaksi muuta mustekynääni ovat patruunakyniä.

Lamy 2000 löytyy kaupan hyllystä myös Suomesta, eikä sen hinta ole niin järkyttävä moniin muihin nimibrändeihin verrattuna. Ensin mietin tyylikkään metallisen Lamy Kakstonnisen ostamista, mutta se on noin kolmanneksen kalliimpi kuin makrolonista eli eräänlaisesta lasikuidusta tehty malli. Lisäksi makrolonversiossa on musteikkuna (ink window), joka tuntui hauskalta ja hyödylliseltä ominaisuudelta.

Niinpä koronakaranteenin aikaan toukokuun lopussa uskaltauduin Lamyn omaan myymälään Helsingin kauppatorin kupeessa (ainoa kynäbrändin Flagship-myymälä poloisessa pääkaupungissamme ellei Montblancin yleismyymälää lentoasemalla lasketa mukaan). Kynä irtosi vielä vanhalla hinnalla, johon oli kuulemma tulossa korotusta. Musteeksi ostin ensihätään mukaan Lamy Crystal Berylin eli luonnossa ikään kuin viininpunaisen.

Lamy 2000 on erittäin miellyttävä pitää kädessä, mutta saisi silti olla isoon kouraani vaikka sentinkin pitempi. Tosin kynän pituus on sama kuin Montblanc Starwalkerillani. Lamylla on hämmentävän hyvä kirjoittaa. Valitsin kokeilujen jälkeen teräksi EF:n eli extra finen. Se tuntui aluksi raapivan paperia. Onneksi totuin siihen nopeasti.  Nyt terän kosketus paperilla on samalla kertaa terävä ja pehmeä, tunnistettava, ikään kuin aavistuksenomaisen vastuksen tarjoava, juuri sopivan.

Lamy 2000 on myös ensimmäinen mäntätäyttöinen mustekynäni, joten sekin aluksi oudoksutti. Ensimmäinen täyttö jäi vajaaksi. Toinen jo onnistui kuten pitääkin. Patruunatäyttöiset kynät ovat helppoja käyttää, mutta mäntätäyttöisyydessä on jokin vaikeasti määriteltävä oma fiiliksensä. Molempi parempi.

Luin myös kritiikkiä Lamy 2000:n teränsuojuksesta, hatusta, ettei se muka pysyisi paikoillaan. Kyllä pysyy. Suojuksesta kuuluu hauska napsahdus, kun se on oikein paikoillaan terän suojana, mutta jos sen laittaa kynän toiseen päähän, kuten monet tekevät kirjoittaessaan (ja myös siksi, ettei hattu katoa), niin silloin suojuksen pysyvyydessä on ongelma. Jos sitä ei paina huolellisesti loppuun asti, se saattaa todella helposti pullahtaa pois paikaltaan. Tämä ei minua häiritse, sillä kirjoitan usein kynä oikeassa ja suojus vasemmassa kädessä ikään kuin stressileluna. Teräsuojuksessa oleva paidantaskupidike on huomaavaisesti jousitettu.

Lamy 2000 kätkee teränsä puoliksi piiloon, joten se näyttää ”töpöltä”, mutta modernilta, pragmaattiselta ja jopa ”työkalumaiselta” verrattuna kyniin, joiden näyttävästi esillä olevat terät ovat kuin taideteoksia itsessään. Kynän rungossa olevat pienet metalliset nystyrät ovat jännittävä yksityiskohta, ehkä niiden tarkoitus on vaikuttaa oikeanlaisen kirjoitusotteen löytymiseen (tai hatun pysymiseen paikoillaan).

Pelkistyneisyydessään Lamy 2000 tuntuu simppeliltä ja jopa arkiselta muhkeisiin ja vanhanaikaisuutta, nostalgiaa tavoitteleviin luksuskyniin verrattuna. Suomalaisella mustekynäsivustolla joku taisikin kommentoida, että Lamy 2000 edes ei oikein tunnu luksuskynältä, mikä se hintansa puolesta kuitenkin jo on. Ymmärrän hyvin, jos joku pettyy saadessaan Lamyn ensikertaa käteensä. Lasikuitu vaikutta hieman muoviselta. Onneksi pettymys kaikkoaa, kun kynä pääsee tositoimiin. Lamyssa on saksalaista järkevyyttä, etten sanoisi tehokkuutta, mikä saattaa romanttisempaa henkilöä harmittaa, minua ei.

Ostin Lamyni ensisijaisesti kirjoitusvälineeksi ja olen kesäkuun alusta kirjoittanut sillä käytännössä päivittäin. Joka kerta siihen tarttuessani tunnen iloa, että saan omistaa noin hienon esineen ja ennen kaikkea käyttää sitä.

Rohkenen suositella.

 

Lepään joogamatollani ja rukoilen

Toimittamani kirja Lepään joogamatolla ja rukoilen (Kirjapaja, 168 sivua) on ilmestynyt. Sain lämpimäiset käsiini eilen. Kirjan nimi on suoraan kiitoksen velkaa  vuonna 1962 suomeksi ilmestyneelle ja aikanaan hyvinkin suositulle (useita painoksia) afrikkalaisten rukousten kokoelmalla Lepään palmumatollani ja rukoilen.

 

Olen kirjoittanut kirjaan useita tekstejä. Lisäkseni muita kirjoittajia ovat: Jan Ahonen, Pekka Yrjänä Hiltunen, Minna Jaakkola, Henri Järvinen, Kaisa Kariranta, Tapio Koivu, Risto Kormilainen, Minna Mannert, Rebekka Naatus, Saara-Maria Pulkkinen, Heidi Sikiö, Anna-Kaisa Tuomi, Heidi Zitting ja Freija Özcan.
 

Kirjalla on oma Facabooksivu:  https://www.facebook.com/Lep%C3%A4%C3%A4n-joogamatollani-ja-rukoilen-107091374412937 

 

Dekkarin matkassa kellokaupasta Chileen

Kesän viimeiseksi "lomakirjaksi" valikoitui Polttava maa (suom. Pekka Marjamäki, WSOY), dekkari, kuinkas muuten. Vähintäin yksi sellainen pitää kesässä lukea. Pascal Engman edustaa ruotsalaista osaamista jännityksen, rikoksen ja tehokkaan kirjoittamisen saralla. Kirjaa on helppo lukea, mutta hieman cliffhanger-tekniikka ennakoi itseään plus tapahtumien epäuskottavuus (lajityypin yleinen vaiva).

Tarina kertoo kidnappauksista, ihmiskaupasta Tukholmassa ja natsien pahoista jälkeläisistä eteläisessä Chilessä. Pääosasssa on parisuhteensa päättänyt ja rattijuopumuksesta kärähtänyt, varakkaan taustan omaava komisario Vanessa Franck. Moraalista moniulotteisuuttaa kuvioon tuo entinen eliittisotilas chileläs-ruotsalainen Nicolas Paderes, joka on sekä pahis että hyvis.

Kiinnostava yksityiskohta on alun kellokaupan ryöstö. JUONIPALJASTUS: kaupasta ei viedä niinkään kelloja kuin asiakasrekisteri henkilöistä, joilla on ollut varaa ostaa Patek Philippe - heistä valitaan kidnapattava henkilö.

Polttava maa täyttää hyvin "kesädekkarin" paikan.

Vanessa Franck -kirjoja on lienee odotettavissa lisää.