Opas muistojen Bulevardille

Muistolaatat talojen seinissä kertovat rakennetun ympäristön historiasta. Laatat ovat myös osa kollektiivista muistia julkisessa tilassa.

Olen muutaman vuoden ajan pitänyt blogia, jonne olen koonnut kuvia muistolaatoista ja taloista, joiden seiniin ne on kiinnitetty.  Blogin nimi on Hän asui täällä eli keskityn henkilöihin, tunnettuihin ja vähän tuntemattomampiinkin – pääasiassa Helsingissä, mutta mukana on muutamia hieman etäämpää. Niinpä tervehdin ilolla Pauli Jokisen kirjaa Muistolaattabongarin opas (Minerva).

Eläköön muistolaatta-aate!

Jokisen teos esittelee erilaisia muistolaattoja eri puolilla Helsinkiä. Ulkoasu on miellyttävä ja kuvitus kelvollinen. Kirja on rakennettu 14 reitin varaan. Lisäksi esitellään kantakaupungin ulkopuolelta löytyviä muistolaattoja. Jokinen keräsi vinkkejä muistolaatoista muun muassa Facebook-sivun kautta. Kaikkiaan kirjassa esitellään 320 muistolaattaa.

Missään ei ole kattavaa luetteloa kaikista Helsingin muistolaatoista. Lisäksi niitä tulee joko ajan lisää ja joitain saattaa kadotakin. Muistolaattoja kiinnittävät taloyhtiöt, erilaiset muistoseurat ja taustayhteisöt sekä kaupunki. Ja myös joskus yksityiset ihmiset ja kaveriporukat. Varsinkin viimeksimainitusta on Jokisen kirjassa hauska esimerkki: "Tähän kuuseen kiipesi 50 vuotta sitten oulunkyläläinen Jacob Söderman tähyilläkseen merirosvoja ja muita Suomea uhkaavia vaaroja."

Jokisen kirjan esikuvina voi pitää Antero Raution kirjoja Pääkaupunkiseudun muistomerkit ja taideteokset – Patsasbongarin opas (Karisto 1998) ja  myöhempää versiota Löytöretki muistomerkille – Pääkaupunkiseudun julkiset teokset (Edita, 2006).

Jokinen kirjoittaa esipuheessaan, että uskoo löytäneensä 95 prosenttia kaupungin laatoista. En ihan usko, sillä tiedän suoriltaan useita varsinkin henkilöön liittyvä laattoja, joita kirjassa ei ole esitelty, vaikka ne ovat  aivan reittien varrella. Tässä muutamia: Etu-Töölön reitiltä puuttuvat Väinö Tanner (samassa talossa Temppelikadulla kuin Jalo Sihtola) ja Mika Waltarin pitkäaikaisen kotitalon seinässä Tunturikadulla oleva laatta, sekä Temppeliaukion kirkon alkuperäisen suunnitelman muistolaatta (kiinnitetty kallioon Lutherinkadulla). Kaivopuisto-Eira-Punavuori-reitin varrelta uupuu Lars Janssonin muistolaatta Neitsytpolulta. Kampin reitin varrelta puutuu Jean ja Aino Sibeliuksen ensimmäisen yhteisen kodin muistolaatta. Kaartinkaupungin reitin varrelta puuttuu ainakin Alvar ja Ragni Cawenin muistolaatta. Muistolaattoja on myös porrashuoneissa ja sisäpihoilla (L.Onerva, Guss Mattsson, Eero Snellman). Niitäkin voi päästä katsomaan jos ystävällisesti pyytää talon asukkaalta, joka sattuu kohdalle.

Muutamia epätäsmällisyyksiäkin kirjan tekstissä on (kuten  kaikkien kirjojen), esimerkiksi Georg Henrik von Wrightin muistolaatta ei ensisijaisesti kiinnittänyt taloyhtiö vaan Suomen Aketemia kera Helsingin yliopiston ja Suomen Filosofisen Yhdstyksen. Risto Rytin muistolaattaa Itäisellä Puistotiellä Kaivopuistossa osoittava tähti on kartassa väärällä kadulla.

Mutta yhtä kaikki, pikkumainen ei pidä olla. Muistolaattabongarin oppaasta voi olla paljon iloa kotiseutukävelyillä ja muutenkin. Itsekin löysin kirjasta muutaman ”Hän asui täällä” -laatan, jonka olemassaoloa en tiennyt. Pitänee käydä kuvaamassa blogia varten, kun ehtii ja säät sallivat.

Otsikkoon liittyen: Bulevardilta löytyy muutamia kiinnostavia muistolaattaoja, joista yksi on Jokisen kirjan kansikuvassakin.

Tove Janssonia etsimässä

Kävin Ateneumin Tove Jansson näyttelyssä. Suosittelen. Ostin sieltä kirjan. Sitäkin voin suositella. Kirja on Boel Westinin Ord, bild, liv. Tove Jansson (2007). Se on ensimmäinen perusteellinen elämäkerta Janssonista.

Syitä kirjan hankintaan on kaksi. Ensinnäkin innostuin näyttelyssä Tove Janssonista, erityisesti siitä, että hän on paljon enemmän kuin vain muumien mamma. Toisekseen halusin ylläpitää/kohentaa ruotsintaitoani ja hyvin kirja on tähän mennessä sujunut (valitettavasti jouduin työn puolesta lukemaan kesken kaiken toisen kirjan – kiinnostava sekin). Kirjan yksi tajuntaan asti päässyt yllätys on Tove Janssonin ruotsalaisuus, olihan hänen äitinsä Tukholmasta, jossa myös sukulaiset asuivat. Jansson myös kävi ensimmäisen taidekoulutuksensa Tukholmassa.

Tove Jansson syntyi 100 vuotta sitten.  Törmäsin hänen elämänvaiheisiinsa kuvatessani muistolattaoja.

Täällä Tove Jansson asui lapsuutensa (muistolaatassa on T.J:n lisäksi häkellyttävä määrä luovien alojen nimiä!):

Luotsikatu 4

Ja täällä hän sittemmin asui ja työskenteli:

Ullanlinnankatu 1

Muumi-sarjakuvien piirtäjä Lars Janssonin muistolaatta on osoitteessa:

Neitsytpolku 4

P.S. Atskin näyttelykirjana toiminee paremmin Tuula Karjalaisen Tove Jansson – tee työtä ja rakasta (Tammi 2014)

P.P.S. Suosikkini muumikirjoista on Muumilaakson marraskuu.

Stadi koulii kirjailijan

Helsinki on monen muun ohessa kirjailijoiden kaupunki. Moni heistä asuu Helsingissä tai on vähintäänkin viettänyt kehitykselleen ratkaisevia aikoja pääkaupungissa. Stadi on riittävän suuri, että sinne voi kadota ja löytää itsensä kirjallisuuden avulla. Siellä voi löytää hengenheimolaisia ja alakulttuureja. Siellä voi myös löytää ulkopuolisen viiltävän katseen.

Kaikki taide tarvitsee kehittyäkseen riittävän ihmis- ja kulttuurimassan ympärilleen. Korpitaitelijat ovat luku sinänsä, mutta he ovat säännön vahvistava poikkeus. Erakkous ei tee taiteilijaa, vaan vuorovaikutus.

Eläkkeellä olevan toimittaja Eino Leinon Kirjailijoiden Helsinki (Gummerus) on hauskaa ja kiinnostavaa luettavaa. Vielä kun tunnistaa osoitteita ja taloja, joista kirjassa puhutaan, niin ilo on kaksinkertainen.

Leino keskittyy tunnettuihin nimiin, kuten täyskaimaansa. Kulttuurihämähäkki Minna Craucher saa myös käsittelynsä. Välillä Leino sitoo tarinansa hyvin osoitteisiin, ravintoloihin ja kaupunginosiin. Mutta mukaan mahtuu myös yleistä tarinointia.

Kirjailijoiden Helsinki on rentouttavaa luettavaa. Leino itse on helsinkiläinen ja liikkuu kulmilla luontevasti. Tieto talojen, kortteleiden ja katujen menneisyydestä sitoo ihmisen vahvemmin juuriinsa.

Korttelissa, jossa asun on neljä kylttiä, jotka kertovat kuuluisista asukkaista. Leinon kirjassa kerrotaan paljon Mika Waltarista ja hänen muistolaattansa ohi kuljen harva se päivä koiraa ulkoiluttaen. Kirjailija asui samoilla sijoilla vuodet 1932-79.

Sen sijaan Aaro Hellaakoskesta Leinon kirjassa ei puhuta, vaikka muistolaatta kertoo että hän asui vuosina 1925-52 samassa korttelissa kuin Waltari.

Samaisessa korttelissa on muistolaatat myös kahdelle muulle nimimiehelle - ei tosin kirjailijalle - nimittäin Risto Rytille (asui vuodet 1918-35) ja akateemikko, kuvanveistäjä Wäinö Aaltoselle, joka asui korttelissa vain kolme vuotta 1927-30.

Pari vuotta sitten tavallisesta kävelystä tuli yllättäen kirjallinen kävely, kun törmäsin muistolaattaan osoitteessa Laivurinkatu 35: ”Kirjailija Mauri Sariola (1924-85)  asui ja työskenteli tässä talossa vuosina 1969-1985”. Laatan hommasi seinään Mauri Sariola -seura vuonna 2002. Leinon kirjassa Sariola piipahtaa maininnalla.

Kirjailijoiden Helsinki ei siis tyhjene yhteen kirjaan.

P.S. Waltarin muistolaatta on vilahtanut aikaisemmin postauksessani Waltarin pisuaari