Lamy 2000 - kaksi erilaista versiota

Lamy 2000 on yksi tunnetuimmista kynämalleista. Sitä pidetään myös yhtenä parhaimmista mustekynistä, eikä syyttä.

Minulla on jo useamman vuoden ajan ollut perusmallinen, makrolonista tehty versio EF-terällä. (Makrolon on eräänlainen muoviyhdiste, polykarbonaatti).

Lamy 2000:sta on myynnissä myös metallinen, kokonaan harjatusta teräksestä tehty versio. Sellaisesta olen pikku hiljaa haaveillut ja silmiini osui kynä, jonka teräsuojus, hattu, oli pudonnut ja siinä oli iskemäjälkiä, Kauneusvirhe ei onneksi käytännössä haittaa toiminnallisuutta. Niinpä sain neuvoteltua kynälle sopuisan hinnan ja ajattelin: Anna palaa, rahaahan se vain on

Teräksisessä kynässä on M-terä eli medium, se kirjoittaa paljon leveämpää jälkeä kuin extra fine. Pidän myös kynän painosta, kirjoittaminen asettuu käteen mukavasti. Toki ymmärrän, että jonkun toisen mielestä kynässä on painoa liikaa peruversioon verrattuna

Ensimmäiseksi pyöritin mäntää Diaminen Aurora Borelis -pullossa ja täytin kynän revontulenvihreällä

'Erilaiset kynät, terät ja musteet tuovat kirjoittamiseen hauskaa jännitteisyyttä ja virkistävää vaihtelua.

Kirjoitin viitisen vuotta sitten Lamy 2000:sta tarkemmin otsikolla: Muotoiluklassikko kirjoitusvälineenä

Kansakoulun mustekynä

Billnäsin antiikkimessuilta kesällä tarttui mukaan pari vanhaa mustekynää. Toisessa lukee KANSAKOULU. Itse en muista kirjoittaneeni patruunakynillä, vaikka todennäköisesti kirjoitin. Dippikynät ovat kyllä vahvasti muistissa. Tämä burgundi-vintage on merkiltään Artus eli Lamy.

Alun perin (1930-luvulta lähtien) Lamyn tehdas teki Orthos- ja Artus-merkkisiä kyniä. Ensimmäinen Lamyn nimellä tehty kynä tuli markkinoille 1952. Artus-brändi keskittyi halpoihin koululaisten ja opiskelijoiden mustekyniin. Vintage-löytöni lienee 60-luvun peruja. Sen mallinumero on 175.

Kynä maksoi 5 €.

En muista kansakoulussa kirjoittaneeni patruunakynällä vaan irtoteräisellä dippikynällä. Mutta varmaan kirjoitin sellaisella, kotona oli Pelikan-merkkinen kynä, jonka käyttö loppui kun patruunat loppuivat.

TWSBI on maineensa veroinen

Pitkään hämmästelin Facebookin mustekynäryhmissä esiteltäviä kyniä, joiden merkki on TWSBI. Ihmeellisiä läpinäkyviä tekeleitä. Niitä kehuttiin joka käänteessä. Päätin, että minä en sellaista osta. Paitsi että nyt olen ostanut.

Malliksi valikoitui pohdintojen jälkeen Diamond 580 AL R. Se on mäntätäyttöinen ja niin sanottu demonstrator eli läpinäkyvä, kuten iso osa TWSBI:n tuotteista. Yksi syy hankintaan oli, että kynään sai stub-terän (”tynkäterän”), tässä tapauksessa kokoa 1.1. Halusin kokeilla, millaista tuollaisella lattapäisellä terällä on kirjoittaa. Hyvähän sillä, tekee pakosta käsialasta jotenkin kulmikkaampaa ja selvempää. Mutta vaatii vielä totuttelua. Jokin kaunokirjoittamisen, kalligrafian fiilis stubilla tulee. Terää ylös- tai alaspäin liikutettaessa tulee paksua jälken, sivusuunnsa ohutta. Teksti on eläväistä.

TWSBI Diamond tuntuu jotenkin industrial-meinigiltä eli työkalumaiselta, jonka suunnittelussa on käytetty desingsilmää. Kynässä on preussinsiniset alumiiniosat ja muuten se on läpinäkyvä. Kynävarsi on ”timanttihiottu”, siinä on viisteitä, jotka saavat mustesäiliön sisällön ja kynävarren välkehtimään lievästi valon mukaan. Montblancin Royal Blue on todella upean väristä säiliössä. Laadukkaan oloinen muovikynä, miellyttävä pitää kädessä. Ilo kirjoittaa. Jotenkin vertasin sitä Lamyn Safari Vistaan, joka sattui olemaan patrunoituna työpöydälläni, kun Diamond saapui Firenzestä (Stilograficasta). TWSBI 580:n hinnalla olisin saanut kolme Vistaa, neljännenkin, kun postikulut lasketaan mukaan… TWSBI on laadukkaamman oloinen, mutta olen yhä myös Safarien ystävä. Ne ovat huolettomia ja edullisia arkikyniä repussa mukana kuljetettaviksi. Vaihdoin juuri ennen TWSBIn hankintaa Vistaani M-terän, sillä B-terä oli jotenkin hankala.

Ainoana arkikynänä stub-Diamond saattaisi olla hieman haasteellinen, esimerkiksi pienten kalenterimerkintöjen tekemiseen. No, useimmissä tilanteissa kynällä pärjäisi, mutta sillä on muutakin käyttöä, kuten käsilan parantamisen apuväline.

TWSBI 580 on evoluutiomalli alkuperäisestä ja aikanaan vallankumouksellisesta firman esittelemästä 530-mallista ja sitä seuranneesta 540-mallista. Usein 580:stä verrataan TWSBIn Ecoon, joka on noin puolta halvempi. Sitäkin harkitsin, mutta 580 on ”vakavamman” näköinen laite, vaikka toiminnallisesti eroja ei juuri ole. Terät ovat saman valmistajan (Jowo), mutta eri kokoiset, Ecossa hivenen pienempi.

TWSBI on taiwanilainen kynä. Nimen takana on vuosikymmeniä  kirjoitusvälineitä ja muita muovituotteita toisille brändeille alihankintana valmistanut Ta Shin Precision, joka päätti 2009 alkaa tehdä kyniä niin sanotusti omaan piikkiin. Filosofiana oli yhdistää perinne ja moderni ote. Syntyi Tai Peissä pääkonttoria pitävä TWSBI. Brändin kummallinen nimi tulee sanoista ”Kolmen kulttuurin sali”, kiinaksi ”Sang Wen Tang”. Nimi viittaa kiinalaisen kalligrafian historiaan. ”Sang Wen Tang” kääntyi nurinpäin muotoon TWS ja siihen liitettiin kirjoitusmerkki Bi, joka kirjaimellisesti tarkoittaa kirjoitusvälinettä. Helppoa, eikö, TWSBI.

 

Neljä kynää

Jokaisella itseään kunnioittavalla herrasmiehellä suuressa maailmassa oli ja on edelleenkin paitsi hyvä kello myös hieno mustekynä, mutta nyttemmin hyvä/hieno/kallis kuulakärki- eli kuivamustekynäkin käy. Käsittääkseni jokaisella runoilijalla on myös joku mielikynä – ellei sitten runoile yksinomaan näyttöpääteen ääressä.

Minullakin on hyvä kynä. Tarkkaan ottaen neljä hyvää kynää. Kerrottakoon niiden tarinat.

Voitin Chopardin  kuulakärkikynän arpajaisista. Miellyttävä esine, sopivan painava ja olemukseltaan tuhti, ehkä terä tulee liian kevyellä kierrolla esiin. Yhtä kaikki käytän sitä paljon, sillä se on minulla töissä työpöytäkynänä. Varon visusti hukkaamasta sitä ja pyydän heti takaisin, jos joku huoneessa vieraileva lainaa sitä. En toivo Chopardini päätyvän kadonneiden kuulakärkikynien mustaan aukkoon.

Tuote-esitelyillassa sain kuulakärkikynän. Se on saksalainen Uma, jossa lukee Omega. Se on paras ikinä saamani ”mainoskynä”, laadukas rakenne, hyvä paino ja helppo käyttää. Omega-Uma on kotona kirjoituspöydälläni ja käytän sitä säännöllisesti.

1990-luvulla sain vaimolta lahjaksi hyvän kuulakärkikynän, amerikkalaisen Parkerin. Olen ostanut siihen jo monta kuulakynäsäiliötä ja käyttänyt sitä paljon. Nyt se tosin on jäänyt hieman syrjään ja lepää erillisessä puisessa kynäkotelossa. Parker on kovin siro verrattuna tämän päivän pulskempiin kyniin.

Tuorein parempi kynä on eräänlainen ”korruptiolahja”. Sain sen ajatuksella, että voisin halutessani kirjoittaa siitä. Ja miksi en haluaisi, sillä minusta kynät ovat aina olleet kiinnostavia. Hyvällä kynällä kirjoittaa parempia ajatuksia kuin huonolla.

”Korruptiokynän” sain Kello ja kultaliike Widemarkilta, joka myös tuo kyseistä merkkiä maahan. Lamy on saksalainen valmistaja, mutta siihen nähden kynät ovat hämmästyttävän edullisia verrattuna moneen muuhun parempaan kynäbrändiin. Kynäni on kullanvärinen Lamy Lx, oikea mustekynä. Siis sellainen, jossa on mustepatruuna. Testautin kynää muutamilla työtovereillani. Moderni desing oli aluksi yllätys. Kyse ei ollutkaan tussista. Osalle mustekynä oli uusi tuttavuus, tai ainakin edellisestä kohtaamisesta oli runsaasti aikaa. Mustekynä on erityinen juttu. Se tuntui työtovereista juhlalliselta laitteelta. Yllättäen yksi heistä osoittautui mustekynämieheksi eli hänellä on sellainen aktiivisessa kotikäytössä. Hänen arvionsa Lamysta oli myönteinen – terä kirjoitti hyvin eikä ruikkinut tai tahrinut musteella. Hintaa – hieman päälle viisikymppiä – hän piti sopuisana. Lx-mallin (”luksus”) perusversio muuten on noin puolta halvempi.

Pitäisi varmaan koittaa runon kirjoittamista mustekynällä. – Äärimuoto olisi sulkakynä ja pulloon kastettava terä. Hitaus ja paperin vastus voisivat vaikuttaa suotuisasti runon kehkeytymiseen.