On kirjoja, jotka muuttavat maailmaa. Tai ainakin saavat lukijan miettimään asioita uudella tavalla. Yksi tällainen on hollantilaisen Rutger Bregmanin Hyvän historia (Atena, suom. Mari Janatuinen). Se ravistelee tiukassa istuvaa pessimististä (realistiseksikin kutsuttua) ihmis- ja historiakuvaa, jonka mukaan, jos sivistyksen ja kulttuurin pintaa hieman raaputtaa, paljastuu itsekäs peto, joka on valmis tuhomaan kaikki lajitoverinsa. Evoluutiotakin pidetään tämän opin todisteena (geenien itsekkyys).
Mutta onneksi asian voi nähdä toisinkin. Mitä jos hokema ihmisen perimmäisestä pahuudesta (perisyntiä unohtamatta) onkin väärä tulkinta?
Bergman kertoo journalistisella tyylillä tutkimuksista, tarinoista ja esimerkeistä, jotka soittavat, että ihminen onkin kiltimpi, parempi ja ystävällisempi luonnoltaan kuin usein väitetään. Toki ihminen voidaan saada kääntymään toisia vastaan ja ryhtymään pedoksi, mutta se ei ole hänen todellinen luontonsa. Ihminen pystyy hirvittäviin tekoihin, jos hänelle perustellaan (ideologisesti), että se on hyväksi hänelle tai läheisille tai se on muutoin välttämätöntä.
Hyvän historia on tärkeä kirja lukea muulloinkin kuin jouluaikaan. Sen mottona on lainaus Anton Tšehovilta: ”Ihmisestä tulee parempi, kun näytät hänelle, millainen hän on.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti