Hyvää runon ja suven päivää

Eino Leinon (1878-1926) syntymäpäivä 6. heinäkuuta on vuodesta 1992 ollut vakiintunut liputuspäivä, jota myös runon ja suven päivänä vietetään. Päivän innoittamana katsoin, mitä Leinoa minulta hyllystä löytyy. Heti osui silmään peritty sarja, johon kuvassa on lipsahtanut mukaan myös velipoika Kasimir Leinon kootut (hymiö).

Päivän kunniaksi istuin Hesperin puistossa ja kirjoitin ajatuksen, aforismin, joka (ainakin muotoilun osalta) on omani, olkoonkin että se on sisällöllisesti sillä tavoin yleinen, että lienee formuloitu aiemminkin:

Kirjoita suurista asioista aina pienin kirjaimin. Ja vältä kuin ruttoa kirjoittamasta pienistä asioista suurin kirjaimin.

Stadi koulii kirjailijan

Helsinki on monen muun ohessa kirjailijoiden kaupunki. Moni heistä asuu Helsingissä tai on vähintäänkin viettänyt kehitykselleen ratkaisevia aikoja pääkaupungissa. Stadi on riittävän suuri, että sinne voi kadota ja löytää itsensä kirjallisuuden avulla. Siellä voi löytää hengenheimolaisia ja alakulttuureja. Siellä voi myös löytää ulkopuolisen viiltävän katseen.

Kaikki taide tarvitsee kehittyäkseen riittävän ihmis- ja kulttuurimassan ympärilleen. Korpitaitelijat ovat luku sinänsä, mutta he ovat säännön vahvistava poikkeus. Erakkous ei tee taiteilijaa, vaan vuorovaikutus.

Eläkkeellä olevan toimittaja Eino Leinon Kirjailijoiden Helsinki (Gummerus) on hauskaa ja kiinnostavaa luettavaa. Vielä kun tunnistaa osoitteita ja taloja, joista kirjassa puhutaan, niin ilo on kaksinkertainen.

Leino keskittyy tunnettuihin nimiin, kuten täyskaimaansa. Kulttuurihämähäkki Minna Craucher saa myös käsittelynsä. Välillä Leino sitoo tarinansa hyvin osoitteisiin, ravintoloihin ja kaupunginosiin. Mutta mukaan mahtuu myös yleistä tarinointia.

Kirjailijoiden Helsinki on rentouttavaa luettavaa. Leino itse on helsinkiläinen ja liikkuu kulmilla luontevasti. Tieto talojen, kortteleiden ja katujen menneisyydestä sitoo ihmisen vahvemmin juuriinsa.

Korttelissa, jossa asun on neljä kylttiä, jotka kertovat kuuluisista asukkaista. Leinon kirjassa kerrotaan paljon Mika Waltarista ja hänen muistolaattansa ohi kuljen harva se päivä koiraa ulkoiluttaen. Kirjailija asui samoilla sijoilla vuodet 1932-79.

Sen sijaan Aaro Hellaakoskesta Leinon kirjassa ei puhuta, vaikka muistolaatta kertoo että hän asui vuosina 1925-52 samassa korttelissa kuin Waltari.

Samaisessa korttelissa on muistolaatat myös kahdelle muulle nimimiehelle - ei tosin kirjailijalle - nimittäin Risto Rytille (asui vuodet 1918-35) ja akateemikko, kuvanveistäjä Wäinö Aaltoselle, joka asui korttelissa vain kolme vuotta 1927-30.

Pari vuotta sitten tavallisesta kävelystä tuli yllättäen kirjallinen kävely, kun törmäsin muistolaattaan osoitteessa Laivurinkatu 35: ”Kirjailija Mauri Sariola (1924-85)  asui ja työskenteli tässä talossa vuosina 1969-1985”. Laatan hommasi seinään Mauri Sariola -seura vuonna 2002. Leinon kirjassa Sariola piipahtaa maininnalla.

Kirjailijoiden Helsinki ei siis tyhjene yhteen kirjaan.

P.S. Waltarin muistolaatta on vilahtanut aikaisemmin postauksessani Waltarin pisuaari