Neljä kynää

Jokaisella itseään kunnioittavalla herrasmiehellä suuressa maailmassa oli ja on edelleenkin paitsi hyvä kello myös hieno mustekynä, mutta nyttemmin hyvä/hieno/kallis kuulakärki- eli kuivamustekynäkin käy. Käsittääkseni jokaisella runoilijalla on myös joku mielikynä – ellei sitten runoile yksinomaan näyttöpääteen ääressä.

Minullakin on hyvä kynä. Tarkkaan ottaen neljä hyvää kynää. Kerrottakoon niiden tarinat.

Voitin Chopardin  kuulakärkikynän arpajaisista. Miellyttävä esine, sopivan painava ja olemukseltaan tuhti, ehkä terä tulee liian kevyellä kierrolla esiin. Yhtä kaikki käytän sitä paljon, sillä se on minulla töissä työpöytäkynänä. Varon visusti hukkaamasta sitä ja pyydän heti takaisin, jos joku huoneessa vieraileva lainaa sitä. En toivo Chopardini päätyvän kadonneiden kuulakärkikynien mustaan aukkoon.

Tuote-esitelyillassa sain kuulakärkikynän. Se on saksalainen Uma, jossa lukee Omega. Se on paras ikinä saamani ”mainoskynä”, laadukas rakenne, hyvä paino ja helppo käyttää. Omega-Uma on kotona kirjoituspöydälläni ja käytän sitä säännöllisesti.

1990-luvulla sain vaimolta lahjaksi hyvän kuulakärkikynän, amerikkalaisen Parkerin. Olen ostanut siihen jo monta kuulakynäsäiliötä ja käyttänyt sitä paljon. Nyt se tosin on jäänyt hieman syrjään ja lepää erillisessä puisessa kynäkotelossa. Parker on kovin siro verrattuna tämän päivän pulskempiin kyniin.

Tuorein parempi kynä on eräänlainen ”korruptiolahja”. Sain sen ajatuksella, että voisin halutessani kirjoittaa siitä. Ja miksi en haluaisi, sillä minusta kynät ovat aina olleet kiinnostavia. Hyvällä kynällä kirjoittaa parempia ajatuksia kuin huonolla.

”Korruptiokynän” sain Kello ja kultaliike Widemarkilta, joka myös tuo kyseistä merkkiä maahan. Lamy on saksalainen valmistaja, mutta siihen nähden kynät ovat hämmästyttävän edullisia verrattuna moneen muuhun parempaan kynäbrändiin. Kynäni on kullanvärinen Lamy Lx, oikea mustekynä. Siis sellainen, jossa on mustepatruuna. Testautin kynää muutamilla työtovereillani. Moderni desing oli aluksi yllätys. Kyse ei ollutkaan tussista. Osalle mustekynä oli uusi tuttavuus, tai ainakin edellisestä kohtaamisesta oli runsaasti aikaa. Mustekynä on erityinen juttu. Se tuntui työtovereista juhlalliselta laitteelta. Yllättäen yksi heistä osoittautui mustekynämieheksi eli hänellä on sellainen aktiivisessa kotikäytössä. Hänen arvionsa Lamysta oli myönteinen – terä kirjoitti hyvin eikä ruikkinut tai tahrinut musteella. Hintaa – hieman päälle viisikymppiä – hän piti sopuisana. Lx-mallin (”luksus”) perusversio muuten on noin puolta halvempi.

Pitäisi varmaan koittaa runon kirjoittamista mustekynällä. – Äärimuoto olisi sulkakynä ja pulloon kastettava terä. Hitaus ja paperin vastus voisivat vaikuttaa suotuisasti runon kehkeytymiseen.