Aforismikirja Pyhiinvaellus kuntopyörällä lähti painoon

 

Uusi kirja on painamista vaille valmis. Tähän odotuksen tunteeseen ei totu koskaan, ja hyvä niin.

Saatuani valmiiksi kirjan Jälleenlöydetty tie - Kuinka kirjoitin hengelliset muistelmat (Väyläkirjat 2024), jatkoin saman teeman käsittelyä hieman eri tavoin. Kirjoitin aktiivisesti, liki päivittäin aforismeja tai pitäisikö sanoa aforistisia tekstejä.

Aforismikokoelman nimi on Pyhiinvaellus kuntopyörällä. Kirja näkee päivänvalon noin kuukauden kuluttua. Jännittää.

Takakannessa sanotaan osapuilleen näin: 

Pyhiinvaellus kuntopyörällä sisältää aforismeja ja lauseita elämän suurista peruskysymyksistä, kuten muistamisesta, viisaudesta ja ajan kulumisesta. Moni teksti liittyy hengellisyyteen, kirkkoon ja uskoon, mutta myös kirjoittamiseen ja luontoon.

Kirja sopii lukijan oman pohdinnan kirittäjäksi. Sen oivaltavat, paikoin humoristiset ja paikoin vakavat tekstit saavat ajatukset liikkeelle, ja niihin tekee mieli palata uudestaan.

Pyhiinvaellus kuntopyörällä sopii myös mainiosti lahjaksi tai tuliaisiksi: Kimppu aforismeja, ole hyvä!

*

Kirjan kustantaa Väyläkirjat. Se on Rovaniemelle majaansa pitävä kustantaja, joka on erikoistunut Pohjoisen kirjallisuuteen, mutta joka on viime vuosina kustantanut myös aktiivisesti hengellisyyteen ja kirkollisuuteen liittyviä kirjoja, mm. piispojen muistelmia. Kaikkiaan Väyläkirjojen kautta on sen 30-vuotisen olemassaolon aikana tullut lukijoiden käsiin yli 800 teosta.

Ylipäätään kristillinen/hengellinen/uskonnollinen aforistiikka, jota Pyhiinvaellus kuntopyörällä osin edustaa, on Suomessa enemmän kuin harvinaista. Äkkiseltään tulee mieleen aforistisia runoja kirjoittanut lakimies Pekka Leino (kirjoitti myös nimimerkillä Petrus) ja kolme aforismikokoelmaa julkaissut pappi-perheneuvoja Risto Nivari (Pienuutta piilossa ja Murrettu siunetti). Mainita kannattanee myös kuvanveistäjä-suntio Uuno Poikonen, joka kirjoitti nimimerkillä Panu Oikotie kokoelman Koeporauksia. Toki monet aforistikot ovat käsittelleet uskontoa ja Jumalaa teksteissään, kuten Torsti Lehtinen ja Markku Envall.

Länsirata ja Paavo Haavikko

Länsirataa eli tunnin junaa on ajettu kuin käärmettä pyssynpiippuun. Aiheen uutisointia seurattuna osui silmiini Paavo Haavikon liki profetaalinen aforsimi: "Olipa kerran rautatie, joka tahtoi tulla rakennetuksi, ja niin luja tahto sillä oli että se teki itsensä."

Aforismi on peräisin kokoelmasta Ikuisen rauhan aika (Otava 1981). Sieltä löytyy myös yksi mieltäni eniten ilahduttaneita nykyaforismeja, vai pitäiskö sanoa aforistinen heitto: "Ekumenia on jonkin hotelliketjun keksintö. Eikä huono."

Löysin yllättäen kirjahyllystäni Haavikon Puhua, vastata, opettaa (WSOY, 3. painos 2010, ensimmäinen painos 1972), joka aikanaan uudisti aforismiperinnettä sarjallisuudellaan. Sieltä poimittakoon tätä pilvistä syksyistä päivää valaisemaan kyyninen/anarkistinen toteamus: "En halua muuttaa tätä järjestelmää toiseksi. Se on jo kyllin huono."

Ja aika hapan on tämäkin, Ikuisen rauhan ajan avaus: " Hirsipuun juurelle saakka minä olen uskollinen kuninkaille. Siitä ylöspäin olen minä hirsipuulle uskollinen."

Tekoäly on aforistikon päänsärky

 

Pyysin tekoälyä (Chat GPT) kirjoittamaan aforismeja. Laitoin mukaan sanan tai kaksi joiden piti sisältyä ajatelmaan. Tässä tulos:

*

Tekoäly etsii vastauksia — Jumala kysyy, kuka sinä olet.

Aforismi on ajatus, joka riisuu itsensä turhasta — kunnes jäljellä on vain ydin, joka jää mieleen palamaan.

Demokratia ei ole äänten määrä, vaan kyky kuunnella myös niitä, jotka jäivät vähemmistöön.

Hiljaisuus on kuin lentokoneen jälkeensä jättämä taivas — vasta mentyään sen huomaa.

Pyhiinvaellus ei mittaa matkaa askelissa, vaan sydämen askeleissa kohti totuutta.

Sielu kuulee hiljaisuudenkin, kun mieli on vielä melussa.

Sielu ei kaipaa omistamista — vain tulemista nähdyksi.

Kun sielu hymyilee, kasvot eivät aina ehdi mukaan.

Kuolema on kuin sakset: se katkaisee langan, mutta ei päätä, mihin suuntaan se ehti kulkea.

Ekumenia on silta, ei päämäärä — se yhdistää sydämet ennen opinkappaleita.

*

Kiinnostavaa, joskin geneeristä ja hyvää tarkoittavaa elämänviisautta, herttaista jopa. Tuo viimeinen ekumeniaan liittyvä on minusta suht mainio. Pitänee jatkaa kokeiluja. Välitilinpäätöksenä omatekemä:

Tekoäly on huonon aforistikon surma, keskinkertaisen pelastus ja hyvän päänsärky.

P.S. Kuvassa Martti Ahtisaaren hautamuistomerkki.

Hyvää runon ja suven päivää

Eino Leinon (1878-1926) syntymäpäivä 6. heinäkuuta on vuodesta 1992 ollut vakiintunut liputuspäivä, jota myös runon ja suven päivänä vietetään. Päivän innoittamana katsoin, mitä Leinoa minulta hyllystä löytyy. Heti osui silmään peritty sarja, johon kuvassa on lipsahtanut mukaan myös velipoika Kasimir Leinon kootut (hymiö).

Päivän kunniaksi istuin Hesperin puistossa ja kirjoitin ajatuksen, aforismin, joka (ainakin muotoilun osalta) on omani, olkoonkin että se on sisällöllisesti sillä tavoin yleinen, että lienee formuloitu aiemminkin:

Kirjoita suurista asioista aina pienin kirjaimin. Ja vältä kuin ruttoa kirjoittamasta pienistä asioista suurin kirjaimin.

Pari aforismia eli kynäkotelo syvissä vesissä

Kävin Tallinnassa. Parista Telliskiven desing-myymälästä löysin nahkaisia kynäkoteloita. Sellaista minulla ei ole koskaan ollut, joten ostin tummanvihreän itselleni matkamuistoksi ja käyttöesineeksi. Olen nimittäin alkanut toisinaan kantaa mukanani kynää/kyniä ja muistivihkoa. Sinne on mukava kirjata ajatuksia, jotka jälkikäteen luettuina tuntuvat joko tyhmiltä tai vierailta.

Parasta on, kun  kirjoittaa jotain, mikä tuntuu vieraalta, sillä se voi olla hyvääkin tekstiä. Sitä ihmettelee, minunko päästä nuo ovat tulleet. Esimerkiksi tällaista:

Kerran kirjoitettu on kahdesti ajateltu. Aina se ei riitä.
*
Kirjoitettu lause ei ole ajattelua. Se on ajattelun tulos.
*
Kirjoittaminen on ajattelun näyttelemistä, ymmärryksen esittämistä.
*
Joka ajattelee ääneen, kätkee tarkoitusperänsä. Hän manipuloi itsenään.
*
Kirjoittaminen on kuin pyyhkisi kosteutta pois peilistä. Näkee oman kuvansa.
*
Kirjoittamalla saa sanotuksi sanoja. Ajatus odottaa vuoroaan kirjainten varjossa.
*
Kirjoittaminen on siiman liottamista syvissä vesissä. Suuria kaloja kannattaa pyytää, vaikka ei saisikaan.

Jonkin lajin aatelmia, ajatelmia, aforismeja, nuo lienevät. Kiitos kynäkotelon, kynän ja muistikrijan!

Ajatukset pöytälaatikosta kirjaksi

Jokaisen pitäsi tehdä näin: koota ajatuksiaan vuosien mittaan vihkoon pöytälaatikkoon. Osa ajatuksista saattaa kiteytyä aforismin tahi avaramman mietelmän muotoon. Ja sitten kun sopiva hetki koittaa, vuosien kuluttua, vihkosta (vihkoista) saattaa seuloutua esiin kourallinen helmiä, jotka halua niputtaa ja näyttää muillekin. Hyvä tapa on tehdä se kirjan muodossa, pienenkin.

Näin on toiminyt Jukka Hyde Hytti. Jälkiä -Traces sisältää vain 28 aforismia sekä suomeksi että englanniksi. Lisäksi jokaista kaksikielistä sanatiivistymää kuvittaa valokuva. Sanat ja kuvat synnyttävät lukijan mielssä yhteyden - tai sitten ei. Usein ainakin minulla yhdistävä silta syntyy.

Kirjan on kustantanut Teattri Umpihanki, mikä tarkoittaa käytännössä samaa kuin Hytti itse. Hän työskennellyt pitkään teatterin parissa, muun muassa tuottajana.

"Myötätuntoon tarvitaan kyky itsensä kyseenlaistamiseen", Hytti kirjoittaa. Hänen aforisminsa ovat siitä sympaattisia, ettei niissä yritetä liikaa, ei konstailla, vaan oivalukset tuntuvat aidoilta, vakavahenkisiltä ja sopivasti omaperäisiltä. Elämästä on kysmys.

Varmaankaan Hytin ei tarvitse vähään aikaan viedä kyläpaikkoihin kukkia tai viiniä. Kirja riittää.

Aforistinen sarja 2

Ihmisillä on tapana kuolla omiin ajatuksiinsa nojaten. 

Niin he luulevat.

Ilman ajatuksia kuolemaa ei ole. Se tulee silloin yllätyksenä.

Ennen saapumistaan kuolema lähettää ajatuksen. Se tulee mieleen tai koskettaa. Tarvittaessa mieli poimii sen mistä vain, julkkishaastattelujen seasta ja mainospostin.

Kannattaa katsoa, keneltä ajatuksen lainaa, että onko se laisinkaan siihen tarkoitukseen tehty. On eri asia miettiä viisaita elämästä yleensä kuin omia mahdollisuuksiaan lopun edessä.

Lopun edessä tarvitaan enemmän kuin yksi ajatus, sillä loppu voi tulla mistä, milloin ja miten tahansa. Siis. oi lukijani, mieti  etukäteen valmiiksi mitä sanot, kun viikatemies kolkuttaa silmäluomiisi.

Silmäsi kun avaat, ovat vastassa kasvot kuin kysymys. Mitä vastaat huulettomalle suulle, kuka kumma kuvittelet olevasi? Ehkä se on kuiskaus, syvä, pahanhajuinen henkäys vasten unen silittämää sieluasi.

Pyydä vierasta niittämään pois vanhat viisaudet. Vain uusien ajatusten varassa kannattaa kuolla.

On tuliaisia tuonpuoleiseen.

Aforistinen sarja 1

Jos totuutta etsii uskonnosta, pitää varautua siihen, että myös löytää etsimänsä.

Totuudet ovat asioita, joiden varassa elää. Ne voivat olla myös vääriä tai valheellisia ja silti toimia pitkään ja olla tyydyttävän elämän rakennuspuita.

Ällös rakenna elämääsi totuuksien varaan!

Sekin on hyväksyttävä, että totuus on luonteeltaan rajaava, ei kaikki mukaan sulkeva, tai edes kutsuva. Sellaisten totuuksien aika meni jo.

Vaikka ne lisääntyvät.

II

Jos totuutta harvavoi mediasta, tulee pitkä iltapuhde. Saattaa mennä aamuun asti. Uuden päivän sarastus on uuden mediaähkyn alku, vaikka nettisisällöt eivät tunne aikavyöhykkeitä, linnunradoista puhumattakaan.

Bittien avaruus on totuuden leikkikenttä, hiekkalaatikko, jossa lapsi tekee linnan, joka on aina uuden sadun alku. Sen pituinen sekin.

Media on totuuden renki. Uskokoon ken haluaa. Totta se on silti sanojan suusta, sydämestä - ja kukkarosta kuultuna.

III

Vain kolmesta kannattaa kirjoittaa: rakkaudesta, kuolemasta ja totuudesta. Mutta tärkein niistä on uutinen, joka yhdistää kaiken.

Anteeksi, mutta puhutteko intohmorikoksen poliisiraportista? - En puhu. - Mistä sitten? -

Aforismeista, joita tavataan joskus otsikoissa. Tahattomasti tosin.

Vale, emävale, otsikko.

Totuuden vastakohta on otsikkoformaatti. Lupaa mutta ei lunasta.On pakotettu tilaan, josta loppuu happi. 

Pökerryttävää tiedonvälitystä.

Otsikon vastakohta on kronologinen selitys. Siis että lentokone ei pudonnut, vaan noustuaan ja noin tunnin lennettyään, aamiaistarjoulun vielä kestäessä - tarjolla oli sämpylöitä ja kahvia/teetä - moottorin tuli vika ja kone joutui tekemään pakkolaskun ja silminnäkijöiden kuulohavainnon mukaan mitä ilmeisimmin tuhoutui sitä yrittäessään.