maanantai 24. toukokuuta 2021

Miltä tuntuu uusi Parker 51?

 

 

Yksi tunnetuimpia ja oman aikansa parhaiksi ylistettyjä mustekyniä oli Parker 51. Sitä valmistettiin vuodesta 1941 aina vuoteen 1972. Sittemmin siitä on markkinoilla ollut itäisten maiden kopioita. Tänä vuonna virallinen Parker 51 näki jälleen päivänvalon, retroversona sekä patruuna- tai konverttesitäytteisenä. Jotenkin harhauduin innostumaan uutukaisesta, burgundinpunaisesta eritoten. Ostin sen Pen Storesta (ensimmäinen nettiostoskynäni muuten; jouhevasti toimi), mutta olisin periaatesyistä halunnut ostaa sen suomalaisesta kivijalasta, mutta mikäs teet, kun ei ollut vielä tarjolla.

Olin lukenut muutamia arvioita 51:stä ja niissä kaikissa korostettiin, että uutta versiota ei pidä verrata vanhaan. En edes pystyisi vertaamaan, sillä en omista vintageversiota. Arviot olivat varovaisia, hieman pidättyväisiä ja hinta-laatu-suhteeseen jumittuvia. Ehkä odotustaso on ollut korkea. Neljäkin tähteä se on joltain saanut. Joku arvioi ärsyttäväksi piirteeksi teräsuojuksen huonon kiinnityksen kynän ”pitkässä asennossa” – olen samaa mieltä, suojus tahtoo lipsahtaa irti eli hattu pudota päästä. Oma kynäni on valmistettu Ranskassa.

Parker 51 on hinnoiteltu ”edulliseksi”, hitusen alle satasen kynäksi. Tarjolla on myös 14-k-terällä varustettu versio, mutta sen hinta pompsahtaa jo 250 euron paikkeille. Tyydyin tavallisen teräsversioon. Pakko tunnustaa, ensituntuma siitä oli lievä pettymys. Huokaisin, tämäkö se nyt on? Kynä tuntui jotenkin pieneltä ja ei-vakavastiotettavalta. Kevyt ”plastiikinpala”. Hassu piilotettu terä (hooded nib) vaikutti avuttomalta. Mutta helppo kynällä on kirjoittaa (minulla on F-terä). Olen ollut myös havaitsevinani, että kynällä on taipumus vetäytyä eli muste kuivahtaa, jos ei hetkeen kirjoita ja terää joutuu painamaan, jotta saa kirjoittamisen taas luistamaan. Olen hyväksynyt kynän reissukaveriksi, jolla on helppo tehdä muistiinpanoja. Pitkää tarinaa en ehkä alkaisi Parker 51:llä kirjoittaa sen koon tähden – pienempään kouraan toimii varmasti. 

Entä se hinta-laatu-suhde? Totta, satasen kynäksi uusi 51 on ehkä hieman vaatimaton, se ei synnytä erityistä ”kirjoittamistunnetta” tai vau-elämystä tahi ylellistä fiillistä – eikä sen puoleen ole tarpeenkaan, sitä varten on toiset kynät. Kaverille tuskin kannattaa kehua, että ”tää on tosi hieno satkun kynä”, ymmärrystä tuskin tulee. Mutta jos niin haluaa, kynän voi ajatella henkivän retroa kumarrusta menneiden aikojen suuntaan. Ensiharmistuksesta selvittyäni, olen alkanut pikkuisen pitää 51 Parkeristani.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti